Huomionosoitukset
Suomen Kotiseutuliiton myöntämät huomionosoitukset
Suomen Kotiseutuliitolla on oma palkitsemisjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tunnustuksen antaminen henkilöille, jotka ovat erityisen aktiivisesti osallistuneet kotiseututyöhön ja järjestötoimintaan tai niiden kehittämiseen ja tukemiseen. Liiton jäsenyhteisöt voivat tehdä esityksiä ansiomitalin ja ansiomerkkien saajista.
Korkein tunnustuksenosoitus on Kotiseututyön ansiomitali, jonka myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä ansioita paikallisessa kotiseututyössä.
Ansiomitalin lisäksi palkitsemisjärjestelmään kuuluu Suomen Kotiseutuliiton ansiomerkki, jota luovutetaan kolmessa tasossa: kultainen, hopeinen ja pronssinen.
Ansiomitalia tai ansiomerkkejä ei ole tarkoitettu esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi, vaan ne myönnetään osoitetuista ansioista.
Lisäksi Kotiseutuliitto myöntää valtuutetun merkin valtuuston jäsenelle tämän jättäessä paikkansa valtuustossa.
Kotiseutuliiton kunniajäsenyys
Palkitsemisjärjestelmän lisäksi voidaan erittäin merkittävistä ansioista palkita Kotiseutuliiton kunniajäsenyydellä. Liiton kunniajäseneksi voidaan kutsua liiton toimintaan erityisen ansiokkaasti osallistuneita tai liiton tavoitteita merkittävällä tavalla tukeneita henkilöitä.
Kunniajäsenen kutsumisesta päättää valtuusto hallituksen esityksestä. Kunniajäsenen tunnuksena on nauhassa kannettava mitali sekä siihen kuuluva kultainen rintamerkki.
Katso Suomen Kotiseutuliiton kunniajäsenet täältä.
Kotiseutuneuvoksen arvonimi
Tasavallan presidentti myöntää kotiseutuneuvoksen arvonimen. Suomen Kotiseutuliitto neuvoo hakemuksen alkuun saamisessa. Valtioneuvoston kanslia pyytää Kotiseutuliitolta lausunnon kotiseutuneuvosten arvonimiesityksistä.
- Kotiseutuneuvoksen arvonimen hakuohjeet [Valtioneuvoston sivut]
- Myönnetyt kotiseutuneuvoksen arvonimet