Kylä meren rannalle

Perusteellista kotiseutuhistoriaa

Ehrola, Esko (toim.): Kylä meren rannalle. Pattijoen kylän historiaa. (Pattijoen kotiseutuyhdistys 2021. 490 s.

Niin kuin monen muun kyläkirjan on tämänkin mammuttiteoksen takana paitsi 25 kirjoittajaa, toimittaja, tekstien kielenhuoltaja, valokuvien kokoajia ja kuvankäsittelijä myös kansanopisto, Raahe-opisto, jonka kirjapiirissä ajatus uudesta kotiseutukirjasta syntyi ja kehittyi. Myös kirjan kuvitukseen materiaalia tuottanut Facebook-ryhmä on ollut ahkerasti mukana työssä.

Pattijoen kylistä on vuonna 2012 ilmestynyt Ylipään kyläkirja Maailman kaunein kylä ja vuonna 2013 teos Muistojemme Jokela. Nyt haluttiin hieman laajempi näkökulma ja kohteeksi tuli entisen, vuonna 2003 Raaheen liitetyn Pattijoen kunnan keskus, kirkonkylä. Pattijoen (seura)kuntahan syntyi vuonna 1920, kun se erotettiin hallinnollisesti Salon emäseurakunnasta.

Teoksessa on kuusikymmentä lyhyempää ja pitempää artikkelia Pattijoen historiasta, kylän ja kunnan elämästä, ihmisistä ja tapahtumista. Mielenkiintoisena avauksena on etu- ja takasisäkansien esittämä Pattijoen kronologia 1300-luvulta siihen asti, kun kunta liitettiin vuonna 2003 Raaheen ja pattijokilaista kulttuuriperinnettä vaalimaan perustettiin kotiseutuyhdistys vuonna 2008. Tämä kronologia, aikajana, esittelee kirjan kannalta tärkeimmät tapahtumat ja sijoittaa ne laajempiin historiallisiin yhteyksiin.

Mutta miksi Kylä meren rannalle? No siksi, että kirjan toimittaja on esittänyt vuoden 2011 peruskartalle kylän alueen nousemisen merestä vuosien 1400 ja 1900 välillä sadan vuoden välein. Kaksi karttasarjaa kertoo havainnollisesti, kuinka kylä sananmukaisesti syntyi meren rannalle ja kasvoi maannousun myötä niin, että se tuntui hiljalleen siirtyvän sisämaahan päin. Todella havainnollinen esitys maannousun vaikutuksesta rantaviivan muutokseen.

Muilta osin teos ei välttämättä tuota suuria lukuelämyksiä vieraammalle lukijalle. Ja kotiseutukäyttöönhän se on tarkoitettukin. Kirjan tavoitteena on ollut luotettavan historiallisen kertomuksen tarjoaminen ja se noudattaa rakenteeltaan perinteisen pitäjänkirjan luonnetta. Kerrotaan kylän nimen synty, asutuksen vähittäinen kehittyminen vanhan rantatien varteen, ruotuväkilaitoksen vaikutuksesta asujaimistoon, kyytilaitoksen ja kestikievareiden tulosta ja menosta.

Toisessa pääluvussa siirrytään tarkastelemaan Pattijoen kunnalliselämää. Alkuvuosinahan kunnallinen toiminta oli pääsääntöisesti köyhäinhoidosta ja koulusivistyksestä huolehtimista, mutta toki sitten laajeni nykyaikaisten kunnallisten palveluiden suuntaan. Kolmas pääluku kertoo Pattijoen seurakunnan synnystä, kunnes siirrytään sujuvasti tarkastelemaan maaseutupitäjän monimuotoista elinkeinoelämää myllyineen, tiili- ja viinatehtaineen, pankkeineen, kauppaliikkeineen ja käsityöläisineen.

Viidennessä pääluvussa siirrytään yhteisöjen elämän pariin, joista esiin nousevat luonnollisesti pesäpalloilijat, joista Pattijoki on maankuulu. Mutta unohdettu ei ole nuorisoseura- ja työväenliikettä, partiolaisia, veteraaniyhdistyksiä, maamiesseuraa tai kotitalousnaisia. Kuudes pääluku sisältää muistoja kylän merkkihenkilöistä ja merkittävistä tapahtumista ja loppuluvussa on vielä joukko kertomuksia historian eri vaiheilta.

Liitteisiin on ladattu tarkka kuvaus, pikemminkin matrikkeli, Ruotsin vallan ajan pattijokilaisista talollisista maakirjojen mukaan lueteltuna sekä valokuvaliite ja joukko värillisiä karttaliitteitä, jotka esittävät Rantamaantien kulkua taloineen sekä uusjaon mukaiset tiluskartat.

Teos on todella tarkka kertomus Pattijoen kirkonkylästä ja samalla myös koko kunnan vaiheista sen olemassaolon ajalta. Se on oivallinen lisä siihen kirjallisuuteen, jota Kotiseutuliitto on edellyttänyt tuotettavan ns. liitoskuntien vaiheisiin kuntaliitoksista päätettäessä. Hieman oudoksuin teoksen taittajan Jari Ingerttilän ratkaisua ahtaa muutoin selkeä taitto niin, että marginaalit ovat tavanomaista kapeammat, mikä tekee teoksesta ”ahtaan” tuntuisen.

Kunkin luvun lopussa on lähdeluettelo, mikä toteuttaa historiankirjoituksen dokumentointitarpeet, varsinaista viitteistöä ei ole käytetty, eikä sitä tällaisissa teoksissa välttämättä tarvitakaan. Kuvien lähdedokumentointi on huolellista ja kuvankäsittely on tuottanut hyvää tulosta. Huomasin, että myös uudempi kuva-aineisto on haluttu tarjota mustavalkoisena, mitä pidän hyvänä ratkaisuna.

Lassi Saressalo