Ei onni tu ettien, se tuli eläe

Kotoseutukirja Hollolast

Mantere, Heikki (toim.): ”Ei onni tu ettien, se tuli eläe.” Hollolan kotiseutukirja XXXIV. Hollolan kotiseutuyhdistys 2020. 298 s.

Heikki Mantere on jaksanut vuosikausia toimittaa Hollolan kotiseutukirjaa, tekstiantologioita kotiseudultaan. Hollolan kuntahan pitää nykyisin sisällään siihen vuonna 2016 liitetyn Hämeenkosken, joten vanhoista ajoista eroten kirjasarjan sisältöaineskin on saanut alueellisesti laajempaa edustavuutta. Saattaisi luulla, että kaikki olisi jo tullut sanottua edellisissä kolmessakymmenessäneljässä niteessä, mutta mitä vielä!

Kirjasarjalla on ollut jo pitkään omat vakiokirjoittajansa, jotka vuodesta toiseen ovat jaksaneet kaivaa arkistoista tai omasta elämänpiiristään aineistoja ja kirjoittaa niistä artikkeleja antologiaan. Mutta uusiakin tekijöitä tuntuu aina vaan tulevan mukaan kirjoittajien piiriin, mitä tietenkin pitää tervehtiä suurella ilolla. Tämän vuosikirjan kuudestatoista kirjoittajasta näitä uusia on kuusi.

Vuosikirja on omistettu presidentti Juho Kusti Paasikiven muistolle. Hän syntyi Hollolassa 27. marraskuuta 1870. Hänen vanhempansa Johan August ja Karolina Vilhelmina Hellstén olivat matkalla Tampereelta Lahteen, kun synnytyksen aika tuli, ja Hämeen läänin Kosken Huljalan kylän Kulma-Seppälän savusauna tarjosi tulevalle suurmiehelle lämpöisen paikan ilmestyä maailmaan.

Suuri tämä sittemmin Suomen presidenttinä maataan palvellut lapsi oli jo pienenä – syntymäpainoakin lähes viisi kiloa. Lapsi kastettiin parin päivän jälkeen Hollolan pappilassa ja sai nimekseen Johan Gustav. Ja sillä nimellä tuleva valtiomies tunnettiin aina vuoteen 1887, jolloin hän lukion aloittaessaan suomensi nimensä Juho Kusti Paasikiveksi. Perhe asettuikin vuonna 1875 Hollolan Lahden kylään, josta vuonna 1877 tuli Lahden kauppala ja jonne isä Johan August perusti Lahden ensimmäisen erikoisliikkeen, kangaskaupan.

Tästä alkaa vuosikirjan monipuolinen artikkelitarjonta, jota ei tässä yhteydessä voi ryhtyä tarkemmin esittelemään. Vuosikirjoille ominaisesti artikkelit kuvaavat paitsi kotiseudun entistä ja nykyistä elämää ja Hollolan seudun merkkihenkilöitä, myös kirjoittajien omakohtaisia muisteluita elämänsä varrelta. Ehkä kannattaa kuitenkin nostaa esiin Hannele Pohjanmiehen laajahko artikkeli kirjailija, runoilija Sirkka Seljasta, jonka syntymästä oli julkaisuvuonna kulunut sata vuotta. Artikkeli on siinä mielessä kiinnostava, että vaikka Seljasta on kirjoitettu aikojen myötä paljonkin, tämä teksti on henkilökohtaisempi, olihan Selja kirjoittajan henkilökohtainen tuttava, ystävä.

Itseäni kiinnosti myös Juha Mattilan artikkeli, jossa kerrotaan hollolalaisten sotatiestä Kannaksella vuosina 1943–1944. Kyse oli 10 Divisioonan Jääkärirykmentti 1:n sotureista, jotka jäivät kesän 1944 suurhyökkäyksessä tulijyrän alle. Kiinnostukseni taustalla on se, että saman Divisioonan JR 58 oli naapurina ja jäi sekin suurhyökkäyksen jalkoihin. Isäni palveli tuossa rykmentissä komppanianpäällikkönä.

Kolmantena otan vielä esiin Reijo Nikkisen artikkelin, jonka otsikko Jaakkiman Nikkisten taival Metsämiklin kylästä Kelttoon, Viipuriin ja evakoksi Karttuun, Hollolan Mäkelään ja Lahteen jo sinällään kertoo kirjoittajan sukuhaaran kohtalosta. Hänen esivanhempansa muuttivat vuonna 1877 Kannaksen Jaakkimasta Venäjän puolelle rajaa Inkerinmaan Kelttoon. Kun Stalinin vainot alkoivat, sai perheen isä viisaasti Suomen kansalaisuutensa säilyttäneenä tasavallan presidentiltä luvan tuoda perheensä Viipuriin, jonne asetuttiin vuonna 1930. Talvisodan alta perhe evakuoitiin Karkkuun, Satakuntaan. ja sieltä pian Hollolaan.

Jatkosodan aikana perhe palasi takaisin Viipuriin, kunnes lopullinen lähtö tuli. Sodan jälkeen toteutetussa siirtoväen asutusprosessissa Nikkisen perhe ohjattiin lopullisesti Hollolaan ja sittemmin seuraavasta sukupolvesta siirryttiin myös Lahteen. Vaikka artikkeli on kovinkin sukukeskeinen, se kuvaa hyvin kannakselaissuvun vaiheita niin sotia edeltäneessä Suomessa, Venäjällä, Neuvostoliitossa kuin nyky-Suomessakin.

Kirjasarjaa pitkään toimittanut Heikki Mantere kirjoittaa hollolanmurteisessa esipuheessaan jättävänsä toimittajan työt tuoreemmille voimille. Uskon monen Hollolan kotiseutuyhdistyksen kirjasarjaa vuosien mittaa lukeneen esittävän kanssani Mantereelle suuret kiitokset hyvin tehdystä työstä.

Lassi Saressalo