Järjestö
Keskusjärjestö, kansalaisjärjestö ja edunvalvoja
Suomen Kotiseutuliitto on vuonna 1949 perustettu kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja kotiseututyön edunvalvoja – maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö.
Kotiseutuliitto edistää paikallisiin lähtökohtiin perustuvaa, osallisuutta vahvistavaa ja moniarvoista kotiseututyötä.
Järjestönä palvelemme jäseniämme ja kehitämme jäsenistön osaamista ja toimintavalmiuksia.
Työssämme vahvistamme kotiseututietoisuutta ja osallisuutta sekä edistämme moniarvoisuutta etenkin paikallisten ja alueellisten piirteiden pohjalta.
Kehitämme monimuotoista kotiseutu- ja kulttuuriperintötyötä niin kaupungeissa, kunnissa kuin maakunnissa, tuemme paikallista ja alueellista omatoimisuutta ja kotiseutuhenkeä sekä vaikutamme yhteiskunnan päätöksentekoon.
Kotiseututyö on asuinpaikan kehittämistä, elävöittämistä ja ymmärtämistä sekä hyvän elinympäristön ja siihen liittyvän ymmärryksen jatkuvuuden mahdollistamista.
Kotiseutuliiton työtä ohjaa hallitus, ja valtuusto linjaa työlle suunnan. Suuret päätökset tekee jäsenkunta vuosikokouksessa. Asiantuntevan henkilökunnan työn tukena on myös monialaisia ja laajasti verkostoituneita jaostoja, työryhmiä ja neuvottelukuntia.
Haluatko vaikuttaa tai olla mukana tekemässä kotiseututyötä? Haluatko tietää lisää järjestötoiminnasta tai verkostoistamme? Ole yhteydessä!