Toiminnallisuus
Tapahtumat ja tilaisuudet ovat aina hyviä ”sisäänheittäjiä”. Tempaukset, konsertit, esitykset, kahvilatoiminta, ulkoilmatapahtumat… Näihin on helppo osallistua ja samalla tutustua omaan kotiseutuun ja paikalliseen toimintaan.
Talkoot, taide, tekeminen…
Toiminnallisen tekemisen kautta on helppo saada uusia ihmisiä mukaan kotiseututyön piiriin. Tekeminen jo sinällään yhdistää: kädentaidot, liikunta monissa muodoissaan, tanssi, taiteen tekeminen itse, musisointi, talkoot, ruuanlaitto, ympäristön kunnostus – mukaan voi tulla, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Tärkeintä on, että löytyy halu ottaa kaikki mukaan yhteiseen toimintaan.
Kasvaa kauniisti!
Monia kiinnostavaa ja kestävään elämäntapaan sopivaa toiminnallisuutta tarjoavat esimerkiksi puutarhapalstat tai kaupunkiviljelytoiminta. Vuoden kiertoon linkittyvien talkoiden, kunnostustöiden ja kauden aloitus- ja päätösjuhlien lomassa on helppo tutustua alueen ihmisiin. Muuhunkin toimintaan on sen jälkeen helpompi osallistua.
Kädentaidot
Kädentaitojen parista löytyy myös helposti kulttuurirajat ylittävää toiminnallista tekemistä. Neulomisen opettelu tai työmaa-aidan maalaaminen yhdessä sujuu kyllä, vaikka tekijöiden kieli- ja kulttuuritausta olisikin erilainen. Samalla ne tarjoavat hienon mahdollisuuden vertailla erilaisia tekemisen tapoja ja oppia toinen toisiltamme.
Kahvilatoiminta
Kieli-, kv- ja teemakahvilat ovat kulttuurisesti moninaisen toiminnan perussettiä. Kielen harjoittelu rennosti jutustellen kahvikupin äärellä on mitä parhain tapa auttaa kotoutumisessa alueelle. Kansainvälisyyskahviloissa voidaan tutustua alueen asukkaiden erilaisiin kulttuuritaustoihin esimerkiksi ruuan, juoman tai musiikin kautta.
Muihin moninaisuuden ulottuvuuksiin voi yhtä lailla perehtyä tietyn teeman ympärille rakennetun kahvilan tai illanistujaisten avulla. Ymmärrys toinen toisistamme ja itsestämme lisääntyy, kulttuurinen osaaminen kehittyy.
<< Vinkkejä kulttuurisesti moninaiseen kotiseututyöhön -luvun alkuun