Romppeita Suonenjoelta

Rokokoota Savosta

Särkkä, Timo, Korhonen, Pekka ja Sutinen, Jarmo: Romppeita Suonenjoelta. Julius Kutvosen huonekalutehtaan vaiheita. Suonenjoki-Seura 2020. 164 s.

Kun Julius Kutvonen oli kauppamatkoillaan Helsingin hienoissa huonekaluliikkeissä sotien jälkeen myymässä huonekalutehtaansa tuotteita, ei hän suinkaan kutsunut niitä mööpeleiksi, kuten tapana oli, vaan kutsui niitä ”romppeiksi”. Tällaisia romppeita ei aluksi haluttu ottaa hienojen liikkeiden myyntiin, mutta kun Kutvonen nosti hintaa ja näytti tehtaansa tuotteiden korkeaa laatua, kauppa alkoi käydä. Näin kerrotaan torpparin pojasta tehtailijaksi kasvaneen, savolaisen joviaalin ja pidetyn johtajan myyntitaktiikasta.

Suonenjoki oli jossain Pieksämäen, Rautalammin ja Leppävirran takamaalle vuonna 1889 perustettu seurakunta, joka sai kuntaoikeudet vuonna 1870. Savon rata avattiin liikenteelle vuonna 1889 ja Suonenjokikin liittyi kehittyvän maaseudun taajaväkisten yhdyskuntien joukkoon. 1920 kirkonkylä alkoi muistuttaa pikkukaupunkia ja kauppala Suonenjoesta tuli vuonna 1967 ja kaupunki vuonna 1977. Suonenjoki tunnetaan kauppiaistaan, käsityöläisistään – ja nykyisin mansikoistaan. Käsillä olevan kirjan aiheena on Suonenjoen pitkäaikaisin puusepänteollisuuden yritys, J. Kutvosen Huonekalutehdas, ja sen seuraajayrittäjät, työntekijät ja tuotteet, romppeet.

Mutta ennen Kutvoseen siirtymistä kirjassa esitellään laajahkosti puunjalostusteollisuuden syntyä niin Suomessa kuin erityisesti Suonenjoella, jossa kehityspiikin aiheutti Savon radan valmistuminen, mikä mahdollisti puunjalostustuotteiden, erityisesti sahatavaran viennin nopeasti lähinnä rannikkokaupunkeihin. Suonenjoelle perustettiin ensimmäinen höyrysaha vuonna 1904 ja käsityöperinteestä juontuva huonekalujen valmistus alkoi pian sen jälkeen. Syntyi Savon Tuolitehdas. Siellä Julius Kutvonenkin sai alkeisoppinsa huonekalujen sarjavalmistuksesta.

Tuolitehdas paloi pariinkin kertaan ja lopetti toimintansa vuonna 1929, osittain suuren laman aiheuttamien tappioiden vuoksi. Nuori Julius askarteli hankkimallaan höyläpenkillä vapaa-aikoinaan mm. ruumisarkun jalkoja eikä tuntenut kovin suurta innostusta jäädä kotitilalleen rengiksi. Hän suuntasi matkansa, kisällinvaelluksen, maailmalle – aina Kuopioon asti, jossa sai oppipojan paikan puusepänverstaassa ja sitten Konttisen puusepäntehtaaseen, jossa sai oppia tehdasmaiseen huonekalujen valmistukseen.

Matka vei Helsinkiin ja lopulta jopa Tallinnaan, jossa olo ei savolaispoikaa miellyttänyt. Hän palasi Suonenjoelle, perusti vuonna 1918 pienen puusepänverstaan, joka aikojen myötä kasvoi J. Kutvosen Huonekalutehtaaksi. Tehdas laajeni hiljalleen, sotien aikana valmistettiin huonekalujen tarpeen hiipuessa mm. suksia armeijalle. Mutta sodan jälkeen talous elpyi, yritys muuttui lähinnä verotussyistä osakeyhtiöksi ja huonekalujen vähittäismyyntiä varten perustettiin oma myymälä. 1950-luvulla tehdas keskittyi erityisesti tyylihuonekaluihin, ja keittiökalusteisiin, jotka kävivätkin kaupaksi elpyvässä Suomessa. Lopulta oltiin niin pitkällä, että tehdas oli laajentunut kokonaiseksi tehdasalueeksi.

Teos siirtyy tämän laajan johdannon jälkeen kertomaan suonenjokelaisten muisteluita tehtailija Julius Kutvosesta. Kaikki tunsivat hänen tarinansa torpparinpojasta tehtailijaksi ja häntä pidettiin ja muisteluissa pidetään edelleenkin arvostettuna ja kunnioitettuna tehtailijana, jolta arvokkuudesta huolimatta liikeni aina ystävällinen sana työntekijöilleen. Oikea vanhanajan patruuna siis, joka järjesti yhteisölleen sosiaalista yhdessäoloa, auttoi tarvittaessa hädänalaisia. Mutta tehtailijan työn lisäksi Kutvonen toimi myös monissa luottamustehtävissä puusepänteollisuuden ja -koulutuksen alueella. Hän oli myös innokas lasten kaikinpuolisen koulutuksen puolestapuhuja.

Teoksen yksi mielenkiintoisimmista osista on otsikoitu Koivutukista tyylihuonekaluksi. Siinä kuvataan yksityiskohtaisesti, miten syntyivät Biedermeier-, Rokokoo- tai Chippendale-tyylihuonekalut, yhtä hyvin kuin keittiöhuonekalukokonaisuudet tai olohuoneen visapuiset kaapit ja piirongit. Olipa Kutvonen jopa Irakin diktaattorin Saddam Husseinin Al Mansur-huvijahdin kalustaja.

Kunnes kaikki loppujen lopuksi päättyi. Tehdas oli Kutvosen perheyritys aina vuoteen 1976 ja sen omistajat vaihtuivat. Suonenjokelaisille se oli aina omistajistaan riippumatta Kutvosen tehdas. Huonekalujen valmistus tehtaalla loppui vuonna 1988, tehdas jäi autioksi, kaupunki suunnitteli tehdasalueelle uutta käyttöä ja Kutvosen elämäntyön fyysiset raamit purettiin kesällä 2018. Kutvonen itse oli kuollut jo vuonna 1962.

Aika mielenkiintoinen katsaus maailmaan, joka ehkä muille kuin suonenjokelaisille on tuntematon.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Suonenjoki-Seura, jarmo.sutinen@pp.inet.fi