Putkola

Torikojusta tavarataloksi

Nissinen, Vuokko: Putkola. Iisalmen Aminoffien kauppiastarina. Väärnin Pappilan julkaisuja 27. Väärnin Pappila Oy 2022. 196 s.

Vuokko Nissisen narratiivinen tietokirja iisalmelaisesta kauppaliikkeestä alkaa jo vuodesta 1854, kun paikallinen torppari Joachim Putkonen jäi kiinni laittomasta kaupan harjoittamisesta. Hän kävi kauppaa Iisalmen Kustaa Adolfin kirkon edessä olevalla torilla kahdessa kojussa. Hän hankki voita ja talia yläsavolaisilta ja myi heille viljaa, suolaa, lankaa ja muuta tarpeellista. Häntä syytettiin laittomasta kaupankäynnistä, tuolloin kaupankäynti oli luvanvaraista.

Tuohon alkutilanteeseen eräässä mielessä kiteytyy Vuokko Nissisen teoksen kolmitasoisuus. Hän kuljettaa lukijaansa kaupankäynnin organisoitumiseen suuriruhtinaskunnassa ja sitten itsenäisessä Suomessa, kuvaa historiankirjoittajan tarkkuudella iisalmelaisen Putkolan kaupan syntyä ja kehitystä, ja kolmantena hänellä on fokuksessa itse kauppiaskunta ja kirjan päähenkilö, Lassi Aminoff.

Kaupan järjestelmät

Maakauppa Suomessa vapautui, kun vuonna 1621 Ruotsissa säädetty laki purkautui Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle. Sitä ennen kauppaa sai käydä vain kaupungeissa, joita ympäröivät tulliaidat ja kaupunkiin vietävästä ja tuotavasta kauppatavarasta maksettiin tullia. Mutta kuten yllä huomataan, kauppa ei ollut aivan vapaata, ja vasta vuonna 1859 annettiin lopullinen asetus maakaupan kaikenpuolisesta vapautumisesta. Mutta vieläkään ei kaikki ollut vapaata, sillä kaupungeissa vaadittiin kaupan perustamiseen ammatinharjoittajan lupa. Kyseisen luvan Joachim Putkonen sai lopulta vuonna 1861. Hän perusti lopulta kauppaliikkeen samalle paikalle, jossa myöhemmin toimi Putkolan tavaratalo.

Kauppaliikkeet olivat 1800-luvun loppupuolella varsin itsenäisiä, ne hankkivat myyntitavaransa itse laajoilta markkinoilta tai rannikon kauppiaiden tukkukauppaan keskittyneiltä kauppahuoneilta. Nämä olivat varsinaisia monialan yrityksiä, jotka harjoittivat tukkukaupan lisäksi tavaroiden tuontia ja vientiä, omistivat laivoja ja laivanrakennustelakoita, usein niillä oli saha- ja jopa teollista toimintaa. Sisämaan kauppiaatkin kehittivät ajan myötä itsenäisyyttään ja Joachim Putkosen jälkeen kauppaa pitänyt yritysnimi Kärkkäinen & Putkonen oli sekin monipuolinen kauppahuone.

Vähitellen syntyi varsinaisia tukkukauppoja, jotka palvelivat niihin kiinteässä yhteydessä olevia pienkauppiaita. Syntyivät myös osuustoiminnalliset tukkukaupat, jotka saattoivat olla erikoistuneista vain johonkin toimialaan, kuten vaikkapa vuonna 1905 perustettu Hankkija maataloustarvikkeiden tukkuliikkeeksi. Nämä osuustoiminnalliset tukkuliikkeet kilpailivat yksityisten maakauppiaiden tukkuliikkeiden kanssa, jotka nekin alkoivat järjestäytyä. Niistä syntyi sittemmin mm. Kesko ja Tuko.

Putkolan kauppaliikkeen kohtaloksi koitui sittemmin menestyksekkäiden vuosien jälkeen varsinaiset tavarataloketjut, jotka valtasivat yksityisiltä kauppaliikkeiltä markkinat, Putkolan kohdalla kyse oli Anttilan tavarataloketjusta, joka lopulta osti Putkolan, mikä johti siihen asti menestyneen liiketoiminnan lakkaamiseen.

Putkolan tarina

Kärkkäinen & Putkonen joutui vaikeuksiin 1930-luvulla, ehkä liiaksikin laajentuneen liiketoimintansa vuoksi, ja yritys joutui lopulta pankin haltuun. Nyt kuvaan astuvat liikemiehet Atte Aminoff ja Taavetti Tossavainen sekä Matti Schreck. Nämä ottivat liikkeensä nimeksi jo aiemmin epävirallisena käytössä olleen Putkolan. Sittemmin koko liiketoiminta siirtyi Atte Aminoffin pojan Lassin johdettavaksi ja kehitettäväksi. Hänestä tulikin Putkolan toimitusjohtaja vuonna 1962.

Toimitusjohtajana Lassi Aminoff lähti ripeästi kehittämään tavaratalotoimintaa. Tukkuliikkeeksi Putkolalle tuli Tuko, jonka hallinnossa uusi toimitusjohtaja vaikutti, joskin Putkola sekin vielä toimi valikoitujen tuotteiden tukkumyyjänä.

Iisalmen kaupungin valmistautuessa syysmarkkinoihin 14. syyskuuta 1965 keskellä yötä Putkolan puisessa liikerakennuksessa syttyi tulipalo ja siihen liittynyt voimakas räjähdys, ”Putkolan pamaus”, tuhosi koko liikekorttelin. Tuhon syynä oli sallittujen räjähtävien aineiden varaston joutuminen tulipalon kohteeksi. Kaikki meni.

Kun vakuutukset korvasivat vahingot, alkoi uuden rakentaminen. Lassi Aminoff oli kauppakorkeakoulun käyneenä kiinnostunut innovaatioista, matkustellut laajalti Euroopassa seuraamassa liiketoiminnan kehittymistä ja halusi soveltaa näkemäänsä omaan toimintaan. Syntyi laajalti tunnettu ja ajassaan edistyksellinen Putkolan tavaratalo. Sen kehittämisessä toteutettiin uusimpia tapoja tehdä kauppaa, erilliset myyntiosastot johdattivat asiakkaat kohteesta toiseen, Iisalmen ensimmäisiä liukuportaita tultiin katsomaan kauempaakin ja samalla tehtiin kauppoja.

Opittiin markkinoimaan, mainostamaan ja tekemään kampanjoita. Käytettiin sen ajan tunnettuja viihdetaitelijoita markkinoinnissa, järjestettiin alennuskampanjoita, mainostettiin lehdissä. Teos kuvaa elävästi uutuuksien saapumista ja niiden tarjontaa asiakkaille. Itse tuon 1960- ja 1970-luvun eläneenä luin suurella mielenkiinnolla, kuinka suunnitelmallista tuo myyntiprosessi oli.

Kunnes aika ajoi yksityisen liiketoiminnan ohi ja ketjut voittivat.

Päähenkilö

Teoksen päähenkilö on vuonna 1927 syntynyt Lassi Aminoff. Aminoffin, alkujaan Aminev, suku on lähtöisin Inkerinmaalta, mutta osa tästä sotilassuvusta oli siirtynyt Ruotsiin jo 1600-luvulla ja se liitettiin nimellä Aminoff Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1650. Lassin sukuhaarakin siirtyi Ruotsiin suurvaltakauden jälkeen 1700-luvun alussa. Iisalmeen tämän Aminoffien sukuhaaran edustajia siirtyi 1700-luvulla, kun Ruotsin armeijassa siirryttiin ruotuväkijärjestelmään ja upseerit saivat virkatalon joukko-osastojensa alueelta.

Lassi Aminoffin elämäntarina kulkee koko teoksen läpi eräässä mielessä kokoavana elementtinä. Lassin lapsuudesta mainitaan vaikkapa, että hän aloitti kaupallisen toimintansa pikkupoikana kasvattamalla kaneja ja myymällä niitä. Koulutuksensa liike-elämään Lassi sai Kauppakorkeakoulussa, josta pääsi niukin naukin läpi. Mutta luonteista liikemiesälyä hänellä eittämättä on ollut ja halua oppia ja soveltaa. Ja toimia yhdessä liikekumppaneiden ja alaistensa kanssa niin, että hyödyt olivat molemminpuoliset.

Lassi Aminoff loi Putkolan omanlaatuisensa työkulttuurin. Hänen työntekijänsä olivat kuukausipalkkaisia, hän piti huolta alaisistaan, kuunteli heidän kommenttejaan, huomioi työväen vapaa-ajanviettotarpeet, piti yllä jalkapallon puulaakijoukkuetta, piti yllä ”Putkolan joukkuetta” luomalla siihen me-henkeä ja vaikuttamalla työväkeensä niin, että kaikki tunsivat tekevänsä työtä yhteisen hyvän eteen. Ja keskeisenä Lassi piti asiakaspalvelun kehittämistä, jokainen asiakas – potentiaalinenkin – oli tärkeä.

Oman liiketoimintansa lisäksi Lassi Aminoff vaikutti Tukon hallinnossa sekä muun muassa Iisalmen kunnalliselämässä, Kauppakoulun johtokunnassa, Puhelinyhdistyksen hallinnossa ja Kauppakamarissa. Hänen toimintansa kohdistui luonnollisesti oman liiketoiminnan edistämiseen, mutta samalla hän tuli hyödyttäneeksi koko Ylä-Savoa ja sen yrittäjiä.

Lopuksi

Alussa mainitsin, että Vuokko Nissisen teos on narratiivista historiankerrontaa. Sitä se on. Vaikka välillä lukija ehkä tuskastuukin vaikkapa tukkukauppajärjestöjen organisaatioiden kuvaamiseen ja niissä tapahtuviin muutoksiin, ne ovat kuitenkin pakollista tekstiä kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Kun Nissinen aloitti työnsä, hän sai käyttöönsä Putkolan arkiston, josta yllättäen löytyi mapeittain Lassi Amonoffin kokoamaa materiaalia, jopa 70 liuskaa koneella kirjoitettuja muisteluita elämän varrelta.

Kun nämä henkilökohtaiset tekstit on taidolla liitetty (kursivoituna) leipätekstiin ja kun tekijä on työnsä aikana päässyt myös haastattelemaan Putkolan entisiä työntekijäitä, on kerrontaan saatu tarvittavaa ilmavuutta, sitä kuuluisaa narratiivia.

Jos moitittavaa on, sitä olisi Oy Nord Print Ab:n liian tiivis taitto ja pieni kirjasinkoko. Mutta tämähän on lukijan silmässä!

Lassi Saressalo