Ajankohtaista
Koulutuskierros paikallismuseonhoitajille alkaa!
Ensimmäiseen koulutukseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa voi nyt ilmoittautua Suomen sadat paikallismuseot muodostavat koko maan kattavan, matalan kynnyksen kulttuuripalveluiden verkoston, jonka…
Seurantalojen Hyvän korjauksen palkinnot jaettu – pääpalkinto Hausjärvelle, Pedersöressä kahdelle talolle kunniamaininnat
på svenska se nedan Seurantaloille myönnettävä Hyvän korjauksen palkinto jaetaan vuonna 2018 Hausjärveläiselle Haminankylän nuorisoseuralle, joka on toteuttanut nuorisoseurantalo Kotipirtin…
30 tapahtumaa, 250 asiantuntijaa ja harrastajaa sekä tuhansia paikallisia Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Lappeenrannassa
Valtakunnalliset kotiseutupäivät Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa 9.–12.8.2018 Valtakunnallisia kotiseutupäiviä vietettiin 70. kerran viime viikonloppuna Lappeenrannassa. Päivät olivat osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta,…
Arvi Lindin puheenvuoro Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisissa Lappeenrannassa perjantaina 10.8.2018
Hyvä kotiseutupäivien väki! Minulle on suotu suuri kunnia toimia näiden päivien suojelijana. Kiitos siitä! Juuri tämän lähemmäksi ei omia juuriaan…
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2018 – ilmoita tapahtumasi kalenteriin!
Syyskuiset Euroopan kulttuuriympäristöpäivät lähestyvät ja nyt on hyvä aika ilmoittaa teidän tapahtumanne mukaan. Kulttuuriympäristöpäivien pääajankohtaa vietetään 3.-9.9.2018 teemalla Tunne perintösi,…
Kotiseututyön korkein tunnustus kymmenelle kotiseututyössä ansioituneelle
Kotiseututyön ansiomitali on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus. Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä periaatteellisia…