Kohderyhmät ja teemat

Kotiseutuliiton tekemään kyselyyn vastanneista paikallismuseoista suurimpiin kävijämääriin yltävät museot, jotka erikoistuvat johonkin teemaan. Poikkeuksellisen paljon, yli 10 000 kävijää vuosittain, oli vain sellaisissa museoissa, jotka olivat valinneet tarkan erikoistumisalan. Sotahistoria vaikuttaa olevan kestosuosikki (esim. Ilmatorjuntamuseo, Talvisotamuseo). Muita suosittuja teemoja ovat esimerkiksi rautatie-, teollisuus- ja henkilöhistoria.

Teemaa ei kannata valita satunnaisesti, vaan etsiä se alueen historiasta. Ilomantsi on Suomen ortodoksisin paikkakunta ja Parppeinvaaran runokylässä luotetaan ortodoksisen ja karjalaisen kulttuurin vetovoimaan. Tsasounassa saa kumauttaa kelloa ja tuvassa helisee kantele. Museosta kannustetaan:

Mitään ei kannata keksimällä keksiä, vaan lähteä liikkeelle omista aidoista lähtokohdista. Etsi rohkeasti omaa erikoitumisen tietä!

Paikallismuseossa menneisyys tulee iholle.

Suomen Asutusmuseo on loistava esimerkki siitä, kuinka aitous koskettaa. Lapinlahdelle evakkoina muuttaneiden sisarusten koti, tyypillinen asutustila, on museoitu sellaisenaan. Se ei ole siloteltu kuva historiasta, vaan kotimuseossa näkyvät asumisen jäljet 50-70 -luvuilta. Tavarat, tuoksut ja tunnelma ovat kuin suoraan kävijän omasta elämästä tai mummolasta. Vaikka aihe olisikin itselle vieraampi, kaunistelematon kuva asutustilan arjesta tekee museon kertoman tarinan ymmärrettäväksi, inhimilliseksi ja kiehtovaksi.

Kuka tulee museoon?

Tällä hetkellä paikallismuseoiden tavallisimpia kävijöitä ovat eläkeläiset (eläkeläisryhmät ja -pariskunnat) sekä lapset (koulu- ja päiväkotiryhmät, lapsiperheet). Tyypillinen vuosittainen kävijämäärä kotiseutumuseoissa liikkuu muutamissa sadoissa. Yksi Suomen yleisimmistä museotyypeistä on viljamakasiiniin perustettu, seudulta kerättyä talonpoikaisesineistöä esittelevä kotiseutumuseo. Jos museo ei pyri erottautumaan muista hyvin samankaltaisista museosta, on sinne hyvin vaikea saada uusia kävijöitä. Vaikka ei valitsisi erityisteemaa, erottuminen näyttelyillä, tapahtumilla, tai muulla vaihtuvalla sisällöllä tuo museoon uusien lisäksi vanhat kävijät uudelle vierailulle.

Pienen museon ei ole mahdollista tarjota kaikille kaikkea. Jos yrittää houkutella museoon aivan joka ikistä, ei viesti tavoita oikeastaan ketään. “Kaikki ovat tervetulleita” ei riitä kohderyhmän rajaukseksi. Yhteen ryhmään keskittyminen ei sulje museon ovia muilta. Halutessaan kasvattaa kokonaiskävjämäärää, on tehokkainta edetä suunnitelmallisesti ryhmä kerrallaan: Nyt keskitymme siihen, että kaikki paikkakuntalaiset vierailevat museossa. Kun se on onnistunut, järjestämme lastentapahtuman ja kutsumme päiväkotiryhmiä saamme lapsiperhekävijöiden määrän lisääntymään. Neljän-viiden vuoden kuluttua haaveissamme on käännättää materiaaleja ja saada museoon myös ulkomaisia vieraita.

Alasivuille on koottu vinkkejä muutaman kohderyhmän houkuttelemiseen. Kotiseutuliiton tekemässä kyselyssä ja haastatteluissa näistä ryhmistä tuli eniten sekä toiveita että vinkkejä:

Kansainväliset matkailijat

Jos museoon halutaan houkutella ulkomaisia kävijöitä, voi aloittaa tutustumisen näistä:

Modernit humanistit -työkirja (Visit Finland)
Kansainvälisen kesämatkailijan toiveet (Marjo Ranta-Irwin, Culture Finland)

Kohti matkailutuotetta

Kun kaikki kokonaisuuden osat sopivat toisiinsa, tulee museovierailusta kokonainen elämys. Jokioisten museorautatiellä konduktöörillä on höyryjunan aikakauden tyyliin sopiva asu, pääsylippuina toimivat vanhanaikaiset piletit ja museon myymälästä saat rautatieaiheisen matkamuiston. Museo on luonut valmiita matkapaketteja ryhmille, ja lisäksi onnistunut luomaan ostettavia palveluita yksittäisille matkailijoille. Esimerkiksi resiinan voi vuokrata yksin tai perheen kanssa.

Erikoistua voi myös yhdistämällä museovierailuun perinneruokaa.
Lemin Kotiseutuyhdistys rohkaisee matkailuun panostavia paikallismuseoita keskittymään yhteen tuotteeseen.

Jokaisesta pitäjästä löytyy oma kiinnostava erikoisuus!

Lemillä se on perinneruoka särä, jota käy museotuvalla nauttimassa vuosittain lähes 10 000 matkailijaa. Ruokamatkailu on yhä suositumpaa ja viimeistelty kattaus tuhatvuotisella reseptillä valmistettua lähiruokaa museoympäristössä on mieleenpainuva elämys. Kattausten tuotoilla on voitu palkata säräemännät, tehdä toiminnasta ympärivuotista ja ylläpidetään kotiseutuyhdistyksen kaikkea muuta toimintaa. Lemin museotuvan säräateriat ovat esimerkki siitä, kuinka matkailullisuus, tuotteistaminen ja myös liiketoiminnallisuus voivat säilyttää perinteet elävinä. Ruokaperinteeseen uskotaan muuallakin ja esimerkiksi Hankasalmella haaveillaan myös paikallisesta perinteestä kumpuavasta matkailutuotteesta. Hankasalmen kotiseutuyhdistys on pitänyt jo leipomoyrittäjille ja opiskelijoille kursseja hankasalmelaisista perinneruuista.

Erikoistuminen voi edistää myös museotoiminnan rahoituksen hankkimista. Liperin maaseutumuseo Tähkän uudisrakenukseen ja näyttelyn rakentamiseen kotiseutuyhdistys haki rahoitusta ELY-keskukselta, maakuntaliitota ja EU:n Leader-rahoituskanavan kautta. Pysyvän uuden näyttelyn aiheeksi valittiin Sähkö virtaa maaseudulle. Tässäkin ollaan vahvasti kiinni alueen ominaispiirteissä, kunta on peltopinta-alaltaan suurin Pohjois-Karjalassa. Yhdistyksellä ei ollut hankkeisiin vaadittavaa kymmenien tuhansien eurojen omarahoitusosuutta, vaan se saatiin lahjoituksina, pääosin Pohjois-Karjalan Maataloussäätiöltä ja Pohjois-Karjalan Sähköltä. Liperiläisten vinkki muille onkin:

Etsi taho, joka on varmasti kiinnostunut museonäyttelyn aiheesta ja pyydä rohkeasti tukea!