Kulttuurinen osaaminen
Kotiseutu-, kaupunginosa- ja kulttuuriperintöyhdistyksillä on paljon annettavaa kulttuurisen osaamisen ja tietouden lisäämiseksi. Jo edellä mainittu kiinnostus kulttuureihin ja erilaisten kulttuurien tunteminen on osaltaan tätä.
Kulttuurista ilmaisua
Syvempään ymmärtämiseen ja kulttuuriseen ilmaisuun voidaan päästä esimerkiksi erilaisten harjoitusten, esitysten, alustusten ja keskustelujen myötä. Taidetyöpajat, teatteri- ja musiikkiesitykset, perinne- tai historiaillat sekä kohtaamiset vaikkapa tietyn teeman äärellä ovat omiaan lisäämään kulttuurista osaamista.
Yhdistykset voivat mitä moninaisimmin tavoin tuoda esiin paikallista kulttuuria, historiaa ja perinteitä sekä tutustuttaa paikallisia toimijoita muualta tulleiden taustoihin. Yhdistyksillä on myös suuri rooli siinä, että omia kulttuureja ja kulttuuritaustoja opitaan tuntemaan paremmin, ymmärtämään ja arvostamaan.
Monikulttuurisuustaitoja
Monikulttuurisuustaidot ovat osa kulttuurista osaamista. Niissäkin keskeistä on tietoisuuden lisääminen omasta kulttuuritaustasta ja siitä nousevien toimintamallien tiedostaminen. Itsetuntemuksen lisääntyessä tietoisuus ja avoimuus muita kulttuureita kohtaan kasvaa ja kriittinen arviointikyky kehittyy.
Erilaisten kulttuurien ymmärtäminen yhtä arvokkaiksi on yksi monikulttuurisuustaitojen tärkeistä päämääristä.