Kotiseutulehtikilpailu 2017

Vuonna 2017 kotiseutulehtien palkitsemisella tuotiin näkyvyyttä kotiseutulehdille ja kannustettiin lehtien tekijöitä.

Kotiseutulehtikilpailuun saivat osallistua kaikki kotiseutulehdet – esimerkiksi paikallis-, kaupunki- ja kaupunginosalehdet.

Kilpailuun osallistuttiin ennen 30.4.2107 julkaistuilla lehden numeroilla – sarjakohtaisesti 1–4 numerolla. Lehden ilmestymisvuosi voi myös olla 2016. Kutakin kilpailulehden numeroa tulee lähettää viisi (5) kappaletta. Kilpailuun voi osallistua myös verkkolehdellä.

Kilpailusarjat

Kilpailussa oli kolme sarjaa:

  • 1–2 kertaa vuodessa ilmestyvät lehdet – kilpailuun lähetetään yksi numero
  • 3–6 kertaa vuodessa ilmestyvät lehdet – kilpailuun lähetetään kaksi peräkkäistä numeroa
  • Yli 6 kertaa vuodessa ilmestyvät lehdet – kilpailuun lähetetään neljä peräkkäistä numeroa

Lisäksi palkittii vuoden kotiseutulehtijuttu.

Tuomarointi

Kilpailun tuomaroinnista vastasi Suomen Kotiseutuliiton nimeämä raati, jonka puheenjohtajana toimii liiton hallituksen varapuheenjohtaja, ministeri Raimo Sailas. Tutustu raatiin täällä.

Kilpailussa arvioinnin kohteina olivat

  • paikallisuus ja vaikuttavuus
  • sisällön monipuolisuus ja kiinnostavuus
  • vuorovaikutus ja lukijoiden aktivoiminen
  • visuaalisuus

Tulosten julkistaminen

Kussakin sarjassa palkittiin paras lehti. Voittajalehdet saivat Vuoden kotiseutulehti -nimikkeen ja voittajajuttu nimikkeen Vuoden kotiseutulehtijuttu. Tulokset julkistettiin ja palkinnot jaettiin Turun Kansainvälisillä Kirjamessuilla 6.10.2017.

Kilpailun tiedotteet