Uusien toimijoiden tavoittaminen
Uusien kohderyhmien tavoittamiseksi on syytä miettiä, mistä ja miten heidät tavoittaa.
Monikanavaisuus on aikamme sana. Vaikka viesti uusille yleisöille on usein vaikuttavinta kasvotusten kerrottuna, on sama asia syytä olla myös verkossa tai paperilla luettavissa ja kerrattavissa.
Jokaisella kohderyhmällä voi olla omanlaisensa tapa pitää yhteyttä. Siksi luovuutta ja joustavuutta kannattaa suosia. Lehden, tiedotteen, esitteen, verkon ja somen lisäksi face-to-face-menetelmä on hyvä, samaten erilaiset henkilökohtaiset puhelin- ja whatsapp-ryhmät ja viestit. Kanavat laulamaan vaan!
Mistä sitten uusia toimijoita löytyy?
No, vaikkapa täältä:
- Päiväkodit, koulut ja niiden vanhempainyhdistykset. Lapset verkostoituvat päiväsaikaan päivähoidon ja koulun kautta. Vanhempia voi tavoitella vastaavasti vanhempainyhdistysten kautta. Samalla voi löytyä hyviä yhteistyön paikkoja koko perheelle suunnatulle toiminnalle.
- Kirjastot. Kirjastoissa järjestetään paljon ja monenlaista kotoutumista tukevaa toimintaa, niin kirjaston kuin erilaisten yhdistysten toimesta. Ota selvää, käy tutustumassa ja mieti, miten yhdistyksesi voisi olla mukana – itsenäisenä toimijana tai yhteistyössä toisten kanssa.
- Kielikahvilat ja lukuryhmät. Suomeen muuttaneille on tarjolla virallisen kotoutumiskoulutuksen lisäksi useissa kunnissa vapaaehtoistoimintana järjestettävää vapaamuotoista suomen kielen harjoittelua. Nämä kielikahvilat tai lukuryhmät kokoontuvat mikä missäkin: kirjastoissa, kahviloissa, yhdistysten tiloissa…
Ehkäpä yhdistyksenne toimintaa voisi esitellä joskus tällaisessa?
Tai jospa innostuisitte järjestämään vaikkapa kerran kuussa vastaavaa toimintaa – tietenkin kotiseutuhengessä?
(Kielikahvila on vapaamuotoinen tapaaminen, jossa harjoitellaan tiettyä kieltä rennosti, vaikkapa jutustelemalla kahvikupillisen äärellä.)
- Seurakunnat. Seurakunnat järjestävät paljon kulttuurisesti moninaista toimintaa erilaisin sisällöin, erilaisille kohderyhmille. Selvitä, millaista toimintaa omalla alueellasi on ja minkälaista yhteistyötä voisitte tehdä.
- Monikulttuuriset kokoontumistilat. Monikulttuurisiin kokoontumistiloihin otetaan usein mielihyvin erilaisia toimijoita mukaan: esittelemään toimintaa, avuksi järjestelyissä tai sisältöjen tuottamisessa. Tai mikäpä estää ottamasta vetovastuuta koko toiminnasta! Miettikää, millainen rooli teitä kiinnostaa ja olkaa rohkeasti yhteydessä kokoontumistilojen vastuu- ja koordinointitahoihin.
- Muut yhdistykset ja järjestöt. Uusia kohderyhmiä voi löytyä yllättävänkin läheltä: omalla alueella toimivat yhdistykset ja ryhmät, esimerkiksi uusien suomalaisten omat yhdistykset, potilasjärjestöt, kotoutumisen parissa toimivat tahot, vertaisryhmät. Verkostoitumisesta lisää seuraavassa luvussa.
- Yhteistyö oppilaitosten ja viranomaisten kanssa. Kuntien maahanmuuttajapalveluiden, koulutuksen järjestäjien, Ohjaamojen ja muiden viranomais- ja tukitahojen kautta yhdistykset voivat saada toimintaansa paitsi uusia kohderyhmiä myös uudenlaista sisältöä. Työssäoppimisjaksot? Tervetuloa kaupunginosaamme -illat? Kielikahvilat? Läksytuki? Järjestötoiminnan tori? Yhteisellä suunnittelulla monenlainen toiminta on mahdollista!
<< Vinkkejä kulttuurisesti moninaiseen kotiseututyöhön -luvun alkuun