Tää onkin jommostaki

Taloja ja ihmisiä Koppalaisenmaasta

Lehtinen, Juhani: Tää onkin jommostaki. Omakustanne 2022. 144 s.

Liikuskellaan entisessä Ylä-Satakunnassa, Äetsän, Kiikan ja Kiikoisten edesmenneiden kuntien alueella, nykyisellä Pirkanmaalla Sastamalan kaupungin länsireunoilla. Koppalaisenmaa on muutaman kylän kokonaisuus Kiikan ja Kiikoisten rajalla niiden välisen Pohjanmaantien varrella.

Juhani Lehtinen on ottanut tehtäväkseen kuvata matrikkelinomaisesti kaikkiaan 48 kohdetta, tiloja, torppia ja yksinäistaloja tuolta alueelta. Kohteet on selkeästi viety kirjan alkuun sisällysluettelon viereen. Kirja etenee talo talolta ja kohde kohteelta aakkosjärjestyksessä, mikä hieman aiheuttaa etsimistä kartalta, mutta hyvä näin. Koska kirja on eräänlainen jatko Lehtisen aiemmalle teokselle Tämmöstä ei o ollu ikinä: Tyrvään pitäjän, Kiikan kappelin, Kiimajärven, Leikkuun ja Haapaniemen kylien vaiheista 1700-luvulta 1900-luvulle (Kiimajärven kyläseura 1998), aletaan tässä nyt operoida ikään kuin katetulta pöydältä. Tekijä toivookin, että kyseinen teos olisi lukijan käsissä ja näin tämä voisi tarkistaa nyt esiteltyjen talojen ja torppien taustahistoriaa.

Kuvatut kohteet ja niiden asukasperheet ajoittuvat pääsääntöisesti 1800-luvun loppupuolen ja 1960-luvun väliselle ajalle. Kustakin kohteesta on koottu henkilötiedot torpan/kohteen omistajista ja heidän perheistään ja lyhyt kuvaus kohteen historiasta. Tässä tietenkin herää kysymys siitä, onko jokaiselta kirjassa mainitulta vielä elävältä saatu suostumus siihen, että heidät tässä mainitaan. Oletan ja toivon, että näin on.

Kirjan teksti/matrikkeliosaa täydennetään valokuvilla niin rakennuksista kuin asukkaistakin. Kirjan alussa todetaan kuvien olevan ”alueen kyläläisten kotiarkistoista”. Kirjan lopussa on luettelo kuvien omistajista ilman viittausta itse kuviin. Tällä tekijä on välttänyt kuvatekstiin liitetyn kuvadokumentaation viemisen kuvateksteihin. Ratkaisu tämäkin. Loppusivuilla on vielä erillinen kuvaliite, joka aika tavalla kertoo entisestä tekemisestä ja olemisesta. Kaikkien kuvien ajoituksesta ei ulkopuolinen valitettavasti saa selvää, paikallisille ihmisille ajoitus avautuu, kun kuvien henkilöt pääsääntöisesti on tunnistettu, ja kuvat näin ollen asettuvat henkilöhistorioihin. Lisäksi on kuvien lomaan ja loppusivuille taitettu lehtileikkeitä, saksittuja ilmoituksia lehdistä, kuolinilmoituksia.

Itseäni etnologina viehätti sivun 134 kuva, jossa ollaan heinänkorjuussa ja heinät nostetaan kuivumasta kärväästä. Tämä kärväs, itäsuomalaisittain kärekäs oli varsinaisten heinäseipäiden edeltäjä, puunrunko, johon oli jätetty oksantyngät paikoilleen. Sittemminhän nämä korvautuivat irrallisilla nappuloilla.

Erikseen haluan kiittäen mainita tekijän oivalluksen etsiä Maanmittauslaitoksen ilmakuvista kerronnan kohteina olevista tiloista kuvia, joissa kohteet erottuvat. Nämä kuvat kertovat vuoden 1956 tilanteesta ja sen aikaisesta kulttuurimiljööstä ylhäältä kuvattuna.

Lassi Saressalo