Julkilausuma kotiseutumuseoista

7.8.2009 julkilausuma

61. Valtakunnallisten kotiseutupäivien julkilausuma kotiseutumuseoista

Maamme ensimmäiset valtiolliset museot perustettiin Helsingin yliopiston myötä 1828. Ensimmäinen paikallismuseo syntyi 1862 Raaheen, mitä seurasi 1880-luvulla paikallismuseobuumi. Jo 1900 maamme 37:stä kaupungista 12:ssa oli museo! Museoiden perustaminen liittyi kansakunnan silloiseen ”Suomi-projektiin”.

Viime sotien jälkeen perustettiin 1940- ja 1950-luvulla runsaasti kotiseutuyhdistyksiä. Yksi niiden museaalisesti perin tasa-arvoinen päätavoite oli saada aikaan ”meistä ja menneisyydestämme” kertova oma kotiseutumuseo. Samasta lähtökohdasta versoi maailman huippua edustava paikallishistoriallinen tutkimus- ja julkaisutoiminta.

Samoihin aikoihin kaupungeissa toimivat museot alkoivat palkata vakituista väkeä eli museoammatillistua. Maakuntien keskuskaupunkien museoista syntyi 1980-luvulta lähtien nykyinen 22:n kulttuurihistoriallisen maakuntamuseon verkosto.

Kun sekä museoammatillisesti hoidetut että ”jokamiehen ja -naisen oikeudella” perustetut ja vapaaehtoisvoimin hoidetut museot lasketaan yhteen, maassamme on varmasti yli tuhat museota. Suomi on siten väkilukuun suhteutettuna yksi maailman museorikkaimmista maista.

Kotiseutumuseot perustettiin käytännössä yleensä kahdella tavalla eli joko esinemuseoksi pitäjän käytöstä jääneeseen vankkaan viljamakasiiniin tai ulkomuseoiksi Seurasaaren esimerkin mukaisesti siirtämällä keskeiselle paikalle eri puolilta pitäjää kerättyjä rakennuksia. Näin syntyneet museot kertovat pääasiassa sotia edeltävästä maa- ja metsätalouden ajasta. Sotien jälkeinen esineistö on niissä vähälukuista.

Maahamme saatiin 1988 museoiden valtionosuuslaki, joka laajennettiin 1992 käsittämään kaikki museoammatillisesti hoidetut ei-valtiolliset museot (lakia päivitettiin 2005). Samalla vapaaehtoisvoimin hoidetuille museoille ryhdyttiin jakamaan harkinnanvaraista valtionavustusta.

Kotiseutumuseoiden toimintaedellytykset ovat parantuneet koska opetusministeriö on nostanut viime vuosina museoviraston jakamaa avustussummaa. Vuonna 2004 se oli 300 000 euroa ja sitä myönnettiin 120 museolle avustuksen keskiarvon ollessa 2 500 euroa. Tänä vuonna summa oli 510 000 euroa, josta avustuksen sai 138 museota keskiarvon ollessa 3696 euroa.

Museovirasto kuulee maakuntamuseoita päättäessään paikallismuseoiden avustuksista. Silti noin 70 hakemusta joudutaan vuosittain hylkäämään eli neuvontaa tarvitaan yhä. Harkinnanvaraisilla avustuksilla on ennen muuta pystytty turvaaman sekä museorakennusten peruskunnon säilyminen että kokoelmien luettelointi.

Avustusrahoituksen lisäksi kotiseutumuseoiden kehittämistyö edellyttää ennen muuta tällä hetkellä puuttuvan tiedon saamista museoiden nykytilanteesta ja haasteista. Tulevana syksynä syntyneekin laaja paikallismuseoiden kehittämisprojekti, joka alkanee juuri paikallismuseoita koskevan yksityiskohtaisen tiedon keruulla.

Yksityiskohtaisia tietoja odottaessa kotiseutumuseoissamme on nähtävissä ainakin kolme erityisen ajankohtaista museotyön haastetta. Ensiksi niiden asema paikallismuseoina ja kotiseutuarkistoina pitää varmistaa kuntarakenteiden uudistuessa.

Toiseksi esinekokoelmien paikallista ainutkertaisuutta on vaalittava, sillä kotiseutumuseoiden kokoelmien esineiden näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta kunkin museon esine liittyy vain ja ainoastaan juuri omaan alueeseensa. Siksi aikoinaan keräämättä jääneet esineiden taustalla olevat paikallisesti erinomaisen tärkeät tiedot ja tarinat pitää kiireesti merkitä muistiin.

Kolmanneksi kotiseutumuseoissa on laajennettava oman paikkakunnan tallennus ja dokumentointi ulottumaan aina tähän päivään asti. Näissä kaikissa toimissa kotiseutumuseot tarvitsevat nykyisten oppaiden lisäksi ”paketin” nykyaikaisen museotyön eri osa-alueisiin liittyvistä hyvistä käytänteistä ja joukon innovatiivisia tietoteknisiä sovelluksia. Tällaisen voisi tuottaa ennen muuta maamme kulttuuriperinnöstä vastaava museovirasto hyödyntämällä rahoittamiaan museoiden innovatiivisia hankkeita.

Kotiseutumuseoiden tärkeä toiminta saa toimintavoimavaransa ennen muuta kolmelta taholta: omasta kotiseutuyhdistyksestä tai -seurasta ja sen sidosryhmistä, kunnalta ja valtiolta. Kaikkien kolmen panosta tarvitaan, jotta museot voisivat entistä tehokkaammin kartuttaa, säilyttää ja esitellä alueensa vaiheisiin ja erityispirteisiin liittyviä esineitä ja dokumentteja.

Vain siten ne voivat nykyaikaisella tavalla auttaa ihmisiä rakentamaan ja päivittämään omaa suhdettaan jatkuvasti muuttuvaan elinympäristöönsä, kotiseutuunsa.