Langat käsissä

Erään naisen elämä ja työ

Simoska, Maarit: Langat käsissä. Hilda Lukkarinen Rovaniemen käsityökoulun johtajattarena 1924–1961. Veerantalo Oy 2020. 151 s.

Rovaniemelle perustettiin käsityökoulu vuonna 1924. Sen taustalla on rovaniemeläisrouvien kiinnostus kansansivistykseen ja tässä tapauksessa nimenomaan nuorten naisten käsityöharrastuksen muuttaminen osaamiseksi. Oman kotiteollisuuskoulun kannatusyhdistys perustettiin edellisenä vuonna – osittain kilpailemaan jo 1800-luvun lopulla perustetun yksityisen Aurénin käsityökoulun kanssa. Tämä kilpailutilanne hankaloitti alussa uuden käsityökoulun toimintaa, koska Aurénin johtajattarella oli valmiit ja hyvät kontaktit kotiteollisuushallitukseen, eikä sieltä saatu alkuvuosina edes henkistä tukea uudelle koululle.

Rovaniemen käsityökoulun johtajattaren paikka julistettiin auki ja sen ensimmäiseksi haltijaksi valittiin neiti Hilda Lukkarinen. Hilda syntyi vuonna 1884 Suonenjolla, Savossa, työläisperheeseen, kävi kansakoulun ja sen jälkeen kansanopiston ja käsityökurssin. Hän hakeutui opiskelemaan Fredrika Wetterhoffin Työkouluun Hämeenlinnaan. Wetterhoff oli kiinnostunut naisten koulunkäyntimahdollisuuksista ja yhteiskunnallisten oikeuksien edistämisestä. Hän edusti wrightiläistä työväenliikettä, jonka mukaan ylempien sosiaaliluokkien tehtävänä oli parantaa työväestön asemaa ja tarjota sille sivistystä, ja Fredrika omistautuikin vähävaraisten tyttöjen kouluttamiseen nimenomaan käsityötaidon saralla.

Hilda Lukkarinen saapuu syksyllä 1924 Rovaniemelle ja kysyy tietä käsityökoululle. Kukaan ei oikein osaa neuvoa. Lopulta hänet ohjataan erään talon pirttiin, jossa odottavat vaatimattomat olosuhteet ja vaatimattomat työvälineet. Rovaniemi oli tuolloin taajaväkinen yhdyskunta, asukkaita oli noin 13 000 ja siitä tuli alueellinen keskus erityisesti, kun rautatie valmistui vuonna 1909.

Hilda sai kuitenkin toiminnan pyörimään ja olosuhteetkin paranivat vuosi vuodelta. Suhteet kotiteollisuushallitukseen paranivat, kun sen tarkastaja vihdoin saapui Rovaniemelle. Vierailun tuloksena koulu alkoi saada valtionavustusta vuodesta 1927 alkaen. Rovaniemi tarjoaa koululle vanhan kansakulun toimitilaksi, mutta talous on tiukilla ja kannatusyhdistys tekee kaikkensa kootakseen varoja koulun ylläpitoon.

Kirja seuraa käsityökoulun kehitystä aste asteelta yhä monipuolisemmaksi oppilaitokseksi. Vuonna 1930 sen nimi muuttui Rovaniemen Kotiteollisuuskouluksi. Mutta kehitys Rovaniemellä pysähtyi, kun alkoi sota. Koulun kapasiteettia käytettiin sotilaiden vaatehuoltoon. Vuonna 1944 rovaniemeläiset evakuoitiin saksalaissodan jaloista ja koulukin siirtyi pariksi vuodeksi Härmään. Kun palattiin hävitetyille kotikunnaille, saatiin väliaikaiset tilat Rauhanyhdistyksen parakkikirkosta. Oma talo saatiin vihdoin vuonna 1949 ja toiminta pääsi kunnolla vauhtiin.

Koko ajan Hilda Lukkarinen toimii aktiivisesti koulunsa eteen ja saa myös Rovaniemen vallanpitäjät ymmärtämään toiminnan tärkeyden. Hilda jää eläkkeelle vuonna 1961, siirtyy viimeisiksi vuosikseen kotiseudulleen Savoon ja saa hautakiveensä vuosiluvun 1979. Ne, jotka ymmärtävät Hildan osuutta Peräpohjolan käsityöperinteen vaalimisessa, arvostavat hänen työtään. Yksi merkkipaalu oli Rovaniemen kansallispuvun uudistaminen. Rovaniemen Kalevalaiset Naiset kutsuivat hänet ensimmäiseksi kunniajäsenekseen.

Rovaniemen kotiteollisuuskoulu sai uudet nykyaikaiset tilat vuonna 1977 ja vuonna 1981 siitä tuli Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitos, kunnes se liitettiin vuonna 1996 osaksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaa. Aikamoinen kaari vaatimattomasta maalaistalon tuvasta yliopiston laitokseksi.

Maarit Simoska liittää tähän kehyskertomukseen oppilaitoksessa opiskelleiden naisten monipuolisia ja persoonallisia haastattelumuistoja, jotka tuovat pääteeman osaavasti lähelle lukijaa. Eikä ihme, sillä hän on työskennellyt toimittajana eri pohjoisissa medioissa ja tuottaa mm. YouTube-kanavalleen Simoskat nimistä haastatteluohjelmaa kotiseutunsa tapahtumista, historiasta ja kiinnostavista henkilöistä.

Lassi Saressalo