Ajankohtaista

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voitto Laatikaisen siskoksille Ouluun
Ensimmäisen valtakunnallisen Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voitto meni Ouluun Linnea, Juulia ja Emilia Laatikaiselle. Kilpailussa lapset ja nuoret ideoivat uusia käyttötarkoituksia…

Kirsi Moisander jatkaa Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajana
Tuula Salo ja Helena Aaltonen valittiin varapuheenjohtajiksi Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jyväskylän yliopiston hallintojohtajana työskentelevä Kirsi Moisander. Leppävirtalainen Moisander…

Hailuodon nuorisoseurantalo palkittiin parhaasta korjauksesta
Hailuodon nuorisoseuralle on 11.12. myönnetty vuoden 2013 Hyvän korjauksen tunnustuspalkinto nuorisoseurantalon korjauksesta. Korjausten ansiosta toiminta virkistyi paikkakunnan identiteetille tärkeässä rakennuksessa….

Vuoden kotiseutukirjaksi valittiin asikkalalainen Salon mailla ja vesillä
Lauritsalan linja-autorahastajista kertova Tuo pieni rahastajatyttö voitti muiden kotiseutukirjojen sarjan Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Anneli Mäkelä-Alitalon ja Merja Åkerlindin kirjoittaman…

Riitta Vanhatalo aloitti Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana
Riitta Vanhatalo on aloittanut työnsä Suomen Kotiseutuliiton uutena toiminnanjohtajana. Vanhatalo siirtyi Kotiseutuliittoon Yleisradiosta, jossa hän työskenteli kulttuuriohjelmien genretuottajana ja vastasi…

Harrastajille aapinen kotiseutututkimuksen tekemiseen
Suomen Kotiseutuliitto on julkaissut netissä kotiseutuharrastajille tarkoitetun maksuttoman oppaan Kotiseutututkimuksen ABC. Dosentti Lassi Saressalon toimittama aapinen koostuu alan tutkijoiden kirjoittamista…