Muistojen Karjalohja

Karjalohjan kotiseutulukemistosarja jatkuu

Mantere, Liisa; Huovila, Erja; Järnefelt, Heljä (toim.): Muistojen Karjalohja 3. Huomista rakentamassa. Karjalohjan Kotiseutuyhdistys 2022. 219 s.

Karjalohjan nimi muodostuu kahden vanhan suurpitäjän nimistä Karjaa ja Lohja. Ruotsinkielinen nimi Karislojo mainitaan ensi kerran 1400-luvun puolivälissä. Itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Karjalohja muodostettiin 1614 mutta kappeliseurakuntana se oli ollut jo 1200-luvulla. Suuri osa nykyisistä Karjalohjan kylistä oli jo 1400-luvulla olemassa ja se oli yksi Raaseporin linnanläänin pitäjistä. Itsenäinen seurakunta Karjalohjasta tuli 1614 sen erotessa Karjaasta. Karjalohjan eteläosa oli perinteisesti ruotsinkielistä, mutta 2000-luvulle tultaessa kunta oli selkeästi suomenkielinen.

Vuonna 2013 Karjalohja liitettiin Lohjan kaupunkiin. Asiasta käytiin laajaa keskustelua, ja vuonna 2008 karjalohjalaiset päättivät, etteivät he halua lohjalaisiksi. Toisin kuitenkin kävi. Mutta tuon keskustelun aikana ja varmaan siitä innoituksensa saaneena päätettiin perustaa vuonna 2012 Karjalohjan Kotiseutuyhdistys. Se onkin osoittautunut erinomaisen aktiiviseksi vanhan Karjalohjan kulttuuriperintöä tutkivana ja ylläpitävänä yhdistyksenä.

Kotiseutulukemisto

Kotiseutuyhdistyksen toiminnan yhtenä tärkeänä juonteena on julkaista omaa kotiseutulukemistoa. Ensimmäinen Muistojen Karjalohja ilmestyi vuonna 2013, sitä seurasi toinen nide vuonna 2017 ja nyt siis jo kolmas artikkelikokoelma sai syntymävuodekseen vuoden 2022. Kotiseutuyhdistyksen aktivistit ovat ottaneet kirjasarjan sydämenasiakseen. Sen sisällöstä voi saada selville myös niitä mielenkiinnon kohteita, joita yhdistys on nostanut esiin vielä lyhyen, mutta sitäkin aktiivisemman kymmenvuotiskautensa aikana.

Muistettakoon vielä, että kirjailija Tuomo Tukkinen on hänkin julkaissut vuonna 2014 jopa kaksi teosta nimellä Karjalohjan entisyyttä, joten lukemista kotiseudustaan karjalohjalaisilla riittää.

Kolmas Muistojen Karjalohja -nide alkaa varsin mielenkiintoisella Risto Kuittisen artikkelilla, jossa hän lähtee samoamaan kotiseutuaan mielessään ihmisen luoman kulttuurimaiseman muutokset ja niiden syyt. Hän seuraa kaskiviljelyn syntyä ja vaikutusta neitseelliseen luontoon. Kaskipelloista syntyivät sittemmin niityt muuttuakseen sittemmin viljapelloiksi tai jäädessään metsittymään. Jo 1700-luvulla alettiin ojittaa soita laidunmaiksi ja karjanrehun tuotantoon, korpimaiden kuivaaminen muutti myös kasvillisuuden luonnetta; metsät muuttuivat nykyisen kaltaisiksi talousmetsiksi. 1800-luvulla raivattiin uutta peltoa ja laskettiin järviä, mikä muutti luonnonympäristöä niin Karjalohjalla kuin ympäri Suomea rajummin kuin ehkä mikään muu ihmisen aiheuttama luonnonmuutos. Tässä tulee väkisinkin mieleen taannoin kiivaanakin käyty keskustelu luonnon ennallistamisesta. Vesistöjen palauttaminen olisi aikamoinen temppu. Kuittinen tuo luonnollisesti kulttuurimaiseman muutokseen mukaan myös alati uudistuvan rakennuskannan.

Martat ja ryijyt ja evakot

Kirjan kokoamisvuosina kotiseutuyhdistyksen toiminnan teemoina olivat marttatyö ja erityisesti perinteiset ryijyt. Päivi Seger ja Kirsti Haatio-Leven tarjoavat annoksen Martta-tietoa ja sen paikallista sovellutusta, Heljä Järnefelt taas kirjoittaa laajasti ja asiantuntevasti suomalaisista ryijyistä ja tarjoaa mielenkiintoisesti ryijyjen kertomia tarinoita suvuista ja perheistä, esimerkkinä karjalohjalaiset ryijyt.

Välillä kirjassa pistäydytään koulumaailmassa ja Katri Åfelt muistelee elämäänsä vaihto-oppilaana Yhdysvaltain preerialla. Useampikin kirjoittaja nostaa esiin keskeiseksi teemaksi tarjottavan Karjalan evakkojen tuoman lisän uusmaalaiseen maalaiselämään. Karjalankannaksen Heinjoelta lähtöisin ollut siirtoväki sijoitettiin pääosin juuri Karjalohjalle.

Mielenkiintoinen tarina on myös Erja Huovilan artikkeli, kuinka karjalohjalaiset osallistuivat keskimääräistä innokkaammin kansalaiskeräykseen, jonka tuloksena perustettiin Turun suomalainen yliopisto vuonna 1922. Teoksen loppusivuilla etsitään vielä vanhoja myllyjä ja mylläreitä sekä seppiä – tämäkin Kotiseutuyhdistyksen yhden vuoden toimintasisältöä.

Tässä vain muutama poiminta karjalohjalaisten kotiseututeoksesta, jolle varmaan jo muutaman vuoden kuluttua saadaan täydennystä uutena lukemistona. Huomattavaa on, että kirjasarjan eri osien syntyä motivoi Kotiseutuyhdistyksen toiminnan suunnittelu ja sieltä saatavat ”nostot”. Näin tekstikokoelmat hajanaisuudestaan huolimatta tarjoavat lukijalle tuntuman siitä, mitä kotiseututyössä yleensä ja Karjalohjalla erikseen tapahtuu.

Lassi Saressalo