Vornihaukia, hopeakylkiä, kalastuskuntaa

Kalastuskulttuuria sisävesiltä

Sironen, Esa (toim.): Vornihaukia, hopeakylkiä, kalastuskuntaa. Muuramelaisia kalastustarinoita Listosta Liinahamariin. Muuramen kalastuskunta 2020. 304 s.

”Anna Jumala niin suuri kala, ettei aina tarvitse valehdella.” Se on kalamiehen rukous, joka pitää sisällään paitsi rukouksen myös kalastajan itseironisen asenteen kalajuttuihin.

Kun vuonna 2016 pidettiin Muuramen osakaskunnan vuosikokous, se oli samalla Muuramen kalastuskunnan 90-vuotistilaisuus. Kalastuskunnasta oli kadonnut etuliitteen tarkoitus ja se oli muuttunut juridiseksi osakkuudeksi. Mutta yhtä kaikki, kaikki kuitenkin puhuvat kalastuskunnasta. Tuossa samassa tapaamisessa toimittaja Esa Sironen istuskeli eri pöydissä ja oli ensi kertaa mukana kalastajien kokouksessa. Noissa pöydissä hän tapasi niin ammattikalastajia kuin osakkaitakin, ja syntyi idea koota yhteen kalastukseen ja sen liepeillä tapahtuvaan toimintaan liittyvä tarinasto ja julkaista se kirjana.

Kalastus/osakaskunnan kalavedet ulottuvat Muuratjärvestä ja sen sivujoista Pohjois-Päijänteelle, jossa osakaskunta omistaa muutamia saaria ja näin myös kalavesiä. Kaikkiaan yhdeksäntoista kirjoittajaa on tuonut kirjaan yhden tai useampia artikkeleita, muisteluita ja tekemiään haastatteluja. Luonnollisesti mielenkiintoisimpia ovat kalajutut, tapahtumat järvillä ja saadut saaliit, itse kalastamisprosessi alusta loppuun joko kotitarpeisiin tai myytäväksi kalakauppiaille näiden edelleen vietäväksi. Eräänlaisia kalastus- ja erätarinoita parhaasta päästä.

Mutta tarinat eivät kerro ainoastaan Päijänteen ja sen alkuvesien kalastuksesta. Pistäydytään Jäämerellä Liinahamarissa ja perehdytään kalastukseen Laatokalla. Talvisodan jälkeen ja sitten lopullisesti 1940-luvun lopulla Muurameen sijoitettiin Pyhäjärven kalastajia uusille nautintamailleen. He olivat ammattikalastajia ja toivat mukanaan omia keinojaan ja konstejaan. Alkuvuodet kuluivat tutustuessa järvien kalakantaan, erityisesti muikkuun ja sen elintapoihin. Kalastajat kolusivat muikun vuodenajan mukaiset oleskelupaikat, koekalastivat ja oppivat pian sen täkäläiset temput. Myös muukin kala toki ammattilaisille sopi – erityisen kuuluisat ovat lahnan keväiset kutupaikat ja pyynti niillä. Ja Päijänteen mateet.

Kunnes alkoi tuho. Kun vanhasta haitasta, irtouitosta alettiin päästä voitolle nippu-uittojen ja rautatiekuljetusten myötä, havaittiin uusi ja paljon uhkaavampi vaara. Päijänteen ylävesillä, Äänekoskella, olevat vanhat sellutehtaat laskivat jätevetensä suoraan vesistöön ja alkoi saastuminen. Vaahtolautat seilasivat Päijänteelle ja puolet tästä suurjärvestä alkoi olla täysin pilaantunut. Alkoi taistelu puhtaan järven puolesta.

Tehdas, keskustapoliitikot, Äänekosken kaupunki ja tehtaiden ay-väki olivat sitä mieltä, että yhteiskunnan hyvinvointi oli uhattuna vesiensuojelijoiden ”kohtuuttomien” vaatimusten takia. Kun Metsäliitto sitten kerran oli päästänyt ilmeisen tahallisesti vesistöön 6000 litraa suolahappoa ja sen mukana myös typpihappoa, alkoivat kalakuolemat. Elettiin 1980-lukua.

Lopulta viranomaiset puuttuivat asiaan ja saivat aikaan päätöksen, jolla kiristettiin olennaisesti jätevesien laskemisehtoja. Tehdas vastusti viimeiseen asti, mutta lopulta sen oli pakko taipua ja tehdasta kehitettäessä ja uutta rakennettaessa myös sen puhdistuskapasiteetti uudistettiin. Järvet alkoivat puhdistua. Mielenkiintoista on, että tämä kamppailu koitui lopulta Metsä-Botnian voitoksi, silla sen tuotteiden menekki Keski-Euroopassa räjähti kasvuun, kun siellä alettiin edellyttää ympäristöystävällistä tuotantoa.

Mutta kyllä kalamiehet muutakin tekivät, kun kalastivat ja kamppailivat saastuttajia vastaan. Rakennettiin kutupaikkoja, perattiin ja ennallistettiin latvavesiä kalojen kutua varten. Istutettiin satojatuhansia kalanpoikasia, säädeltiin kalastusta, rakenneltiin telkänpönttöjä, tuotiin piisami ja nähtiin, kuinka se katosi, järjestettiin kalastuskilpailuja, valistettiin kansaa.

Vorni haukia on eloisa kirja kalastuksesta ja kaikesta siitä, mitä tämän elinkeinon ja harrastuksen ympärillä on sattunut ja sattuu. Ja samalla se antaa maallikolle runsaasti faktatietoa kalastuksesta, kaloista ja järvien elämästä. Ja ihmistenkin.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Muuramen kalastuskunta