Aarre maan alla – Lempäälän Mestarit & kisällit -ryhmässä metallinetsimet piippaavat ja savi lentää
Lempäälän metallinetsijöiden priimusmoottorin Sirkka Pyhälän kirjoittamana kaivaudutaan Lempäälä-Seuran Mestarit & kisällit -projektiin. Ryhmässä innostetaan eri-ikäisiä historian ja kulttuuriympäristön säilyttämisen pariin käytännön kenttätyön kautta. Metallinetsimet huutamaan ja lapiot viuhumaan – nyt etsitään aarteita!
Lempäälässä pari työikäistä eli allekirjoittanut ja Pirkanmaan Metallinetsijöiden Pasi Helin puuhaavat yhdessä pirteän porukan kanssa metallinetsintää. Porukan ytimen muodostaa Kuokkalan koulun kutosluokka, yhteensä kaksikymmentä reipasta ja näppärää tyttöä ja poikaa. Toinen kova ydin on senioritiimi, Ilkka ja Hannu Mäkinen (veljekset) sekä Reijo Ruhala, joilla on myös metallinetsimet. Erittäin oleellisena kokoavana tekijänä Kuokkalan koulun rehtori Antti Perälä. Ilkka Mäkinen on yliopistomies, tohtoriksi väitellyt ja innokas historiaharrastaja. Joukkomme on monenmoista asiantuntemusta ja energiaa pullollaan!
Ryhmän kokoontumiset alkavat koululta, jossa otetaan lyhyt katsaus siihen, mitä ollaan tällä kertaa menossa tekemään. Koululounaan jälkeen suunnataan jalan tai pyörällä, keväällä pikkubussilla, pellolle tai muulle lupaavalle paikalle, jonne ryhmällä on maanomistajan lupa mennä. Neljä metallinetsintä jaetaan niin, että 2-4 henkeä on vuoroin etsimässä, vuoroin lapiohommissa. Toiveemme ja haaveemme on löytää viikinkiaikaisia esineitä ja näin auttaa arkeologeja tunnistamaan esimerkiksi muinaisia kylänpaikkoja. Lopuksi parhaat palat kiikutetaan erittäin ystävällisen aluearkeologi Kirsi Luodon pöydälle Tampereen Vapriikkiin.
Meidän oma juttu
Kun Kotiseutuliiton sähköpostituksessa oli mainosta Mestarit & kisällit-toiminnasta, tuntui alkuun vaikealta nähdä, miten Lempäälä-Seura ry voisi osallistua. Sitten Menneisyyden metsästäjät-fanina välähti: perustetaan Lempäälään ikioma eri-ikäisten aarteenetsijäporukka! Tarve löytää ajoissa mahdolliset rautakautisen asutuksen jäljet, ennen kehittyvän maankäytön tuhoisia vaikutuksia kotokunnassamme, motivoi myös tarttumaan toimeen.
Innostuneen poppoon kokoaminen ei aiheuttanut huolen häivää. Viime viikkoina toki on herättänyt mietteitä se, löytyykö kevään etsintöihin tarpeeksi halukkaita maanomistajia. Jos rakennuspaikaksi mielitty alue osoittautuisi viikinkiajan kalmistoksi, seuraisi rakennuskielto isolle alueelle. Tämä huolettaa osaa maanomistajista.
Toistaiseksi löydöt ovat rajoittuneet alle 200 vuotta vanhoihin rautaesineisiin kuten hevosenkenkänauloihin, peltotyökalujen kappaleisiin ja kyläsepän takomiin rautanauloihin. Toiveissa on löytäää myös vanhoja rahoja ja ehkä jokin pronssiesine – onnenpotkulla.
Yhteistyöllä, vahvuuksia hyödyntäen ja viikinkiaikaisten asutuspaikkojen kiilto silmissä!
Hämäläisenä on välillä tekemistä pysyä laajalla alueella liikkuvien kaksitoistavuotiaiden liikkeissä ja touhuissa ajan tasalla, mutta ei mitään suurta harmia ole tullut. Tiimissämme on rautainen pedagogi, Antti-rehtori, ja huumorin kukka auttaa kiperissä tilanteissa. Tosin missä on pikku retkilapioni ekan operaation jäljiltä? Jäi mysteeriksi : )
Ryhmäytymisen prosessi jatkuu taas keväällä, kun metallinetsimet piippailevat kolmannen kerran. Ymmärrettävästi yli tuntia ei kaikilla mielenkiinto pysy yllä, vaan mielessä siintelee jo nuotiopaikan lämpö, makkarat ja vaahtokarkit.
Kunniamaininta 25.10. -tapaamisestamme menee ryhmän tytöille! Tarmonpesät jaksoivat liikkua pitkän pellon joka osassa ja tekivät parhaat löydöt (olin huolissani että pojat hoitavat konehommat ja tytöt saavat peittää kuoppia – väärässä oltiin!).
Hankkeelta odotamme monia eri asioita: opettajat historian ilmiöoppimisen elävöittämistä konkreettisella tekemisellä ja koululaiset odottavat tietysti löytävänsä aarteen! Minä ja aluearkeologi odotamme merovingi- ja viikinkiaikaisten asutuspaikkojen ja polttokenttäkalmistojen löytymistä kotikyläni lähistöltä – paikoista jotka maastoltaan vihjaavat vanhaan asutukseen, mutta Museoviraston tietokannassa on tyhjää. Seniorit saavat iloa, liikuntaa ja vaihtelua eläkepäiviin. Kevääksi on haussa yksi tai kaksi reipasta mestari-senioria lisää tiimiimme. Rohkeasti mukaan, tämä on hauskaa!
Loppukevennyksenä
Meitä pyydettiin lopuksi miettimään, mikä eläin Lempäälän metallinetsijöitä kuvastaisi parhaiten. Eläinlääkärinä tämä kysymys on minulle luonnollisesti mieluisin! Itse näkisin ryhmän mäyränä, joka vainuaa piilossa olevia asioita ja kaivautuu syvälle juuriin asti. Repa-seniori taisi olla se, joka ehdotti kiiltävistä helyistä pitävää harakkaa!
Sirkka Pyhälä, Lempäälä-Seura ry:n sihteeri