Uutinen

Kuva Kotiseutuliiton hallituksesta.

Kokkolalaisesta Sampo Purontauksesta Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtaja

21.1.2019 Uutinen

Kokkolalainen kulttuuritoimenjohtaja, filosofian tohtori Sampo Purontaus on valittu Suomen Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajaksi. Purontaus on ollut Kotiseutuliiton hallituksessa vuodesta 2013 lähtien…

oikeus kotiseutuun

Suomen Kotiseutuliitto maakuntakierrokselle

18.1.2019 Uutinen

Kotiseutuliiton maakuntakierros kokoaa kotiseututoimijat yhteen eri puolille Suomea Kotiseutuliitto järjestää maakuntien liittojen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa avoimia kotiseututoimijoiden kokouksia ympäri…

Vuoden kotiseututeos -kilpailulla on välivuosi

15.1.2019 Uutinen

Vuoden kotiseututeos -kilpailu on tauolla tänä vuonna. Kilpailua on järjestetty jo kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana kilpailu on kasvanut merkittäväksi…

Avustuksia jäsenten hankkeisiin Museovirastolta

14.1.2019 Uutinen

Museovirasto on jakanut avustuksia aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin sekä maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Suomen Nuorisoseurat ry sai…

www.sotalapset.fi

Neljä huippuhanketta ehdolla Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajaksi Suomesta

14.1.2019 Uutinen

Euroopan kulttuuriperintöpalkintokilpailussa on tänä vuonna ehdolla neljä hienoa suomalaista hanketta. Koulutus ja tietoisuuden lisääminen -luokassa palkintoehdokkaana on Helsingissä sijaitsevan Lapinlahden…

Uusi kotiseutuneuvoksen arvonimi

20.12.2018 Uutinen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö  myönsi 19. joulukuuta 61 arvonimeä Suomen Kotiseutuliitto onnittelee uutta kotiseutuneuvosta Tauno Arvo Suominen, maaseutumatkailuyrittäjä, Loimaa Tasavallan…