Paremmissakin piireissä

Luvatonta seksiä ja murhia

Jaatinen, Satu: Paremmissakin piireissä. Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. Docendo 2021. 199 s.

En jaksanut laskea, kuinka monta luvatonta seksisuhdetta, kuinka paljon äpäriä, kuinka monta salamurhaa tai virallista mestausta Euroopan kuninkaallisissa hoveissa on vuosisatojen aikana tullut esiin. Mutta paljon niitä on. Satu Jaatisen skandaalikirja hengästyttää, mutta samalla tyydyttää uteliaisuutta.

Satu Jaatinen julkaisi viime vuonna teoksen ”Kuninkaallisessa seurassa. Rojalistin käsikirja” (Docendo). Siinä hän johdattaa lukijansa eurooppalaisiin hoveihin ja hovikäytäntöihin. Nyt hän on lähtenyt tarkastelemaan erilaisia ikäviä ja hassujakin tapahtumia samoissa hoveissa. Tapahtumia, jotka ovat kohauttaneet alamaisia, mutta joiden kulku on useinkin ollut loogista. Kyse on ollut hallitsijoiden hovien piireissä tapahtuneista skandaaleista, tuoreimmat viime vuosilta, vanhimmat jo kohta tuhannen vuoden takaa.

Esiin marssitetaan rakastajat ja rakastajattaret, rakkauden luvattomat hedelmät yhtä hyvin kuin tolkuttomat valtion varojen käytöt, salamurhat, valtapelit hoveissa ja perhepiireissä, hallitsijoiden mielisairaudet ja pienetkin rikkeet, jotka ovat loukanneet kansan moraalisuudentajua. Skandaaleja ei ole ilman ihmisiä. Ja eurooppalaiset kuninkaalliset kuuluvat ryhmään, joiden olemassaolo on pitkään – ja joissain tapauksissa vieläkin – perustunut jumalalliseen oikeuteen olla olemassa ja hallita toista.

Ja tähän olemassaolon oikeuteen on aina liittynyt näkemys siitä, että tämä oikeus periytyy suvussa ja että tämä periytyminen on parasta toteuttaa avioliitoilla, joissa kumpikin osapuoli on siniverisiä. Naidaan säädystä ja jos sitten avioliitto ei maita tai erityisesti, jos miespuolista perillistä ei ole saanut aikaiseksi, pyritään mahdollisimman pikaisesti eroon puolisosta, käytännössä vaimosta.

Jos tämä taas ei ole onnistunut, otetaan puolin ja toisin uusia, tuoreita vuodekumppaneita – samasäätyisiä, palveluskuntaa tai hoviin pesiytyneitä pyrkyreitä. Erityisen mielenkiintoisia rahvaalle ovat olleet homoseksuaaliset suhteet, jotka ovat kiinnostaneet kautta aikojen.

Eurooppalaisille hoveille on ollut jonkinlaiseksi onneksi, että erityisesti Keski-Euroopassa on ollut lukuisia herttuakuntia ja muita hoveja, joissa on kasvatettu naispuolisia tarjokkaita tärkeimpien kuninkaallisten aviotarkoituksiin. Vastahan viime vuosina on yleisemmin siirrytty morganaattiseen avioliittoon, jossa kuninkaallinen voi ottaa puolisokseen aatelittoman. Lähimmät esimerkit löytyvät naapurimaista ja Englannista.

Mutta skandaalit eivät synny, jos niistä ei tiedetä. Jaatinen on kaivanut arkistoistaan runsaan joukon tarinoita, jotka ovat päässeet julkisuuteen. Aluksi näitä juoruiksi kutsuttuja tarinoita, tosia tai epätosia, välittivät hovien ulkopuolelle salakuuntelijat, salakatselijat tai salaisuuksissa mukana olleet, usein hovieliitin ulkopuolelta.

Mutta kyllä hallitsijat itsekin tarvittaessa vuosivat tietoja kilpailijoistaan, sukulaisistaan tai muuten vain mielipahaa tuottaakseen ihan vieraistakin osana kuningashuoneiden sisäisiä valtataisteluja. Ja silloin sitten salamurhattiin, tapettiin julkisesti, vietiin tyrmään tai karkotettiin omalta alueelta haitalliset elementit.

Kunnes sitten tällaisiin palatsitapahtumiin liittyvät moraalisesti epäilyttävät kertomukset tulivat julkisemmiksi, kun 1700-luvun lopulla alettiin julkaista varsinaisia juorulehtiä, joiden tarkoitus oli paljastaa hovien salat. Englantilainen Town and Country Magazine, jonka julkaiseminen aloitettiin vuonna 1769, julkaisi pääasiallisesti Englannin yläluokkaa käsitelleitä tarinoita, skandaaleita ja juoruja.

Kun valokuvien käyttö ei vielä ollut mahdollista, lehti julkaisi juttuihin liittyvien henkilöiden piirroskuvia. Nämä piirtäjät olivat ensimmäisiä paparazzeja. Kun sitten näitä yläluokan asioita alettiin selvitellä oikeusteitse tai Englannissa parlamentin päätöksellä, tulivat skandaalit tunnetuiksi ja henkilöt tutuiksi. Näitä juorulehtiä luettiin pubeissa ääneen lukutaidottomille, jotta hekin pääsisivät nauttimaan juorujen maailmasta.

Sittemmin tämä salavalokuvaajien ammattikunta on kunnostautunut tunkeutumalla yläluokan ja julkkisten yksityiselämään ja julkaisemaan kuvia heidän tempauksistaan ns. kiss and tell -lehdissä. Alkoi syntyä keltainen lehdistö, joka on Suomessa saavuttanut epämääräisen huippunsa eräässä numerolehdessä, joka jopa ostaa yleisöltä vihjeitä ja kuvia. Lehden juttujen lukemiseenhan ei kovin oivallista lukutaitoa tarvita.

Satu Jaatisen teksti on sujuvaa. Hänellä on ilmeisesti ollut koko ajan pieni hymynkare suupielissään, kuin hän referoi mehukkaasti hovijuoruja. Moraaliset kysymykset hän jättää lukijan harkittavaksi, ei kauhistele kertomaansa vaan tietokirjailijan tavoin kertoo faktoja – siis faktajuoruja.

Mutta Jaatisen vauhti on niin kovaa, että kuninkaallisia sukuja tuntemattoman on vaikea pysyä perässä, kenestä Yrjöstä tai Kustaasta milloinkin on kysymys. Mutta sehän ei olekaan tärkeää, tärkeää on hyvä juorukertomuskirja.

Lassi Saressalo