Kerkonkoski – Kanavan varrella

Kanavakylä

Halttunen, Markku (toim.): Kerkonkoski – Kanavan varrella. Kerkonkosken kyläkirjatyöryhmä, Kerkonkosken Ketterä 2022. 464 s.

Ensin asetetaan kylä maantieteellisesti paikalleen. Kerkonkoski on noin 500 asukkaan kylä Pohjois-Savossa Rautalammilla…Kylän keskustan läpi virtaa Kerkonjoki, joka yhdistää toisiinsa Kiesimäjärven ja Niiniveden. Kerkonkosken kanava valmistui vuonna 1927 ja se toimi aikanaan merkittävänä puunkuljetusreittinä seutukunnalla.

Mutta jo vuonna 1863 Suometar tietää kertoa, että Kerkonkosken sahan laiwatelakoilta on laskettu walmiiksi uusi höyry nimeltään Alku, joka tulee uiskentelemaan Päijänteen wesikunnan pohjoisimpia järviä.

Tässäpä ovat tiivistetysti sekä kylän sijainti että keskeinen viesti sen olemassaolosta. 1800-luvulla elettiin aikaa, jolloin Suomen suuriruhtinaskuntaan syntyivät ensimmäiset puunjalostuslaitokset, sahat, joiden tuotto kuljetettiin vesitse etelään, aina Venäjälle ja satamien kautta myös Euroopan markkinoille.

Kun metsien satoa alettiin yhä suuremmassa määrin käyttää puunjalostusteollisuuden raaka-aineeksi, alkoi varsinainen puuraaka-aineen siirtäminen etelään tapahtua uittoina. Sitä varten eri sisävesistöissämme ryhdyttiin laajoihin kanavointitöihin, joiden avulla päävesireitit tulivat laajaksi kuljetusverkostoksi. Yksi viimeisimmistä kanavoidusta oli tämä vuonna 1927 valmistunut Kerkonkosken kanava.

Kyläkartta ja talojen historiaa

Kuten muuallakin Järvi-Suomessa asutus juurtui maatalouden myötä myös Pohjois-Savoon 1600-luvulla. Kirja esitteleekin alkusivuillaan seudun kantatalot ja niiden historian. Mutta sitä ennen käydään mielenkiintoinen kävelykierros kylän sydämessä, katsastellaan entisiä ja nykyisiä rakennuksia, jotka on havainnollisesti myös viety viidenkymmenen vuoden välein kolmeen asemakarttaan, joista vanhinta asutusta edustaa kartta 1910-luvulta ja tuorein 2020-luvulta. Näin ulkopuolinen lukijakin pääsee sananmukaisesti ”kartalle”.

Tästä jatketaan isojaon kautta toiselle kyläkierrokselle, jossa mukana ovat uudemmat paikkakunnalle syntyneet ja synnytetyt tilat ja talot. Samalla Halttunen tarjoaa tiivistä tietoa entisestä elämästä, lähinnä 1800-luvun puolivälistä viime vuosisadan puoliväliin. Seurataan elinkeinorakenteen muutosta maalaismaisemassa, maatalouden modernisaatiota ja erikoisena yksityiskohtana esitellään kalastuskulttuuri nuottakuntineen ja -kotineen ja apajapaikkoineen Niinivedellä.

Suuret urakat

Edellisen vuosisadan metsäsavotat olivat luonnollisesti ensimmäinen mahdollisuus talonpoikaiselle väestölle saada palkkatyötä. Mutta varsinainen läpimurto oli kanavan rakentaminen.

Kanava luonnollisesti oli merkittävä muutos pienen ranta- ja koskikylän historiassa. Kerkonkosken yläpuolen vesistöiden puutavara saatiin nyt uitettua ilman hankalaa koskiosuutta lauttoina etelään aina Kymijoen suun tehtaille asti, samalla alkoi uudenlainen kohtaaminen ulkomaailman kanssa.

Nyt saattoivat sisävesialukset viedä niin tavaraa kuin matkustajiakin entiseen koskitaipaleeseen rakennettua yksisulkuista kanavaa pitkin ylä- ja alavesistöön. Itse kanavan rakentaminenkin oli suururakka, joka sekä toi vierasta työvoimaa ja ennennäkemätöntä tekniikkaa Kerkonkoskelle että tarjosi työtä paikallisille ja epäsuorasti myös muuta tuloa. Olihan työväki majoitettava ja muonitettava paikkakunnalla.

Itse asiassa tätä ennen olivat venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitustyöt, ”vallityöt” tarjonneet seutukunnalle työtä. Tästä laajasta, koko eteläistä ja keskistä Suomea koskeva linnoitustyömaa ulottui pohjoisimmillaan myös tänne Rautavaaraan ja Kerkonkosken etelärannallekin kaivettiin juoksuhautoja vuosina 1916 ja 1917. Lasse Vihosen kirjoittamassa artikkelissa kuvataan näiden vallitöiden laajuutta ja tekstin oheen liitetty kartta koko vallitussuunnitelmasta oli ainakin minulle uutta. Kiitos siitä.

Sivistystä, yhdistyselämää ja Kirjava Satama

Luonnollisesti kyläkirjan tehtävänä on myös kuvata kouluoloja. Ensimmäinen koulu Rautalammilla perustettiin vuonna 1864 juuri Kerkonkoskelle, ja se oli tarkoitettu siellä toimivan sahan työväen lapsille. Monien vaiheiden jälkeen tämä yksityinen koulu muuttui kunnalliseksi vuonna 1878. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä selvää, voiko oppilasmäärältään kovastikin pienentynyt koulu jatkaa lukuvuoden 2022–2023 jälkeen.

Teos esittelee luonnollisesti myös kylän yhdistyselämää työväenliikkeen, suojeluskunnan ja lottajärjestön kautta aina nykypäivän metsästysseuraan ja kylätoimintaan urheiluseuroja Kerkonkosken Ketterää ja Hyrskettä unohtamatta. Osansa saa myös seurakunnallinen toiminta.

Pirkko Toiviainen esittelee artikkelissaan Kirjava Satama erästä pohjoissavolaista erikoisuutta. Lähtökohtana oli vuonna 1988 järjestetty Vihreän liiton liittokokous, jossa siitä päätettiin tehdä ihan oikea puolue. Kaikki eivät asiaa kannattaneet, ja niinpä syntyi ajatus synnyttää jonkinlainen avoin tapahtuma kaikille, jotka kannattivat edes jollain lailla vihreää aatetta. Ajatus lähti kantamaan, sitä suunniteltiin luonnollisesti Helsinkiin, kunnes Toiviainen tarjosi tapahtumapaikaksi Kerkonkoskea – paikkaa jossain.

Syntyi Kirjava Satama, joka kokosi laajalti vihreästi suuntautunutta väkeä niin kuulemaan kuin puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tapahtumaa tukivat muutamat keskeiset rahoittajat Suomen Kulttuurirahastoa myöten, mutta varoja kerättiin myös esimerkiksi päivien aikana eri paikoissa seisovilla maitotonkilla, joihin osallistujat saattoivat sujauttaa vapaaehtoisen maksun. Talkoohengellä tapahtumaa vietiin eteenpäin, niin järjestäjät kuin esiintyjätkin toimivat korvauksetta – joillekin toki matkarahaa oli varattu.

Puhujaluettelo on vaikuttava. Mukana on ollut keskeisiä suomalaisia poliitikkoja kuten myös eri alojen tieteentekijöitä, kirjailijoita ja muita vaikuttajia. Tapahtuma oli savolaisittain vapaamuotoinen; ehkä sen luonnetta kuvaa Sisä-Savon lehden toimittajan kommentti: Missä muualla pääsee uppo-outo ihminen keskustelemaan entisen ministerin kanssa siitä, mitä verkon silmäkokoa kannattaa käyttää, jos tavoitteena on kymmenkiloinen kuha.

Kirjava Satama eli elämäänsä kesinä 1994–1998, mutta sen vaikutukset näkyvät edelleenkin – toki uudistuneena ­ Rautalammin ja Pohjois-Savon kulttuurielämässä.

Lopuksi

Kaikki teoksen artikkelit, jotka varsin hyvin on toimitettu yhdeksi kokonaisuudeksi, on varustettu lähdeluettelolla. Nootteja ei tekstien sisälle ole laitettu, eikä tällaisessa teoksessa tarvitsekaan olla. Kuitenkin on syytä kysyä, että kun esimerkiksi yhteen artikkeliin on luetteloitu kolmisenkymmentä tarkkaa (sanomalehti)lähdettä, olisiko tuo teksti pitänyt nootittaa.

Kuvadokumentointi on kautta teoksen asianmukainen.

Markku Halttusen toimittama kyläkirja on osittain tavanomaista kyläkirjaakaanonia noudattava teos, jossa lähilukija saa lisiä muistoihinsa ja taustaa omaan henkilö- ja sukuhistoriaansa. Samalla se muistuttaa lukijaa, että Kerkonkoskenkin historian vaiheet ovat osa laajempaa kansallista, jopa kansainvälistä ajankuvaa. Kun Kerkonkosken kanavasta kirjoitetaan yhtä pitkälti kuin kyläläisten yhteisöllisestä elämästä, jää lukijalle mietittäväksi, mikä paikallishistoriassa oikein on tärkeää.

Lassi Saressalo