Kiuruveden järvikirja

Kaikki järvistä ja muustakin

Paikkala, Sirkka; Paikkala, Jarmo; Tikkanen, Matti: Kiuruveden järvikirja. Vesien synty, nimet ja merkitys asukkaiden elämässä. Kiuruvesi-seura 2023. 455 s.

Vuonna 2023 Kiuruveden kaupunki täytti 150 vuotta itsenäisenä kuntana. Kun kaupunki mietiskeli, miten merkkivuotta voitaisiin juhlistaa, syntyi Kiuruvesi-seuran piirissä ajatus tuottaa juhlakirja. Ja kun kiuruveteläissyntyinen nimistöntutkija Sirkka Paikkala kertoi, että hän oli tutkinut viime aikoina Kiuruveden järvien ja lampien nimistöä, syntyi idea tuottaa sen pohjalta kokonainen kirja. Ja kun vielä mukaan lähtivät historioitsija Jarmo Paikkala ja maantieteilijä Matti Tikkanen, alkoi syntyä teos, joka sai nimekseen Kiuruveden järvikirja.

Jäästä pelloksi

Kirjan sisältöä voisi kuvata seuraavasti. Ensin oli vesi, joka aikojen alussa peitti nykyisen Suomen alueen. Siitä syntyivät vuosituhansien aikana jääkaudet, joista viimeisin noin 18 000 vuotta sitten peitti nykyisen Pohjois-Euroopan alueen aina Pohjois-Saksaan, Puolaan ja Venäjälle saakka. Jään sulaminen kesti sekin vuosituhansia ja sen alle jäänyttä kallioperää peittivät vuorotellen jääjärvet ja meret. Jäälasti painoi nykyistä kallioperäämme jopa satoja metrejä nykytasoa alemmaksi ja kun maa hiljalleen kohosi (ja kohoaa edelleen), syntyi saaristoja ja aikojen myötä vesistöjä, joiden muotoa voidaan seurata rantamuodostelmista. Hiljalleen hahmottuivat nykyisten päävesistöjen muodot järvineen, jokineen, lampineen. Maan kohoaminen vaikutti vesistöjen lasku-uomiin, kunnes alettiin viitisen tuhatta vuotta sitten olla tilanteessa, jossa nykyiset vesireitit ovat todennettavissa. Maa kohosi edelleen ja matalat järvet alkoivat hiljalleen soistua ja syntyi nykyinen pohjoissavolainen maisema, jossa vuorottelevat kuiva maa, suoalueet ja vesistöt järvineen, lampineen, lähteineen, jokineen, puroineen. Tämä taustanäkökulma on Matti Tikkasen käsialaa.

Kun ihminen saapui maan kohoamisen myötä syntyneeseen maisemaan ja alkoi sitä käyttää ensin erämaanaan, sitten asuttaa vakituisesti ja myös raivata sitä viljelykseen, alkoi syntyä kulttuurimaisemaa. Viimeisimmät havaittavat muutokset järvimaisemassa olivat satakunta vuotta siten aloitetut järvien kuivaukset peltomaaksi, soiden kuivaukset ja aivan viime vuosien toimenpiteet järvien ja soidenkin ennallistamiseksi sekä ihmisen tuottamien luontohaittojen eliminoimiseksi mm. ojittamalla ja kanavoimalla vesistöjä.

Ihmisen muistijälki luonnossa

Koko laaja teos rakentuu ihmisen muistijälkeen. Muistijäljellä tarkoitan sitä, että ihminen tietääkseen missä on, mihin menee ja mistä tulee on keskinäistä kommunikaatiota ja paikallistamista varten ryhtynyt nimeämään luonnon- ja kulttuuripaikkoja. Siksipä tämä teos rakentuukin paikannimitutkimuksen varaan. Paikannimitutkimuksen spesialisti Sirkku Paikkala selvittää perusteellisesti satojen vesistöihin liittyvien paikannimien taustoja, antaa luonnolle tunnisteita, joka ovat peräisin joko luonnosta itsestään tai ihmisen vaikutuksesta luontoon. Tätä kautta paikannimet tarjoavat ainutlaatuisen tunkeutumisen ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Nimistökertomusten rinnalla kulkevat kainalotekstit, joissa paikallinen ja alueellinen suullinen perinne kietoutuvat tiiviisti paikka- ja henkilötarinoiksi. Näin paikannimien kertomus laajenee hienosti kansanperinteen paikkoihin liittyväksi folkloreksi, joka keventää nimistötieteellistä tekstiä. Osa näistä tietoiskuista ja tarinateksteistä on saatu haastatteluina tai eri kirjoittajien muisteluina.

Kun Jarmo Paikkala rakentaa näiden luonnonpaikkojen ja niiden nimitysten muodostamaan luurankoon ihmiskulttuurin saapuminen alueelle. Hän kuvailee eri elinkeinomuotojen ja vesistöjen suhteita, vesireittien hyödyntämisestä kulkuväylinä niistä satavaan nautintaan kalastuksen ja vesilintujen pyynnin kautta ja niiden muokkaamiseen paremmin ihmisyhteisöjen hyödynnettäväksi talousvetenä, vesivoimana, uittoreitteinä, vapaa-ajan toimintoina. Näin päästään kokonaisuuteen, joka on todella vaikuttava.

Vaikka teos keskittyykin kiuruveteläiseen vesistömaailmaan, on se itseään laajempi tutkimus. Sitä lukiessa ja nimistöjen taustoihin perehtyessä tulee väkisinkin verrattua kiuruveteläistä kulttuurimaisemaa ja nimistötraditiota omiin tuttuihin ympäristöihin ja havaitsee, kuinka samankaltaisia nimistökäytänteet eri puolilla maata ovat. Tokihan paikallisuus ja nimistöhistoria on aina uniikkia omassa kulttuurisessa kontekstissaan, mutta laajemmin ottaen kieli on kuitenkin rajallinen ilmaisumuoto ja luonnon nimikointi on kieleen ja kulttuuriympäristöön sidottua. Ja kun ollaan kuitenkin yhtenäiskulttuurissa suomalaisella kielialueella, ei rinnastuksilta voi välttyä.

Lopuksi

Teoksen graafinen suunnittelu ja taitto ovat Ulkoasu Antti Heikkinen Oy:n käsialaa. Kaksipalstainen teksti on verrattain tiivistä, mutta lukemista rentouttavat kainalojutut ja tekstiä tukeva valokuva- ja karttamateriaali, jonka eteen on nähty vaivaa. Ja kun graafisessa suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta, eroteltu eri kertomuslajit ja kainalotekstit toisistaan sivujen väripohjilla, ja kun nimistöteksteissä on selkeästi käytetty niin lihavointia kuin kursiiviakin, ei tiiviinkään tutkimustekstin lukeminen käy raskaaksi.

Tutkimusartikkelit on nootitettu ja pääartikkelien viittaukset ovat kunkin artikkelin lopussa. Teoksen loppuun on koottu erinomaisen laaja lähdeaineisto sekä henkilö- ja paikkahakemistot.

Mainio tutkimus, jota ulkopuolinen meikäläinenkin mielenkiinnolla lukee.

Lassi Saressalo