Sysmän muuttuva keskus III ja Sysmästä ja sysmäläisistä 2020

Helin, Heikki: Sysmän muuttuva keskus III. Rakentamista ja purkamista. Sysmän Liikolan Nuorisoseura 2017. 256 s.

Helin, Heikki: Sysmästä ja sysmäläisistä 2020. Sysmän Liikolan Nuorisoseura 2020. 270 s.

Kyllähän Sysmästä juttua riittää. Ja jutun kertojana toimittaja, kirjailija Heikki Helin on omaa luokkaansa. Hän kertoo juttunsa paikallislehdissä ja kokoaa niitä sitten yhteen julkaisuiksi, jotka menevät sitten Liikolan Nuorisoseuran kustantamina kirjoina jakeluun niin nykysysmäläisten kuin sieltä pois muuttaneidenkin iloksi ja ajankuluksi.

Samalla Helin tekee korvaamatonta työtä tallentaessaan niin aineellista perintöä lähinnä valokuviensa kautta kuin myös henkistä sysmäläisyyttä sisällyttämällä lehtiartikkeleihinsa paikalliskerrontaa, mikrohistoriaa, kulttuuriperintöä, miten kukin asian haluakaan ilmaista.

Olen kirjoittanut jo aiemmin Helinin Sysmän muuttuva keskus –teosten ensimmäisestä ja toisesta osasta (https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2015/sysman-muuttuva-keskus-ii/), joten en tässä yhteydessä lähde enää samoja perusasioita toistamaan. Sitä paitsi Helin on tähän kolmanteen osaan liittänyt tuon arvosteluni, mitä tietenkin pidän kohteliaana kädenojennuksena kirjailijalta kriitikolle.

Yksi uusimman Muuttuvan keskuksen kolmannen osan helmistä on Helinin kokoama bibliografia sysmäläisten tuottamista teoksista tai Sysmään liittyvästä kirjallisuudesta tämän vuosituhannen alusta vuoteen 2016 (tämä teos ilmestyi siis 2017). Niitä on liki sata, joten voidaan hyvällä syyllä yhtyä Helinin näkemystä siitä, että Sysmä todella on ”kirjakyläkunta”.

Termihän tulee siitä, että Sysmässä on pitkään toiminut kustantajana Kirjakyläyhtiö ja sitä kautta kirjakylä-käsite on yltänyt myös Sysmän kunnan strategiaan keskeisenä kulttuuritoimen käsitteenä. Ottamatta kantaa kyseisen yhtiön uusimpiin vaiheisiin, voidaan katsoa sen olevan aika ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa kustannuskentässä.

Noista sadasta teoksesta, jotka Helin on listannut, neljännes on kyseisen kustantajan tuotoksia. Tuo liki sadan teoksen liittyminen tavalla tai toisella Sysmään ja sysmäläisyyteen kertoo kyllä voimakkaasta kirjallisesta kulttuurista tuossa sydänhämäläisessä kunnassa.

Sysmän kulttuurimaisema on jatkuvassa muutoksessa. Niin kuin on koko suomalainen kulttuurimaisema. Vanha rakennuskanta häviää ja uutta arkkitehtuuria rakennetaan tilalle. Ja aina korvattava rakennuskanta ei edes ole vanhaa vaan keski-ikäistä ja nuorempaakin, mistä voidaan tietenkin kiittää rakentajien sortumista ylettömään energiansäästöhypetykseen, mikä on sen myötä johtanut perinteisen luonnontuuletuksen unohtamiseen rakennuksista ja tätä kautta myös homevaurioiden tavattomaan leviämiseen.

Mutta tämä ei nyt juuri koske Sysmää ja sen keskustan muuttumista. Talot tulevat ja menevät niin kuin tulevat ja menevät niissä asuneet, niissä käyneet ja niiden ohi kulkeneet ihmisetkin. Ja näihin Helinin kolmas teos aiempia tarkemmin tuntuu puuttuneen. Lähtökohtina ovat tietenkin kulttuurimaisemaan leimansa antaneet rakennukset, mutta nyt mielenkiinto kohdistuu myös ihmisiin ja tapahtumiin, jotka elävät ja ovat eläneet noissa kulttuurimiljöökohteissa.

Helin hakee ihmisiä fyysisten kokonaisuuksien sisältä ja tällä tavalla tuo esiin sen, miten Sysmässä on ennen eletty ja mihin tuo eläminen on vaikuttanut. Samalla hän tarkastelee elämisen muutosta nykypäivään verrattuna. Jutut ovat lyhyitä, eikä niissä juurikaan ole varsinaista dokumenttitaustaa, eikä näin pidä ollakaan.

Kertomukset ovat kertomuksia, niiden tarkempi analyysi ja yhteiskuntapolitiikkaan kytkeminen jääköön lukijan huoleksi, jos tämä tuollaista huolta haluaa kantaa. Jo pääotsikot kertovat omalla tavallaan tästä sinänsä loogisesta lähtökohdasta: Sysmän yhteiskoulu, Väihkylä, Lastenkoti, Vaivaistalo, Vesitorni, Lämpökeskus, Raittiustalo, Rankoo ja sekaan ja lomaan sujutettuina kertomukset presidenttien vierailuista Sysmässä, ensimmäisten ylioppilaiden touhut, ensimmäisten kerrostalojen tulo kyläkuvaan ja vaikkapa tarina siitä, mihin kummaan saatiin piilotettua Suojeluskunnan omaisuus kansallistamisen uhan alta. Kukin tarina saa täydennyksekseen kuvakertomuksen, tai toisinpäin. Jokainen teoksen kuva saa täydennyksekseen kertomuksen.

Kun Muuttuva keskus lähtee liikkeelle yllä todetun tavoin rakennuskulttuurista ja kiertyy ihmisiin, on Sysmästä ja sysmäläisistä –teoksen lähtökohta hieman toinen. Se on enemmän historiankirja-antologian muotoinen.

Teos tarkastelee sysmäläisyyttä toisaalta historiallisten artikkeleiden kautta ja toisaalta ottaa vauhtinsa niin sysmäläisen yritysmaailman kuin sysmäläisten yhteisöelämän ilmiöistä. Mutta tekotavaltaan se toki noudattaa Helinin suosimaa kaavaa – mikä on ennen paikallislehdissä julkaistu, se sellaisenaan saa nyt paikkansa kirjan kansien sisällä.

Henkilökuvien osuus lisääntyy ja itse asiassa muodostaa koko kertomuskokonaisuuden suuren idean. Jos esimerkiksi otetaan Sanna grillikioskilla tai Hynyset Olavintorilla, kertoo Helin paitsi Sannasta ja Hynysistä, myös siitä mihin nämä henkilökuvat samastuvat, mikä on niiden osuus sysmäläisyyden arkipäivässä. Kun tyttönorssit Helsingistä tulivat pommituksia pakoon Sysmään, oli se jutun arvoinen tapahtuma, siinä kohtaavat niin kaupunkilaiskulttuuri ja hämäläinen maaseutu kuin myös sota ja maaseudun rauha.

Unohtaa ei voi myöskään Sysmän viimeistä puhelinkioskia – mitä merkitsee sen poistuminen kulttuurimaisemasta ja ihmisten arjesta. Mihin katosivat uljaat mäkihyppääjät Sysmästä? No tietenkin Lahteen, kun viimeinenkin hyppyrimäki purettiin vuonna 1958.

Entä kuka muistaa kaikkia Sysmän seurantaloja tai milloin perustettiin Sysmän moottorikerho? Uskoisiko joku, että Helluntaiseurakunta perustetiin Sysmään vuonna 1948 tai että kirjakauppatoimintaa kylällä on harjoitettu jo satakunta vuotta. Nämä ja kymmenet muut sysmäläisyyden ytimen muodostavat tapahtumat ja niiden keskeishenkilöt marssivat sivu sivulta lukijan – ja voisi sanoa kokijan – tietoisuuteen.

Kokijan siinä mielessä, että tekstille antavat intimiteettiä niin henkilö- kuin miljöökuvatkin. Ei oikein paremmin saisi kotiseutua tarjolle kuin tekemällä siitä ”littlejuttuja”(Veikko Huoviselta omimani termi) paikallislehteen ja kokoamalla ne sitten kunnon julkaisuiksi, kun kyseiset lehdet on kuitenkin käytetty syttypaperiksi tai viety kierrätykseen.

Muuttuva keskus -teoksen kannessa on vuonna 1955 rakennetun kerrostalon purkukuva ja huutava teksti DELETE.  Sysmästä ja sysmäläisistä kerrotaan kansikuvalla, jossa on kotiseurakunnan kirkko ja etualalla hautakivien harmoninen kokonaisuus. Molemmat kuvaavat sitä, mistä Helin haluaa kertoa.

Helinin työskentelymetodi on tallentanut sysmäläisyyttä oivallisesti. Ja toivottavasti tallentaa vielä jatkossakin.

Lassi Saressalo