Valtioneuvoston periaatepäätös demokratian edistämisestä

6.8.2009

Lausunto oikeusministeriön asiakirjaluonnoksesta
Valtioneuvoston periaatepäätös demokratian edistämisestä

Suomen Kotiseutuliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa otsikkoasiasta ja toteaa seuraavan:

Suomen Kotiseutuliitto yli kuudensadan paikallisyhteisön yhteistyöjärjestönä toteaa tyydytyksellä, että työ demokratiapolitiikan kehittämiseksi ja kansalaisyhteiskunnan toimivuudeksi on hallituskauden aikana edistynyt.

Nyt käsillä oleva luonnos aivan oikein korostaa osallistuvan demokratian ja vaalijärjestelmän merkittävyyttä ja on syystäkin huolissaan erityisesti nuorison ja maahanmuuttajaväestön passiivisuudesta äänestysprosesseissa.

Sen sijaan yhteiskunnassa selvästi havaittava trendi puolueiden henkilöjäsenmäärien voimakkaasta vähentymisestä ja sitä kautta implisiittisesti ajateltava puolueaktivistien harvenevaan joukkoon keskittyvä vallankäyttö ei ole luonnoksessa päässyt esiin, vaikka siinä muuten ollaan huolissaan edustuksellisen demokratian tilasta suhteessa äänestäjäpotentiaaliin.

Tekstiluonnos ei myöskään suhteuta toisiinsa poliittisen järjestötoiminnan saamaa valtionrahoitusta ja muuta yhteisörahoitusta ja niiden välistä per capita -suhdetta.

Luonnos sivuaa myös epädemokraattista piilevän äänikynnyksen problematiikkaa, mutta jättää sen ratkaisuesitykset erilliselle puolueiden muodostamalle työryhmälle, joka jo onkin tullut esiin asiassa.

Luonnos korostaa selkeästi kansalaisjärjestöjen osuutta edustuksellisen demokratian rinnalla kansalaisyhteiskunnan toiminnassa ja kansalaisten äänen saattamisessa julkisen hallinnon suunnittelu- ja toteutusjärjestelmiin. Tämä tapahtuu Suomen Kotiseutuliiton mielestä paitsi kuulemis- ja lausuntomenettelyllä myös nykyistä enemmin sitomalla valtakunnallisten intressiyhteisöjen keskusjärjestöt nykyistä paremmin myös suoraan valmistelujärjestelmään.

Järjestöjen ja julkisen hallinnon suhde on varsin monimutkainen kysymys, jossa huomio kiintyy julkishallinnon pyrkimykseen ohjata toimintaa, kun kyse on yhteistyösopimuksista tai kumppanuustyyppisestä tehtävien siirrosta julkishallinnosta kolmannelle sektorille.

Tämä kysymys konkretisoituu kysymyksessä, missä määrin kolmannen sektorin avustuskäytäntöä ollaan yhteistyö- ja kumppanuuskäytännön nimissä siirtämässä yleisavustuksista – joilla ylläpidetään järjestökentän perusrakenteita ja -toimintaa – hanke- ja projektirahoituksen suuntaan, jolloin yhteiskunta vastaa tilaamiensa ja siirtämiensä tehtävien kustannuksista ja järjestö puolestaan tuottaessaan palveluita vastaa niiden sisällöistä ja toteutusmetodeista.

Kysymys on monimutkainen, koska luonnollista on, että tilaaja määrittää tilauksensa havaitsemansa tarpeen perusteella ja asettaa tuottajalle selkeät tuotantotavoitteet, joiden täyttymistä se myös oikeutetusti valvoo.

Tekstissä nousee tähän liittyen esiin kansalaisjärjestötoiminnan ammatillistuminen, mikä koskee erityisesti suuria, yhteiskunnan palvelutehtäviä omalta osaltaan toteuttavia järjestöjä. Onko tämä sinänsä ongelma, riippuu siitä, mitä tehtäviä julkinen valta on järjestöille siirtänyt ja missä määrin sen oma kontrolli ohjaa järjestöjen ammatillistumista ja byrokratisoitumista.

Järjestötoiminnassa järjestödemokratia on se väline, jolla ammatillistumista ja järjestöjen päätäntävallan keskittymistä voidaan hallita; osallistuminen järjestötoimintaan voidaan tehdä myös houkuttelevaksi esimerkiksi säätämällä jäsenmaksut verotuksessa vähennyskelpoisiksi, kuten tekstiluonnos ehdottaa.

Tilaajan ja tuottajan roolien jäykkä soveltaminen taas saattaa johtaa (ja kunnallisissa kokeiluissa havaitusti on johtanut) innovatiivisuuden ja alhaalta ylöspäin tapahtuvan luovuuden heikkenemiseen, koska tilaukset perustuvat pääsääntöisesti tilaajan tarveanalyysiin eikä tuottajakentällä havaittavaa tarjontapotentiaalia osata käyttää hyväksi.

Järjestötoiminnan tukeminen kansalaisvaroin on Suomessa käsitetty luonnolliseksi toiminnaksi eikä siitä ole syytä luopua. Eri asia on, missä määrin esimerkiksi kunnallisia julkisia varoja on syytä ohjata sinänsä maksukykyisen aikuisväestön harrastustoiminnan tukemiseen.

Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin todeta, että tarpeelliseksi koettujen yhteiskunnallisesti merkittävien kansalaisjärjestöjen työtä on tuettava yleisavustuksin ja erikseen on turvattava hanke- ja projektitoiminnan edellyttämät kustannukset.

Kansainvälisten hankkeiden ja hankemäärärahojen saaminen Suomeen edellyttää sekin selkeää järjestelmää, joka mahdollistaa jo hakuvaiheessa yhteiskunnan sitoutumisen euromääräisten omavastuuosuuksien kattamiseen.

Suomen Kotiseutuliitto tukee luonnoksen näkemystä siitä, että rahapelimonopoli tulee mahdollisimman laajalti pitää kansallisissa käsissä ja että rahapelien tuotto jatkossa tulee kokonaisuudessaan ohjata yleishyödyllisiin tarkoituksiin eikä sillä ole syytä paikata julkishallinnon menovajauksia.

Maahanmuuttajien aktiivisempi osallistuminen kansalliseen yhteisötoimintaan edellyttää muutakin kuin niiden omien järjestöjen tukemista, mitä luonnosteksti painottaa.

On päästävä pois ajattelusta, että maahanmuuttajien kanssa tehtävä työ on pääsääntöisesti sosiaalipoliittista toimintaa ja nähtävä, että laaja ja toimiva integraatioprosessi on ennen kaikkea kulttuuri- ja koulutuspoliittinen kysymys ja prosesseja tulisikin entistä enemmän hallita ja ohjata opetus- ja kulttuurisektorin kautta. Tällöin myös kulttuuristen kansalaisaktiviteettien mahdollisuudet mahanmuuttajatyössä tulee nähdä potentiaalina voimavarana.

Suomen Kotiseutuliitto jäsenyhteisöjensä etujärjestönä ei välttämättä näe oikeana ns. vapaan ja tavoitteelta epämääräisen järjestäytymättömän kansalaisaktiviteetin, epämuodollisen kansalaistoiminnan, ensisijaisuutta kansalaisvaikuttamisen välineenä.

Tokihan, kuten luonnostekstikin toteaa, kansalaisten kuuleminen eri tavoin on keskeistä, olivatpa kyseessä järjestölliset, epämuodolliset alueelliset ja paikalliset tai individuaalit kuulemismenettelyt suorassa tai virtuaalisessa kontaktissa.

Erilaiset spontaaniverkot ja -ryhmät toki tuovat kansalaismielipiteen esiin, mutta ne kuitenkin ovat luonteeltaan toimintaa, joka useimmiten on lyhytkestoista ja jossa kansalaisdemokratia ei välttämättä toteudu. Tämä ei merkitse sitä, etteikö luoduilla ja syntyvillä esimerkiksi tietoverkossa organisoituvilla kansalaisyhteisöillä olisi merkitystä mielipiteen kanavoijina.

Järjestäytyneen kansalaistoiminnan tehtävänä onkin seurata tätä teknistä ja toiminnallista kehitystä ja omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että sen oma jäsenkunta pääsee mahdollisimman pian ja mahdollisimman hyvin dokumentoituun tietoon käsiksi.

Kaiken kaikkiaan luonnoksessa esitetyt näkemykset ja keinot demokratian edistämiseksi ja kansalaisten kuulemisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi ovat kannatettavia ja Suomen Kotiseutuliitto on omalta osaltaan valmis edistämään esitettyjä päämääriä ja osallistumaan itsekin laajan kansalaisliikkeen edunvalvojana yhteiskunnan kehityksen suunnitteluun jo valmisteluvaiheessa.