Lokkiperä

Melkein unohtunut kylä

Anttila, Osmo: Lokkiperä. Kylä Kalajoen latvoilla. Omakustanne 2022. 270 s.

Lokkiperän kylä sijaitsee todellakin Kalajoen latvoilla Pohjois-Pohjanmaan etelänurkassa. Se asettuu pitkänomaisen Norssinjärven rantamaille Reisjärven kunnan luoteisnurkkaan Sievin kunnan rajalle. Järven nimen kerrotaan olleen varhemmin Kattilakilja. Nimeen liittyy tarina, jonka mukaan isovihan aikana joku paikallinen olisi sälyttänyt arvoesineensä kattilaan ja upottanut sen järven syvimpään kohtaan. Mukavaa kansanetymologiaa! Järven ympäri vie kylätie.

Parhaimmillaan 1960-luvulla kylässä oli noin 300 asukasta. Tuolloin alkanut maaltapako, siirtyminen hakemaan ansiota muualta, Ruotsistakin asti, alkoi tyhjentää kylää, jossa nykyisin asuu parissakymmenessä ympärivuotisesti asutussa talossa 45 vakituista asukasta. Heistä suuri osa on eläkeläisiä. Muutama nuori perhe on rakentanut uudet talot, työssäkäynti omilla autoilla edempänäkin onnistuu. Kauppaa ei ole eikä muitakaan palveluja. Tanssilavat. joita oli jopa kaksi, purettiin jo 1950-luvulla ja koulukin lopetettiin jo vuonna 1969. Kauppakin hävisi kaiketi jo 1970-luvulla. Mutta kesällä on vilkkaampaa, kylässä on kuutisenkymmentä kesäasuntoa. Kesälomalaiset ovat suurelta osin vanhojen Lokkiperän asukkaiden jälkeläisiä.

Kylän elämää

Kirja on siinä mielessä ”oikeaoppinen” kyläkirja, että se lähtee selvittämään paikkakunnan asutushistoriaa. Reisjärven asukkaiden tiedetään tulleen Savon suunnalta. Kyse on 1600-luvun savolaisekspansiosta, joka valtasi erämaat ja kaskesi ne asuttaviksi. Savolaisuus kuuluu vieläkin paikallisessa murteessa. Kielitieteilijät puhuvat savolaiskiilasta, murrealueesta, joka tunkeutuu syvälle pohjalaismurteiden sekaan. Ensimmäinen dokumentti asutuksesta Lokkiperällä on vuodelta 1683.

Anttila kuvaa tiiviisti maatalouden muuttumista kaskitaloudesta peltoviljelyksi ja sen modernisoitumista – pientilojen katoamista. Metsätyöt ovat tarjonnet hyvää lisätienestiä kylän miehille, ja kalastus niin kotijärvellä kuin muuallakin järviseudulla on tuonut ruokapöytään lisäsärvintä.

Kylän koulu, siis vuodesta 1949 vuoteen 1969 saa oman pitkähkön lukunsa. Olihan noina aikoina kansakoulu Lokkiperän kylän sivistyskeskus, kuten laita oli muuallakin Suomessa, ja opettajien elämäntarinat muistetaan vielä hyvin. He olivat eräässä mielessä pikkukylien sivistyneistöä.

Yhdessä rakennettiin kylätiestä oikea maantie, saatiin hankittua sähköt, puhelin ja viime aikoina tietenkin tärkeä laajakaista myös kesäasukkaiden hyödyksi. Mutta murheitakin oli: viime sodissa kaatui kaikkiaan yhdeksän Lokkiperän kylän miestä. Heidän nimensä säilyvät paitsi sankarihautausmailla myös eri koulujen Pro Patria -tauluissa, jotka onneksi on saatu talteen nykyisin Reisjärvellä toimivaan kouluun. Tämä kysymys näistä muistotauluista on laajempikin. On takavuosina todettu tapauksia, joissa kyseiset muistolaatat ovat kouluja purettaessa joutuneet purkujätteiden joukkoon. Suomen Kotiseutuliitto on kiinnittänyt huomiota asiaan, ja kunnat yhdessä seurakuntien kanssa ovat ryhtyneet pitämään muistolaatoista huolta.

Kyläkierros

Teoksen pääosa on tutustumista kylän entisiin ja nykyisiin taloihin ja niiden asukkaisiin. Kyläkierrosta auttavat tekijän selkeät käsin piirtämät kartat etu- ja takasisäkansilla, joista selviää, missä kulloinkin liikutaan. Kustakin talosta on lyhyt kertomus sen synnystä ja sen asukkaista – varsinaisia sukuluetteloja ei kuitenkaan ole laadittu, mikä helpottaa tekstin luettavuutta. Kyse on pitkälti haastatteluaineiston tiiviistä esittämisestä ja sellaisenaan luonnollisesti kiinnostavaa tietoa ainakin niille, jotka nykyisin taloja tai kesäasuntoja asuttavat tai joiden sukulaistaloista on kysymys. Siksipä kyläkuvauksen anti saavuttanee laajempaakin kiinnostusta. Teksti seuraa talojen ja asukkaiden vaiheita nykypäivään asti.

Lopuksi

Teoksen kuvamateriaali on selkeästi haastateltavien omista albumeista ja kun ne liittyvät kuhunkin tarinaan suoraan, ei tekijä ole katsonut tarpeelliseksi varustaa niitä dokumenttitiedoilla. Olisi kyllä ehkä pitänyt, koska kuvat ovat tekijänoikeuslainsäädännön alaisia ja niiden julkaiseminen edellyttää omistajatietojen antoa.

Osmo Anttila kuvaa aivan tavallista suomalaista syrjäkylää, jossa elävät muistot, historia ja kesäasukkaat – niin alkuperäisten sukujen jälkeläiset kuin muualtakin tulleet ja Lokkiperän kauneuden löytäneet. Kirja kertoo, että ei Lokkiperä sentään olekaan aivan unohtunut kylä.

Lassi Saressalo