Tietopankki

Suomen Kotiseutuliiton sähköiset tietopalvelut

Yhdistystoiminnan tietopankki
Yhdistystoiminta ja lainsäädäntö -sivustolle on koottu tietoa yhdistyksen perustamisesta sekä mallisäännöt ja kokousten malliasialistat. Mallisäännöt sopivat myös sääntöjään uusiville yhdistyksille. Lisäksi sivulle on koottu linkkejä muun muassa apurahoista ja avustuksista, runsaasti tietoa tietosuoja-asioista sekä yhdistyksen arkistoinnista, taloudenhoidosta ja verotuksesta.

Kotiseutuarkistot
Suurella osalla liiton jäsenyhdistyksistä on kotiseutuarkisto. Tietopankissa kerrotaan mitä ja miksi kotiseutuarkistot ovat merkittäviä ja mistä niiden ylläpitoon saa apua ja tukea. Sivuille on koottu myös yhdistyksen oman arkiston ohjeita.

Kotiseutumuseot
Suomessa on yli 1000 paikallismuseota, joista suurin osa on kuntien, yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämiä – näistä suuri osa toimii Suomen Kotiseutuliiton jäsenkentässä. Pääosin ammatillisesti hoidettuja museoita on puolestaan noin 150 kpl. Tietopankissa kerrotaan paikallismuseotoimintaan haettavista avustuksista ja materiaaleista paikallismuseotyön tueksi.

Yhdistykset ja kunnat kulttuurikumppaneina
Kulttuuri kasvattaa kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia. Miten yhdistykset ovat mukana tekemässä tulevaisuuden kunnan kulttuuripalveluita? Kokosimme parhaat vinkit sekä yhdistys- että kuntatoimijoiden käyttöön.

Kotiseudun laulu ja maakuntalaulut 
Kaj Chydenius ja Pauli Ylitalo ovat antaneet luvan Suomen Kotiseutuliitolle ja liiton jäsenyhdistyksille käyttää säveltämäänsä ja sanoittamaansa Kotiseudun laulua kaikissa tilaisuuksiss. Suomen Kotiseutuliitto julkaisi loppuvuonna 2017 kaikki maakuntalaulut karaokeversioina.

Kuntavaakunat ja kotiseutuviirit
Suomen Kotiseutuliitto ja Suomen Kuntaliitto ovat ehdottaneet, että lakkautettujen kuntien vaakunoita voisi käyttää tulevaisuudessa kotiseutuvaakunoina.

Näin muistat ansioituneita kotiseututoimijoita 
Kokosimme yhdelle sivulle ohjeet erilaisista tavoista kiittää, muistaa tai palkita aktiivisia toimijoita tai hyviä yhteistyökumppaneita.