Asukaslähtöinen kotoutuminen
Infolaatikoista pääset
aihepiirin alalukuihin
Kotiseutu ja kotiseututyö kaikessa moninaisuudessaan yhdistää ihmisiä. Uusilla ja vanhoilla asukkailla, tulivat he mistä päin maailmaa tahansa, on ainakin yksi yhdistävä asia: nykyinen kotiseutu. Tämän ympärille asukaslähtöinen kotoutuminen syntyy.
Kotoutumisesta kotiutumiseen
Kotoutuminen tarkoittaa sopeutumisprosessia uuteen kotimaahan. Kotouttamisella puolestaan viitataan niihin viranomaisten toimiin, joilla autetaan maahan muuttaneita osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen toimintaan.
Kotiutuminen puolestaan viittaa kotiinpaluuseen tai siihen, että tuntee uuden paikan kodikseen, juurtuu sinne ja rupeaa viihtymään.
Voisikin siis ajatella, että viranomaisten kotouttamistoimien ja yhteisöjen moninaisen toiminnan avulla autetaan muualta muuttaneita kotoutumaan, jotta he aikanaan myös kotiutuvat uudelle kotiseudulleen.
Keskiössä kohtaaminen
Suurin osa kotoutumiseen ja Suomessa toimimiseen liittyvästä tiedosta löytyy toki nykyään verkosta. Lisäksi erilaisista kartta-, palvelu- tai tietosovelluksista voi selvittää monenlaista paikallisiinkin oloihin liittyvää tietoa.
Näistä palveluista jää kuitenkin puuttumaan henkilökohtainen kohtaaminen: silmiin katsominen ja hymy, ilmeet ja eleet, elekieli, sekä sen varmistaminen, että haluttu asia on saatu selville.