Ikikallion tarinoita/Urbergets berättels

Menneisyys tutuksi

Koivisto, Andreas (teksti) & Björklund, Tom (kuvitus): Ikikallion tarinoita -mammuteista meidän aikaamme/Urbergets berättelser – från mammutar till vår tid. Aviador 2023. 103 s.

Vantaan kaupunginmuseossa oli esillä vuoden 2024 helmikuun loppuun asti näyttely Ikikallion tarinat, joka oli suunniteltu ennen kaikkea lapsikävijöille. Näyttelystä oli myös haluttu tehdä saavutettava mahdollisimman laajalle yleisölle, joten päätekstit oli kirjoitettu selkokielelle. Näyttelyn käsikirjoituksen oli kirjoittanut kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto ja kuvittanut esihistoriaan erikoistunut taiteilija Tom Björklund. Andreas Koivisto työskentelee Vantaan kaupunginmuseossa ja on Vantaa-Seuran puheenjohtaja. Ikikallion tarinoita on hänen toinen tietokirjansa lapsille. Edellinen oli Aikamadot: hansaseikkailu. Tidsmaskarna: hansa-äventyret (Kellastupa 2015). Tom Björklund on kansainvälisesti arvostettu kuvataiteilija, jonka maalauksia on käytetty museoiden näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on julkaistu monien ihmisen esihistoriaa käsittelevien tieteellisten artikkeleiden yhteydessä maailmanlaajuisesti.

Suuri kertomus

Näyttelyn oheistuotteena syntyi nyt käsillä oleva kaunis teos. Sen keskeissisältönä on tarina kalliosta. Kalliosta, joka oli ja on osa miljoonia vuosia kestäneestä maapallomme kehitysvaiheesta, jossa lopulta nykyinen Eurooppamme asettui aloilleen. Tarina alkaa kuitenkin ajasta, jolloin kaikki oli jo paikallaan, ja nykyisin Ikikallioksi, Stenkullaksi, nimetty luonnonmuodostuma lepäsi kilometrejä paksun jäämassan alla ja odotti tulevaisuuttaan. Lopulta jää suli ja sen painama kallioperä alkoi nousta. Jääkausien välillä maisemassa vaikuttivat niin mammutit, luolaleijonat kuin villihevosetkin. Viimeisin jääkausi alkoi sulaa noin 10 000 vuotta sitten, maa kohosi ja alkoi syntyä maisemaa, johon ihminenkin pystyi sopeutumaan.

Mutta mikä ihminen. Olisiko hän neandertalinihminen vaiko ruskeaihoinen sinisilmäinen homo sapiens. Heistä kuitenkin syntyivät ne ihmiset, jotka maan noustessa asettuivat nykyisen Suomen alueen merestä nousevien nautinta-alueiden paikoille, elivät kivikauttaan, pronssikauttaan ja lopulta rautakauttaan. Ihmisvirtoja tuli ja meni – lopulta heistä alkoi syntyä se suomalaisugrilais-balttilais-germaaninen väestö, joka nykyisin muodostaa meistä pääosan.

Kertomus ja kuvitus

Kirjan teksti on Andreas Koiviston käsialaa. Itse tarina seuraa ihmistetyn Ikikallion ajatelmia hänen seuratessaan maailman muotoutumista läheisyydessään jopa päällään, johon nousi pronssikautena päällikön hauta, kiviröykkiöhauta. Itse selkokielisen tarinan rinnalla kulkee faktalaatikoiden teksti, jossa tarkennetaan proosakertomuksen yksityiskohtia. Tarina tuo vuosisataiset ihmiskulttuurin kaudet lähelle tarjoamalla niille kertojakallion lisäksi ajan ihmisiä, erityisesti kolme lasta, joiden kautta tarina kulkee.

Björklundin kuvitus kruunaa koko teoksen. Koska en ole nähnyt kyseistä näyttelyä, josta kirjan sisältö on koottu, en voi sanoa, miltä kuvataitelijan teokset alkuperäisessä koossaan näyttävät. Mutta kirjassa ne todella ovat mielenkiintoisia teoksia, joissa yhdistyvät päähenkilöiden, ihan oikeiden Serafinan, Sagan ja Arnan hahmot mielikuvitusympäristöön. Björklundin teokset ovat kollaaseja, joissa yhdistyvät valokuvateokset perinteisempään kuvataidetekniikkaan, toki nykyaikaisesti tietokoneella rakennettuun. Päähenkilöt ja tietyt artefaktit teoksissa ovat selkeitä valokuvia, jotkut taas rekonstruktioita, joissa taustalla joka tapauksessa on alkuperäinen arkeologinen löydös.

Kokonaisuus

Andreas Koiviston arkeologinen selkokielinen teksti faktalaatikoineen ja Tom Björklundin kuvat muodostavat kiehtovan kokonaisuuden, jonka loistavasti on kirjaan visualisoinut Marianne Kivimäki, jonka käsialaa teoksen taitto on. Kun kirjaa lukee ja erityisesti katselee, tulee mieleen, että vaikka se on käsittääkseni tarkoitettu varhaisnuorille laajan maailmankäsityksen ymmärtämiseksi, sitä voi kyllä tarjota myös nuoremmille lapsille. Kunhan sitä luetaan yhdessä aikuisen kanssa, aikuisen, jolla on vähänkin kiinnostusta laajentaa kirjan tiivistä kerrontaa vaikkapa hakemalla nettimaailmasta lisää täydentävää aineistoa, jolla jalkauttaa tiiviit esihistorialliset ja historialliset aikakaudet maailmankuvaansa rakentavalle uudelle sukupolvelle ymmärrettäväksi. Tai taitavatpa nuo lapset ja varhaisnuoret nykyisin osata tuon tiedonhaun aikuisia paremmin!

Kun kirjaa lukee – joko suomeksi tai ruotsiksi – sehän on kaksikielinen – on syytä oman sivustonsa jälkeen kääntää kirja sananmukaisesti toisinpäin ja perehtyä toiskieliseen sisältöön. Vaikka teksti on selvää yksiyhteen käännöstä, yllättää lukijaa ja tässä tapauksessa katsojaa se, että kuvamateriaali osittain poikkeaa edellisen kielen tekstiä täydentävästä kuvituksesta. Siksipä on syytä muistaa, että vaikka Suomi on kaksikielinen, niin kieleen liittyvät visuaaliset sanomat saattavat erota toisistaan. Tässä tapauksessakin erinomaisen rikastuttavaksi. Siis käännä kirja ja katso uudelleen!

Suosittelen.

Lassi Saressalo