On ilo huomata toisen erilaisuus! – Nokialla kotiseututeosta tarinoidaan ja kuvitetaan eri-ikäisten yhteistyöllä

Omaa Mestarit & kisällit -juttua ja ylisukupolvista kotiseututyötä voi toteuttaa monella tapaa. Nokialla lähestyminen on kaunokirjallinen: Nokia – 101 tarinaa -kotiseututeos valmistuu keväällä 2020. ”Koko tarinakirjan idea perustuu jonkin yhteisen jakamiseen.” Nokia-Seuran Maritta Pahlman ja Veijo Hynninen sekä Pirkan opiston Lasten ja nuorten kuvataidekoulun suunnittelijaopettaja Heikki Riikonen kertovat yhdessä eri-ikäisten kanssa toteutetusta Mestarit & kisällit -teosihanuudesta ja prosessista sen takana.

Maalaus soutelijasta
Soutelija virralla, Julia Mäkelä 14 v

Nokia – 101 tarinaa tuo niin laajemminkin tunnettujen, kuin ihan tavallisten nokailaisten kertomukset ja muistot sekä lasten ja nuorten kuvitukset yksiin kansiin. Kotiseututeoksella tehdään, jaetaan ja tallennetaan paikallista kulttuuriperintöä eri-ikäisten kanssa. Maaliviiva häämöttää ja kohta jo saadaan pidellä käsissä kaikkien nokialaisten yhteistä suurteosta.

Kirjoittajat, joiden uskottiin pitävän hallussaan kiinnostavia, salattujakin tarinoita, haarukoitiin ympäri Suomea. Heillä tiedettiin olevan tai olleen jokin kytkös Nokiaan. Sadasta kirjoittajasta yli kolmannes ei asu nykyään Nokialla – heillä on erilainen nostalgian näkökulma. Tämä salapoliisityö oli huippukiinnostavaa.

Usean sukupolven yhteinen juttu

Tarinoijissa on naisia ja miehiä, kymmenellä eri vuosikymmenellä syntyneitä. Ikähaarukka on 18–100-vuotta ja tarinankertojat ovat mitä erilaisemmista ammateista. Kuvittajakumppanuus syntyi Pirkan opiston Lasten ja nuorten kuvataidekoulun kanssa, jonka oppilaat ovat 6–18-vuotiaita. Tällä porukalla on saatu huima määrä monenlaista kokemusta ja näkemystä nokialaisuuteen.

Moni kirjoittaja lähti mukaan nimenomaan siksi, että kuuli lasten kuvittavan kirjan. Idea eri-ikäisten yhteen saattamisesta todella innosti osallistumaan. Ihmisten into lähteä mukaan ja heittäytyä projektiin suorastaan yllätti. Pidättyväiset nokialaiset olivatkin ihan otettuja, että juuri heitä pyydettiin mukaan – osallistumaan! Tässä saivat järjestäjien ennakkoluulot kyytiä.

Mukavinta on siis ehdottomasti ollut, kun eri ikäiset kohtaavat. Myös kuvittajien välinen ikähaarukka on tehnyt projektista niin antoisan. Ei etsitä parasta työtä, vaan sopivaa kokonaisuutta, mikä kuvaa parhaiten monipuolista Nokiaa.

Aivan huikeaa oli lisäksi päästä lukemaan tarinoita lasten oppitunneille; nähdä miten tarina lähtee piirtymään ja kasvamaan lapsen mielessä ja miten saman tien käsi alkaa piirtää kuvaa luonnospaperille.

Samanlaisuus, erilaisuus, nokialaisuus

Maalaus savua tupruttavasta tehtaanpiipusta ja hahmoista sen juurella
Tehtaanpiippu, Lilli Virtanen 11v

Kuvittamisen maailmaan tutustuminen on ollut iso ilo. Nimenomaan lapset ja nuoret kuvittajina ovat auttaneet näkemään toisenlaista todellisuutta. Kirjan tekemisen prosessi kaikkineen, tekniikoineen, yhteen sovittamisineen, aikatauluineen on ollut hurjan kiinnostavaa.

Aina oppii uutta, onneksi. Miten eri kohtiin tartumme tarinoissa ja maailmassa, mitä pidämme tärkeänä. On ilo huomata toisen erilaisuus!

Tekstien muokkaaminen ”kustannustoimittajana” on valtavan inspiroivaa. Haaste on ollut ylipitkien tarinoiden lyhentäminen; toisen tekstin ytimen löytäminen sellaisena kuin kirjoittaja on tarkoittanut, on raakaa hommaa. Tavoite on lisäksi saada aikaan hyvää, kaunokirjallista tekstiä, mutta säilyttää kirjoittajan käsiala, kirjoittajan ääni.

Aikaa projektille voisi tietysti antaa loputtomiin, mutta johonkin on rajat vedettävä.

Yhdessä, jakaen

Yhteistyö aikuisten ja lasten kesken on ollut projektin upein juttu – päästä välittäjäksi johonkin merkittävään asiaan, uutta luotaavan kotiseutuharrastuksen myötä. Tarinoiden jakamisessa osapuolien kesken on syntynyt ihmeellinen läheisyyden tunne, joka on kypsynyt lämpimäksi ystävyydeksi. Kirjahankkeen kautta on verkostoiduttu kiinteästi yli sadan ihmisen kanssa. Yhdessä pääsemme aina uusiin näkökulmiin elämässä. Toivottavasti hieno yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin.

Koko tarinakirjan idea perustuu jonkin yhteisen jakamiseen. Projektiin osallistunut porukka on päässyt jakamaan mielikuvaansa ja kokemusmaailmaansa Nokiasta kotiseutuna. Odotamme innolla, miten tämä jakaminen välittyy ja osaltaan jatkuu, kun yleisö pääsee pitämään kirjaa käsissään.

Lopuksi pohdimme, mikä väri kuvastaisi Nokian Mestarit & kisällit -proggista parhaiten. Meidän juttumme on ilman muuta värikäs mosaiikki: kirjava kuin elämä itse, siinä on sekä tummia että kirkkaita sävyjä, kuten valmistuvan kirjan takakannen tekstissäkin sanotaan.

Maritta Pahlman, Veijo Hynninen, Nokia-Seura
Heikki Riikonen, Pirkan opiston lasten ja nuorten kuvataidekoulu

Teos on nyt valmis! Katso video Nokian Mestarit & kisällit -projektista täältä.

KAIKKI TARINOITA KOTIKULMILTA -JUTUT TÄÄLLÄ