Kulttuurinen moninaisuus
Infolaatikoista pääset
aihepiirin alalukuihin
Kulttuurit muuttuvat ja monimuotoistuvat jatkuvasti. Ne muovaavat toinen toisiaan, vaikutteita tulee ja menee. Yhteiskunnan moninaistumisen takia kulttuuritkin ovat muuttuneet.
On ehdotettu, että sana ’kulttuuri’ korvattaisiin käsitteellä ’kulttuurisuus’ (’culturality’). Sen sanotaan kuvaavan paremmin kulttuurien nykyistä joustavaa ja muuttuvaa luonnetta.
Kulttuuri-identiteetti?
Kulttuureja on tarkasteltu aiemmin tyypillisesti erojen ja erilaisuuden kautta. Nykyään kulttuureja tarkastellaan usein etnisyyden ja kielen näkökulmista. Samaan etniseen tai kielelliseen kulttuuriryhmään kuuluvat yksilöt ovat kuitenkin hyvin erilaisia.
Toimintaan ja käyttäytymiseen vaikuttavat arvot ja asenteet opitaan omassa kasvuympäristössä, lapsuuden kotiseudulla. Ne kuitenkin kehittyvät läpi elämän. Mitään yhtä ihmisryhmää edustavaa kulttuurista roolimallia ei siis ole, eikä kulttuuri-identiteetti ole valmiiksi annettu tai tiettyyn ryhmään kuuluvia ihmisiä yhdistävä tekijä.
Mitä moninaisuus on?
Kulttuurinen moninaisuus määritellään eri yhteyksissä eri tavoin. Suomalaisessa keskustelussa moninaisuus on liitetty usein lähinnä etniseen erilaisuuteen ja maahanmuuttoon. Tämä näkemys on kuitenkin varsin kapea-alainen.
Moninaisuudella tarkoitetaan sitä, että jokaisella ihmisellä on lukemattomia ominaisuuksia ja rooleja. Moni meistä kuuluu eri ryhmiin. Kyseessä voi olla myös ns. sisäinen erilaisuus, johon vaikuttavat jokaisen omat taustat ja identiteettikysymykset. Yhteiskunnan moninaisuuteen kuuluvat puolestaan kaikki vähemmistöryhmät.
Moninaisuuden tarkastelussa tulisikin huomioida monenlaiset erilaiset ominaisuuksiin, taustoihin ja ryhmiin vaikuttavat tekijät. Niitä ovat esimerkiksi erot sukupuolessa, fyysisissä ominaisuuksissa, sosioekonomisessa taustassa, poliittisissa näkemyksissä, ideologioissa, uskonnossa, etnisyydessä, asuinpaikassa, elämäntavassa ja arvomaailmassa.
Meistä jokaisesta löytyy siis runsaasti monimuotoisuutta!
Lähteet:
http://www.kulttuuriakaikille.fi/moninaisuus_mita_on_moninaisuus
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kulttuurinen-moninaisuus-ja-kielitietoisuus