Tarinoita Tammelasta

Tammelan komea juhlakirja

Norrbäck, Juhani: (toim. ja toimituskunta): Tarinoita Tammelasta – esihistoriasta emäpitäjäksi. Tammela 600 vuotta. Tammelan kunta 2023. 231 s.

Tammelan kunnan katsotaan saaneen alkunsa, kun pitäjän ja seurakunnan syntyaika päivätään vuodelta 1423 olevaan asiakirjaan, jossa Tammelan nimi mainitaan ensimmäisen kerran. Tokihan Tammelassa on ollut asutusta jo ”aikojen alusta” – siitä kertovat lukuisat löydöt kivikaudelta rautakaudelle ja keskiajan alkuun saakka.

Näistä kertovat teoksen eri artikkelit, mm. Hanna-Mari Pellisen kuvaus metallinetsintäharrastuksen ja virallisen arkeologisen tutkimuksen tuloksien muodostamasta asutushistoriasta sekä kertomus Tammelan vanhoista jo kadonneista kirkoista, kuten myös Juhani Kostetin laaja artikkeli siitä Tammelasta, joka esiintyy eri muodoissa ja eri sattumina vanhoissa kartoissa.

Kirkollisesta perinteestä, kirkkojen historiasta, kirjoittavat Martti Pura ja Seppo Kujala, ja useampikin kirjoittaja tarkastelee Tammelan kirkollista ja sivistyksellistä historiaa eri aikakausien kirkkoherrojen työn ja vaikutuksen kautta. Näitä ovat tekstit Laurentius Petri Aboicuksesta 1600-luvulta, tutkielma Johan Amnellista, kirkkoherrasta ja valtiopäivämiehestä 1700-luvun puolivälissä sekä mm. Nils Magnus Tolposta, jota Juhani Norbäck tarkastelee seurakunnan paimenena sekä hänen kauttaan suomalaisen yhteiskunnan vaiheita 1800-luvun alussa.

Teos etenee kansansivistyksen kehittymiseen kansakoululaitoksen perustamisen aikoihin 1860-luvulla ja siirtyy Hannu Heinilän tekstin myötä kuvaamaan Mustialan maanviljelysopistoa maatalous-. ja maaseutukulutuksen innovaattorina ja sen muotoutumista nykyiseksi osaksi Hämeen Ammattikorkeakoulua.

Tammelaa ei voisi kuvata ilman, että sen olemukseen liitetään myös suomalainen kartanolaitos, josta esiin nostettakoon Liisa Suvikummun artikkeli Saaren Kartanosta – jota ei pidä sekoittaa Mynämäellä olevaan Saaren kartanoon, joka nykyisin on Suomen Kulttuurirahasto residenssikohde. Kartanolaitos kuitenkin toi talonpoikaiseen Tammelaan säätyläiskulttuurin ripauksen herraskartanoineen, juhlineen ja aatelisine asukkaineen muuttuakseen hiljalleen huvilakulttuuriksi.

Tiina Rekola tarjoaa mielenkiintoisen näkymän Mustialaan valtakunnallisesti arvokkaana rakennettuna kulttuuriympäristönä tuomalla esiin vanhojen valokuvien kautta rakennus- ja maisematyyppejä, jopa harvinaisen maisemapuiston.

Isänmaallista kotiseututyötä

Teos saavuttaa kansallisen hybriksen tarjoamalla isänmaallisuutta Pekka Laadun artikkelissa, jossa kerrotaan suomalaisten hakkapeliittojen tarinaa; mukana 30-vuotisessa sodassa oli myös Tammelan miehiä. Marketta Havola puolestaan palauttaa lukijan takaisin arkipäivään, mutta isänmaalliseen sellaiseen, kuvaamalla kahta merkittävää hahmoa tammelalaisessa kotiseutuaatteessa, Jalmari Finneä ja Esko Aaltosta.

Finne oli edellisen vuosisadan vaihteen teatterimies, kirjailija ja historiantutkija, jonka vaikutus Tammelaan oli välillinen. Havola kuvaa Tammelan pitäjän 500-vuotisjuhlaa vuonna 1923, jossa juhlassa nimenomaan Finne nosti esiin Tammelan pitkän ja merkityksellisen historian eri vaiheita. Finne oli myös perustamassa Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistystä samana vuonna ja osallistui keskeisenä vaikuttajana myös tammelalaisten hakkapeliittojen muistomerkin aikaansaamiseen.

Turun yliopiston professori ja kotiseutuliikkeen perustajavaikuttaja Esko Aaltonen ja Finne ideoivat yhdessä historiallisten kunniakirjojen laatimisprojektin vuosisataisille talonpoikaissuvuille, samoin parivaljakon ideoimia olivat sukuviirit, joita luovutettiin pitkään saman suvun hallussa olevien tilojen viireiksi vuonna 1936.

Myös vanhojen tilojen pihakiviin hakattiin muistotekstejä aiempien asukkaiden muistoksi. Nykyisin tämä perinne on tavallaan siirtynyt Talonpoikaiskulttuurisäätiölle, joka jakaa perinteisen rakentamistavan kunniakilpiä perinnerakennuksiin – ei siis enää suvuille vaan rakennuksille.

Lopuksi

Teoksen lopussa oleva kirjoittajien esittely ja toimituskunnan kokoonpano kertovat, että liikkeellä ovat olleet alansa asiantuntijat. Se näkyy myös kirjan rakenteesta. Jokainen artikkeli on nootitettu ja nootit sekä lähteet on viety kunkin artikkelin perään. Näin lukija voi oitis tarkistaa lähteen ja tarvittaessa hakeutua annetun lähdekirjallisuuden pariin lisätietoa saadakseen. Turha kai on mainitakaan, että kuvadokumentointi on asianmukainen.

Jos tekstit ovat tarkkoja ja sisällöltään runsaasti antavia, sitä on myös Hanna Palosaaren/Aidia Oy:n taitto, joka antaa sekä tilaa että oikeutta teksteille ja kuville ja myös erottaa tekstin sisällölliset pääryhmät oivaltavilla siirtymäsivuilla. Myös tekstin alla olevat himmeät tammenlehtikuviot ovat selkeän viitteellisiä teoskokonaisuuteen.

Teos on enemmin kuin tarinoita Tammelasta. Se on pikemminkin tutkielmia Tammelasta, mutta annettu otsikko toki rimmaa paremmin!

Lassi Saressalo