Lounaisen taivaan alla

Perinnöksi lapsille ja tuleville sukupolville

Ali-Yrkkö, Jyrki, kirjoittaja; Torkkomäki, Matti; Ali-Yrkkö, Raimo; Ollonqvist, Voitto; Hovila, Antero; Hovila, Kimmo; Virtanen, Markus; Kurkikangas, Sirkku; Söderström, Knut; Salminen, Pekka: Lounaisen taivaan alla: Elämää Someron Hirsjärven ja Kivisojan kylissä. Taloustieto Oy 2024. 388 s.

Vaikka Fennican hakupalvelu tarjoaakin teokselle peräti kymmenen kirjoittajaa, voidaan kirjan tekijäksi hyvällä syyllä merkitä Jyrki Ali-Yrkkö. Hän on kirjoittanut suurimman osan tekstejä ja kutonut omaan loogiseen esitystapaansa myös muut kynäniekat, jotka ovat joko aiemmin julkaisseet tai tätä teosta varten kirjoittaneet oman erityisosaamisen mukaiset tekstit. Sisällysluettelossa nämä kirjoittajat on merkitty erikseen, muu teksti on siis Jyrki Ali-Yrkön käsialaa.

Kirja on varsin laaja kokonaisesitys Someron alueen parista kylästä, niiden synnystä ja elämästä hamasta menneisyydestä 1950-luvun tienoille. Muutama viittaus uudempaankin aikaan löytyy, mutta pääasiassa teksti kuvaa agraarielämää niin kartanoissa kuin pienimmissä torpissa ja mäkituvissakin ennen suurta yhteiskunnallista muutosta ja maatalouden totaalista modernisaatiota.

Opastetulla retkellä

Teos vie lukijansa todelliselle opastetulle kotiseuturetkelle niin historiaan kuin fyysisesti Hirsjärven ja Kivisojan maastoihin, seurailee hiekkateitä talolta toiselle, ja kertoilee kulkiessaan talojen ja tilojen vaiheista, suvuista ja yksittäisistä henkilöistä, ja kiinnittää näin lukijansa tienvarsien kulttuurihistoriaan. Kuvailevan tekstin sisään Ali-Yrkkö mahduttaa kanssakirjoittajiensa kera ihmiskohtaloita yhtä hyvin kuin maatalouden muutosta, maaseudun elinkeinohistoriaa, tavallisen ihmisen elämää samoin kuin kartanonväen vaiheita. Opimme kruununtilan, perintötilan ja rälssitilan erot, opimme sen, että kartanonherrakin oli vain kuninkaansa palvelija, useimmiten sotilas. Pääsemme kurkistelemaan omistuksiin perukirjojen ja veroluettelojen kautta. Saamme seurata, kuinka kartanoiden maita hiljalleen siirtyi perintötiloiksi, kuinka tiloja jaettiin perimysjärjestyksessä ja yhdisteltiin avioliittojen kautta. Mutta samalla saamme tutustua niihin, joilla ei maata ollut, ehkä mökkinsä takana perunamaa, jos sitäkään.

Entisajan kylät olivat tiiviitä ryhmäkyliä, asumukset ja muut rakennukset lähellä toisiaan aina siihen saakka, kunnes sarkajaosta luovuttiin ja Somerollakin toteutettiin isojako. Kapeat jokaiselle samanarvoiset peltosuikaleet yhdistettiin isommiksi kokonaisuuksiksi, maata mitattiin myös metsästä ja syntyivät nykyisen kaltaiset haja-asutuskylät, joissa yhdistävänä tekijöinä olivat ja ovat vain maantiet, kauppa, posti ja koulu, kunnes viimeksi mainitut katosivat viime sodan jälkeisinä muutosvuosina. Mutta kuten todettu, tämä teos elää vielä aikaa, jolloin maaseutu eli ja muodosti selvän kulttuurimuodon, jossa elettiin syklisesti vuosikierron mukaan ja nimenomaisesti elettiin maasta, metsästä ja karjasta.

Kirja ei tyydy pelkästään kuvailemaan elämäntapaa, se tarjoaa samalla moninaisten henkilökuvien kautta lähikosketuksen elämään Someron laitakylillä, niin itsenäisellä tilalla, torpassa kuin mäkituvassakin puhumattakaan maaseudun käsityöläisistä. Paikannimet tuovat oman historiansa mukaan suureen kertomukseen, jossa tapaavat niin ruotusotilaat, voimamiehet, pikkurikolliset kuin kaskujen kerrontasankarit. Tavallisten ihmisten elämäkerrat nivoutuvat kokonaisuudeksi, jonka katkaisevat levottomat ajat, vallankumousyritykset ja kapina. Somerolaiset osallistuivat sisällissotaan molemmilla puolilla ja kuten Ali-Yrkkö toteaa, asia on ollut niin vaikea, että siitä ei ole edes pitäjänhistoriassa kerrottu kolmea sivua enempää. Mutta nyt kerrotaan. Somerolaiset muiden lailla ottivat yhteen perivihollisen kanssa talvella 1939–1940 ja maailmanpaloon seuraavina vuosina. Raskaan panoksen antoivat sankarivainajat ja heidän omaisensa. Sankareista on laadittu oma matrikkeli tekstin sisään. Sotahistoriaamme kuuluvat myös kotoaan paennut siirtoväki, joita voitiin asuttaa myös Someron kyliin.

Teoksen loppusivuilla kerronta jonkin verran hajoaa, seurataan modernisaatiota, ruokakulttuuria, metsän petoja, kaupankäyntiä, teiden ja uuden infrastruktuurin tuloa ja päädytään vahvaan lukuun kylien kivinavetoista.

Kirja on varustettu lähdeviitteillä. jotka on koottu loppusivuille kuten myös keskeinen lähdekirjallisuus. Valokuvien omistusoikeudet on selvitetty erillisellä liitteellä, johon on viety kuvissa olevat henkilökoodit (joskin oikeudenomistaja MKÄ sivulta 128–129 jäi mysteeriksi). Teoksen alkuosassa on hienosti laadittuja kyläkarttoja, joiden tekijälyhenne AHO jäi minulta selvittämättä. Valtavasti tekemistä on ollut myös henkilöluettelossa, johon laskujeni mukaan on saatu kaikkiaan noin 1150 nimeä sivuviitteineen. Valokuvamateriaali on teokseen painettu ruskeansävyisenä, mikä mielestäni on hieno ratkaisu. Erityisesti suuret yläviistokuvat ovat vaikuttavia.

Kirjan motto ”Tulee muistaa eläviä ja olla unohtamatta kuolleita” vakuuttaa.

Lassi Saressalo