Pyhän sydämen kirkko

Kaunista kirkkohistoriaa Nivalasta

Ojala, Jutta ja kirjatyöryhmä: Pyhän sydämen kirkko. Nivalan kirkko 220 vuotta. Nivalan seurakunta 2023. 140 s.

Ennen Nivalaa oli Pidisjärvi. Tai pikemminkin Pidisjärven seutu oli osa Haapajärven kappeliseurakuntaa, joka itsenäistyi 1693. Jo vuonna 1682 oli Pidisjärvelle rakennettu oma vaatimaton kappeli, saarnahuone. Sen läheisyyteen nykyisen kirkkomaan aitojen sisälle nousi vuonna 1761 uusi, suurempi kirkkorakennus. Nykyinen kirkkorakennus alkoi nousta1800-luvun alussa ja valmistui 1803. Ensimmäiset dokumentit siitä kuitenkin ovat kalustoluettelossa vasta vuodelta 1827. Sen jälkeen kirkkorakennusta on uudistettu eri vaiheissa. Pidisjärven kappeliseurakunta itsenäistyi vuonna 1868 ja sen nimeksi tuli Nivala seurakuntanimenä. Nivala kuntana perustettiin edellisenä vuonna.

Seurakunnallista kulttuurihistoriaa

Kirjatyöryhmä on koonnut kirkkonsa ympärille mielenkiintoisen kertomussikermän, joka kuvaa seurakuntaelämän eri muotoja ja samalla seuraa itse kirkkorakennuksen vaiheita reilun parinsadan vuoden ajalta. Voimme seurata kirkkorakennuksen toimintaan olennaisesti liittyvän suntion tehtäväkenttää. Opimme, että suntio on nykyisin seurakuntamestari tehtävänään hoitaa kirkossa tapahtuvaa toimintaa kynttilöiden sytyttämisestä rakennuksen lämmittämiseen ja vaikkapa virsitaulun, siprutaulun, numeroiden vaihdon. Opimme myös, että entisen lukkarin, nykyisin kanttorin, tehtävänä oli paitsi ohjata kirkkoveisuuta myös herätellä kirkkomatkasta tai muutoin vain väsyneitä kirkossa-istujia ja opettaa lukemista. Saamme tietää, että 1800-luvulla hänen pätevyysvaatimuksiinsa kuului mm. taito antaa rokotuksia, sitoa haavoja ja asettaa iilimatoja – siis toimia välskärinä. Luonnollisesti häneltä vaadittiin hyvämaineisuutta, lukutaitoa ja todistus mm. laulutaidosta.

Nivalan kirkkorakennuksen kautta teos tarjoaa kirkollista tietoutta niin kasteesta, rippikoulun käynnistä, ehtoollisesta ja avioliittoon vihkimisestä. Hautausmaakulttuuri tulee käsiteltyä, mukana myös sota-ajan sankarihautaukset ja erikseen presidentti Kyösti Kallion juhlallinen hautaan lasku vuonna 1940. Eikä ole unohdettu seurata vuosikymmenten mittaan kirkossakävijöiden määrän muutosta, joka Nivalassakin on laskevaan suuntaan, toki maan keskiarvon yläpuolella. Herätysliikkeet nostavat jumalanpalveluksiin osallistujien määrää tällä seudulla paikallisen väestön ja laajemminkin ympäri maata tulevien seuravieraiden kokoontuessa kuulemaan vaikkapa ahtisaarnaa, Kristuksen kärsimysnäytelmän kertomusta ennen pääsiäistä.

Kirkkorakennus ja sen elementit

Kirkkorakennus on muuttanut muotoaan eri rakennusvaiheiden kautta viimeisen vuosisadan aikana. Kirkon rakentajina ja uudistajina ovat toimineet tunnetut suomalaiset kirkonrakentajat, tämä taito kulki usein suvussa. Nivalan kirkko on aika tyypillinen ristikirkko, jonka länsiristin päässä on kellotorni. Kirja seuraa myös kirkonkellojen historiaa ensimmäisestä kellosta aina nykyisiin, joista vanhempi on vuodelta 1761 ja oli jo aiemman kirkon käytössä erillisessä tapulissa. Isovihan aikaiset kertomuksen kirkonkellojen kätkemisestä elävät edelleen. Urkujen taustoja selvitetään eikä unohdeta, että yksi suurten puukirkkojen ongelma on talvinen kylmyys, jota pyrittiin lieventämään valurautakamiinoilla ennen nykyaikaisten lämmitysjärjestelmien tuloa. Muitta pienet kamiinat eivät juuri auttaneet, jos ulkona ja kirkon sisälläkin oli pakkasasteita niin, että mm. presidentti Kallion hautajaisissa kunniavartiossa seisoneet lotat pyörtyilivät kylmyydestä! Alttarimaalaukset saavat oman kuvauksensa, niin myös messinkiset kattokruunut ja seinillä kiiltelevät lampetit.

Ehkä vaikuttavin osa tämän rakennushistorian ja kirkkotradition rinnalla ovat kuitenkin viimeisten vuosien kirkkorakennuksen hienosäätö, jossa miespolvien takainen rakennuskulttuuri saa rinnalleen esteettisesti hienostuneet, mutta kirkkotraditiota ja itse kirkkorakennuksen historiaa uskollisesti noudattavat maalaus- ja kirkkotekstiilitaiteet. Kirkkoon saatiin uutta kuvataidetta Lauri Välkkeeltä ja kirkkotekstiilit suunnitteli Riitta Latvala-Erkkilää. Sillä taidettahan rakennuksen niin ulkoinen kuin sisäpuolinen pintakäsittely, vanhojen elementtien ja teosten sisältäminen kokonaiskuvaan ja kirkkovuoden värien kertautuminen kirkkotekstiileissä todella on.

Lopuksi

Jutta Ojalan teksti on sujuvaa ja hankalatkin kirkkohistorialliset käsitteet aukenevat lukijaa nolostuttamatta. Paikallinen kertomusperinne sulautuu faktahistoriaan sujuvasti. Kirjan kuvamateriaali käsittää arkistodokumentteja ja valokuvia entisajoilta, joista pääosa ilman kuvaviitteitä julkaistuista lienee Nivala-Seuran arkistosta. Heikki Hautalan kamera on ollut ahkerassa ja taidokkaassa käytössä, ja kokonaisuuden kruunaa Jarmo Pylkkösen hienostunut taitto.

Mikä Pyhän sydämen kirkko? Sen nimen kirkko sai viimeisimmän kunnostamisen jälkeen vihkiäisjuhlassa 30.5.2021. Selitys löytyy itse asiassa kirjan kannesta, jossa on katon kannatuspalkin koristekulmasta otettu kuva, keskellä on punainen sydän. Saman löytää sivujen 117 ja 118 kirkkosalikuvasta sen oikeasta yläkulmasta. Olin löytävinäni saman sydämen myös sivun 45 siprutaulun kehyksestä. Lieneekö takana kirkkovuoden kolmas pyhä messu, Jeesuksen Pyhän Sydämen juhla, joka täällä manifestoituu talonpoikaisessa rakennustaiteessa.

Lassi Saressalo