Runosmäki

Esikaupungin synty ja sen elämää

Aalto, Petri: Runosmäki – Maarian takamaasta asumalähiöksi. Grafiro 2022.

Vuonna 2022 Runosmäen lähiö ja Runosmäkiseura täyttivät 50 vuotta. Sen juhlistamiseksi seura päätti vuonna 2019 ryhtyä tuottamaan sekä kaupunginosaa että seuraa esittelevän yhteisen teoksen, perusti historiatoimikunnan, sai teokselleen kustantajan ja kutsui teoksen kirjoittajaksi turkulaisen paikallishistorioitsija Petri Aallon.

Teos alkaa tiiviillä kuvauksella tulevan lähiön sijoittumisesta lähelle kulttuurihistoriallista Turkua. Vuonna 1868 perustetun Maarian kunnan historia ulottuu ainakin jo 1400-luvulle, jolloin Räntämäkeen nousi keskiaikainen kivikirkko. Se antoi Maarian (Räntämäen) pitäjälle sen ruotsinkielisen nimen Vårfrukyrko socken. Maaria oli maatalousvaltainen alue Turun ympärillä ja vähitellen, alkaen vuodesta 1944 sen alueita on liitetty Turun kaupunkiin.

Rakentaminen

Aalto siirtyy kuvaamaan Turun kaupungin kaavoitustoimintaa, joka luonnollisesti koski myös kuntaliitosalueita. Vuonna 1970 Runosmäen alueelle hyväksyttiin ensimmäinen asemakaava ja rakentamisen mahdollistava kaava pari vuotta myöhemmin. Ajatuksena oli, että uudesta kaupunginosasta tulisi selkeä kokonaisuus, johon jo kaavoitusvaiheessa varattaisiin alueet sosiaalisille ja kaupallisille palveluille, keskusakselin ympärille sijoittuisivat asuinrakennukset ja käytännössä alueen reunoille ja pääkatujen varsille liikenne ja pysäköintialueet.

Teos seuraa vaihe vaiheelta ja asunto-osakeyhtiö yhtiöltä rakentamisen vaiheita, tarjoaa yksityiskohtia niin elementtirakentamistekniikasta kuin asuinrakennusten pohjaratkaisuista. Jotakin saattaa ehkä jopa ikävystyttää tämä lähes talokohtainen rakentamisen seuraaminen, mutta ainakaan tämän kirjoittaja ei ole koskaan pääsyt seuraamaan näin tarkkaan dokumentoitua kokonaisuutta aluerakentamisesta kaikkine vaiheineen.

Elämää lähiössä

Teoksen kolmas pääluku lähtee seuraamaan Runosmäen asukkaiden elämää. Vuonna 1971, jolloin rakentaminen alkoi, lähiön alueella asui 244 ihmistä, vuonna 1987, jolloin aktiivisin rakentamisvaihe oli huipussaan, asukkaita oli jo yli 8000. Pääosa asunnoista oli omistusasuntoja ja väestöpohja oli rakenteeltaan nuorta. Tämä luonnollisesti edellytti niin päivähoito- kuin koulupalvelujen huomioimista alueen kehittämisessä. Luonnollisesti nyt, kun lähiötä tarkastellaan viidenkymmenen vuoden aikaperspektiivillä, on selvää, että asukaspohja on muuttunut, ikääntyvien asukkaiden määrä on lisääntynyt, mutta samalla asujaimisto on vaihtumassa sykleittäin ja lasten ja nuorten äänet kaikuvat talojen pihoilla edelleenkin.

Petri Aalto kuvaa lähiöelämää monesta näkökulmasta, seuraa muodin muuttumista, harrastusten vaihtelua, mutta samalla havaitsee selvästi runosmäkeläisyyden nousun yhdistämään asukkaita. Tässä olisi vielä enemmän tutkimisen aihetta myös kotiseututyön kannalta; miten uudet syntyvät asumisalueet esimerkiksi pääkaupunkisedulla voisivat tarjota ja tarjoavat meikäläisyyden rakennuselementtejä asukkaille, jotka tulevat eri suunnilta alueille, joilla ehkä ei ole minkäänlaista historiallista pohjaa lähikotiseutuidentiteetin syntymiselle.

Luonnollisesti tätä kotiseutuajattelua edistää Runosmäessä itse lähiön olemus. Käytännössä kaikki tarvittava on varhaislapsuudesta eläkeikään kävelymatkan päässä. Tokihan ”kaupungissa” käydään töissä, erilaatuisissa riennoissa ja korkeamman koulutuksen etsinnässä, mutta lähiön olemus sinänsä tuottaa myös läheisyyttä – aina asunto-osakeyhtiöiden yhteistoimintatiloista harrastuspiireihin ja muihin yksityisiin, järjestöjen tarjoamiin, seurakunnallisiin ja kunnallisiin palveluihin.

Runosmäkiseura

Yksi asukkaita yhdistävä tekijä on ollut kautta lähiön historian Runosmäkiseura. Se perustettiin siis jo vuonna 1972. Tarkoituksenaan seuralla on sääntöjen mukaan viihtyvyyden ja asumisedellytysten parantaminen mahdollisuuksien mukaan sekä valvoa alueen etuja yhdyskuntasuunnittelun osalta. Seura on alusta lähtien osallistunut lähiönsä kehitystyöhön tarjoamalla ja saamalla edustustaan erilaisiin suunnitteluelimiin.

Mutta luonnollisesti keskeisin osa toimintaa on tähdännyt paikallisuuden hengen kasvattamiseen. Keinot eivät sinänsä ole mullistavia, on keskustelutilaisuuksia, tapahtumia, markkinoita, yhteistä toimintaa naapurilähiöiden kanssa. Tärkeä vaikuttamisen kanava yhteisön sisällä ja miksi ei ulospäinkin on oman lehden, Ruutiset, julkaiseminen vuodesta 1978 lähtien. Siinä kerrotaan alueen tapahtumista, mutta siitä saa lukea myös Turun keskeisten vaikuttajien kirjoittamia vierasartikkeleita.

Lopuksi

Teoksen päättää laajahko katsaus Runosmäen Lämpö Oy:n tarinaan. Aluksi otaksuin, että kyseessä on rahoittajan tilaama katsaus, mutta itse asiassa kyse on lähiön kannalta keskeisen toimijan historiikki. Osakeyhtiön omistavat nykyään alueen asunto- ja kiinteistöyhtiöt sekä Turun kaupunki. Tarkoituksena on toimia omakustannusperiaatteella, mikä merkitsee pitkällä tähtäimellä sitä, että varsinaista liikevoittoa ei tavoitella. Käyttäjät saavat palvelut kustannuksia vastaavalla hinnalla. Kyse on siis taas eräänlaisesta yhteisöllisyyden toteumasta, nyt siis aika raskaalla ”kalustolla”, mikä sopii hyvin runosmäkeläiseen elämänmuotoon.

Kuten jo totesin, teos on joiltakin osin kiusallisen yksityiskohtainen, mutta palvelee hyvin tavoitettaan – selvittää yhden suomalaisen kaupunkilähiön synty, kehitys ja nykyolemus niin kaavoitusmielessä, teknisine rakennusratkaisuineen kuin asukkaiden yhteisenä asuinalueena.

Niin – tässä kehitystyössä minäkin olen ollut mukana. Rakentamisen alkuvaiheessa olin opiskeluaikanani yövartijana Runosmäessä. Öisten tuntien aikana ja viikonloppuina, vartiokierrosten välillä, oli hyvä kirjoitella appiukolta lainatulla matkakirjoituskoneella gradua inkeriläisestä kansanuskosta!

Lassi Saressalo