Tiedote
Valkeakoski järjestää Kotiseutupäivät vuonna 2025
Suomen Kotiseutuliiton hallitus myönsi joulukuun kokouksessaan vuoden 2025 Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestämisoikeuden Valkeakosken kaupungille. Pirkanmaalla on järjestetty edellisen kerran Kotiseutupäivät vuonna…
Ehdota artikkelia vuoden 2023 Kotiseutu-kirjaan
Vuoden 2023 Kotiseutu-kirjan teemana on kestävä tulevaisuus. Ideana on pohtia, mitä kaikkea kestävä kehitys tarkoittaa tai voisi tarkoittaa kotiseutu- ja…
Kotiseutuliiton hallitukseen uusina Tuula Aitto-oja Oulaisista, Hanna-Kaisa Siimes Helsingistä ja Ari Sirén Valkeakoskelta
Sampo Suihko jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Anna-Maija Korhonen sekä Tuija Ahola varapuheenjohtajina Kotiseutuliiton hallitukseen valittiin lauantaina pidetyssä valtuuston syyskokouksessa kolme…
Vuoden kotiseututeoksen 2023 valitsee päätoimittaja Matti Kalliokoski
Halsualaislähtöinen lauttasaarelainen on kirjoittanut historiateoksia itsekin, ja kotona on kokoelma kotiseututeoksia Vuoden kotiseututeos -kilpailu 2023 on avattu, ja teoksia voi…
Mitä kuuluu maamme kotiseutuarkistoille?
Suomen Kotiseutuliitto toteutti alkuvuonna kotiseutuarkistoille suunnatun kyselyn, jonka pohjalta laadittu selvitys on nyt valmistunut. Selvitys on osa opetus- ja kulttuuriministeriön…
Kotiseutuliitto: Kulttuurin kansalaistoiminta luo hyvinvointia ja yhteenkuulumisen tunnetta
Suomen Kotiseutuliiton mukaan kulttuurin kansalaistoiminnan merkitys tulisi tunnistaa ja tunnustaa nykyistä laajemmin. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi Kotiseutuliiton näkemystä kulttuurialan tulevaisuutta…