Parhaat kotiseutulehdet palkittiin

6.10.2017 Tiedote

Suomen Kotiseutuliiton tiedote

Suomen Kotiseutuliiton ensimmäistä kertaa järjestämän kotiseutulehtikilpailun voittajat on palkittu. Kilpailussa valittiin Vuoden kotiseutulehdet kolmessa sarjassa ja Vuoden kotiseutulehtijuttu. Lisäksi jaettiin yksi kunniamaininta. Voittajat palkittiin Turun Kirjamessuilla 6. lokakuuta.

Vuoden kotiseutulehdet ovat seinäjokelainen Risteysasema, helsinkiläinen Kumposti ja joensuulainen Karjalan Heili. Kunniamaininnan sai stadilainen Tsilari. Vuoden kotiseutulehtijuttu on toimittaja Kari Varvikon helsinkiläisessä Hermanni-Vallila-lehdessä julkaistu juttu Hermannin sähkötön kaupunkisissi.

Kotiseutulehtikilpailu 2017

Vuoden kotiseutulehden titteliä tavoitteli peräti 108 ehdokasta, joista 58 osallistui lisäksi juttukilpailuun. Kilpailuun saivat osallistua kaikki kotiseutulehdet – esimerkiksi paikallis-, kaupunki- ja kaupunginosalehdet niin painettuina sanoma- ja aikakauslehtinä kuin verkkolehtinä.

Kilpailu oli jaettu kolmeen sarjaan lehtien ilmestymistiheyden mukaan. Lisäksi jutuille oli oma sarjansa. Arvioinnin kohteina olivat paikallisuus ja vaikuttavuus, sisällön monipuolisuus ja kiinnostavuus, vuorovaikutus ja lukijoiden aktivoiminen sekä visuaalisuus.

Tuomaroinnista vastasi Kotiseutuliiton nimeämä raati, jonka puheenjohtajana toimi liiton hallituksen varapuheenjohtaja, ministeri Raimo Sailas. Raadin muodostivat mediatoimisto Toinen PHD:n luova johtaja Jani Halme, Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen, Ylen ohjelmapäällikkö, FT Reijo Perälä ja Kotiseutuliiton edellinen pääsihteeri, dosentti ja tietokirjailija Lassi Saressalo.

Palkintoperustelut

Risteysasema voitti kotiseutulehtikilpailussa 1–2 kertaa vuodessa ilmestyvien lehtien sarjan. Kilpailuraadin mukaan Seinäjoella ilmestyvä, viiden kotiseutu- ja perinnetyötä tekevän yhdistyksen (Alvariania ry, Seinäjoki-seura ry, Etelä-Pohjanmaan Naisklubi, Suomalaisen tangon Satumaa ry sekä Seinäjoen lyseoseura) yhdessä perustama lehti on sisällöltään monipuolinen, tuhti lukupaketti ja laajasta tekijäporukasta huolimatta yhtenäinen kokonaisuus. Lehti on uusi ja uudelta pohjalta tehty, mutta tekijät ovat miettineet tarkkaan lehden tehtävän ja pohtineet kotiseutulehden funktiotakin. Raati kiitteli lisäksi lehden hyvää kieltä ja tyylikästä taittoa.

Kotiseutulehtikilpailun 3–6 kertaa vuodessa ilmestyvien lehtien sarjan voitti Kumposti. Kilpailuraadin mielestä Kumpula-seura ry:n julkaisema Helsingin Kumpulan kylälehti on ammattitaidolla ja kunnianhimoisesti tehty, sisällöltään monipuolinen ja ulkoasultaan tyylikäs. Lehti on ajantasainen, informatiivinen ja kantaaottava. Lehti on alueensa näköinen ja sisältää mielenkiintoisia kulmia Kumpulaan ja kumpulalaisiin. Raati totesi Kumpostin olevan hyvä yhdistelmä kumpulalaista kotiseutuylpeyttä ja nykyaikaista otetta.

Tsilari sai kunniamaininnan 3–6 kertaa vuodessa ilmestyvien lehtien sarjassa. Kilpailuraati halusi nostaa Stadin Slangi ry:n julkaiseman, Helsingissä ilmestyvän kotiseutulehden esiin ennen kaikkea sen rohkean kielivalinnan vuoksi. Pääosin slangiksi kirjoitettu lehti tuo esiin slangin kerroksellisuuden, eri aikakaudet ja kielen muutoksen. Lehti pitää onnistuneesti yllä niin entisten katupoikien kieltä kuin uusiutuvaa slangia ja tämä kieliperinteen vaaliminen on kulttuuriteko. Lehdestä välittyy intohimo ja ammattitaito myös ulkoasullisesti.

Yli kuusi kertaa vuodessa ilmestyvistä kotiseutulehdistä parhaana palkittiin Karjalan Heili. Kilpailuraati piti Kontiolahdella, Liperissä, Joensuussa ja Outokummussa ilmestyvää Karelia Viestintä Oy:n kustantamaa kaupunkilehteä monipuolisena, lukemaan houkuttelevana ja raikkaan rohkeana. Kokeileva ote ja asioiden poikkeuksellinen toteutus sekä huumori nostivat lehden sarjansa kärkeen. Tekijöiden positiivisuus välittyy lukijalupauksesta lähtien. Karjalan Heili on alueellisesti aktiivinen ja aidon monikanavainen.

Vuoden kotiseutujuttuna palkittiin Hermanni-Vallila Seura ry:n julkaiseman Hermanni-Vallila-lehden 1/2017 juttu Hermannin sähkötön kaupunkisissi. Kari Varvikon kirjoittama juttu koukuttaa alusta lähtien. Napakka otsikko vetää mukaan ja ingressi on kuin runo. Kerronta on värikästä ja kuvailevaa, teksti soljuu ja on helppolukuista. Kieli on erinomaista. Tommi Heinon upeat kuvat tukevat tarinaa, josta tekevät mielenkiintoisen persoona ja aihe. Paikallisuus on vahvasti läsnä, ja juttu onkin erinomainen esimerkki paikallistuntemuksen hyödyntämisestä hyvien aiheiden löytämiseen.

Lisätiedot:

  • Risteysaseman vastaava toimittaja Markus Aaltonen, etunimi.sukunimi@kolumbus.fi, puh. 040 750 4540
  • Kumpostin päätoimittaja Airi Vilhunen, etunimi.sukunimi@gmail.com, puh. 040 551 9024
  • Tsilarin toimitussihteeri Virve Kuutar Obolgogiani, tsilari@stadinslangi.fi, puh. 040 767 4212
  • Karjalan Heilin päätoimittaja Jentta Ilanmaa, etunimi.sukunimi@heili.fi, puh. 050 414 3584
  • Hermanni-Vallilan päätoimittaja Kari Varvikko, etunimi.sukunimi@eepinen.fi, puh. 041 570 5548
  • Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, etunimi.sukunimi@kotiseutuliitto.fi, puh. 040 733 7033
  • Kotiseutuliiton tiedottaja Elina Kuismin, etunimi.sukunimi@kotiseutuliitto.fi, puh. 050 440 9411
  • www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot/vuoden-kotiseutulehti

Aiemmat tiedotteet aiheesta:

  • Kotiseutuliitto järjestää kotiseutulehtikilpailun: www.kotiseutuliitto.fi/kotiseutuliitto-jarjestaa-kotiseutulehtikilpailun-2017
  • Ensimmäinen kotiseutulehtikilpailu käynnissä – asiantuntijat valitsevat hyvistä parhaat: www.kotiseutuliitto.fi/ensimmainen-kotiseutulehtikilpailu-kaynnissa-asiantuntijat-valitsevat-hyvista-parhaat
  • Ensimmäinen kotiseutulehtikilpailu kiinnosti – Vuoden kotiseutulehdeksi 108 ehdokasta: www.kotiseutuliitto.fi/ensimmainen-kotiseutulehtikilpailu-kiinnosti-vuoden-kotiseutulehdeksi-108-ehdokasta

Suomessa julkaistaan satoja kotiseutulehtiä, joilla on tärkeä rooli kotiseutusuhteen rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Kotiseutulehtiä ovat esimerkiksi kotiseutu- ja kaupunginosayhdistysten julkaisemat aikakauslehdet, perinteiset joululehdet sekä paikallis-, kaupunki- ja kaupunginosalehdet. Kotiseutulehden julkaiseminen itsessään on mitä parhainta kotiseututyötä – työtä, jota tehdään pyyteettömästi oman kotiseudun ja sen asukkaiden hyväksi.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maamme suurimmista kansalaisjärjestöistä. Liiton keskustoimisto, 15 aluejärjestöä ja noin 750 jäsenyhdistystä ympäri Suomen tarjoavat yli 150 000 paikallistoimijalle näköalapaikan paikalliskulttuuriin sekä vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia. Liiton jäsenistöön kuuluu myös 100 kuntaa ja kaikki maakuntien liitot, mikä takaa paitsi alueellisen kattavuuden myös joustavan tiedonkulun ja lukuisat yhteistyömahdollisuudet hallinnon ja ruohonjuuritason toimijoiden välillä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. Tutustu: www.kotiseutuliitto.fi