Paikallista toimintaa
Asukaslähtöisen kotoutumisen jujuna ovat tulijan uudelle kotiseudulle jo aiemmin kotiutuneet asukkaat. Heidän avullaan voidaan helpottaa uusien tulijoiden sopeutumista uuteen kotimaahansa ja uudelle kotiseudulleen. Paikallisuus on asukaslähtöisen kotoutumisen avainsana: me tunnemme tämän alueen ja kotiseutumme erityispiirteet.
Monenlaista tietoa ja osaamista
Paikallisyhteisöillä ja erilaisilla yhdistyksillä, naapureilla, urheiluseuroilla, harrastuskerhoilla ja kotiseututoimijoilla on kaikilla luonteva rooli ja omat vahvuutensa. Naapuri osaa neuvoa parhaiten esimerkiksi taloyhtiön jätehuoneen käytössä tai nopeimman reitin bussipysäkille – vaikka elekielellä. Alueen koiranomistajat ovat parhaat tahot kertomaan koirapuistojen sijainnit ja toimintatavat puistoissa.
Kotiseututoimijoiden paikalliskulttuurin ja -historian tietolaarista saa selville esimerkiksi rakennusten tai kadunnimistön historiaa. Urheiluseurojen toimijat osaavat kertoa, milloin ja missä on tarjontaa lapsille ja nuorille, missä liikutaan tai pelataan harrastusmielessä ja missä taas voi treenata enemmän tosissaan.
Kaikki mukaan!
Asukaslähtöisessä kotoutumisessa otetaan mukaan kaikki alueen asukkaat: jokaisella on jotakin osaamista ja tietoa, joiden avulla uusien tulijoiden juurtuminen ja paikkaan kiinnittyminen helpottuu.
Kyse on avoimesta asenteesta ja kyvystä kohdata arjessa, rohkeudesta katsoa silmiin ja ottaa mukaan toimintaan. Tällaista asennetta ja ajattelun tapaa yhdistykset voivat ylläpitää ja edistää oman toimintakulttuurinsa ja omien toimijoidensa välityksellä.