Oravi. Ruukkikylästä matkailukeskukseksi

Osa itäisen Suomen historiaa

Luukkonen, Vesa: Oravi. Ruukkikylästä matkailukeskukseksi. Oravin seudun Kyläyhdistys 2019. 128 s.

Oravi on kylä Haukiveden ja Joutenveden välissä sijaitsevalla kapealla kannaksella nykyisen Savonlinnan kaupungin, entisen Säämingin kunnan alueella. Asukkaita kylässä on ympärivuotisesti noin sata.

Harvoin todella tulee miettineeksi, millainen merkitys Pietarilla oli itäisen Suomen kehitykseen. Saimaan kanava, joka valmistui vuonna 1856, yhdisti koko Saimaan vesialueen Suomenlahteen ja mahdollisti rahtiliikenteen aikana, jolloin maantie- ja rautatieliikenne olivat vasta kehitysasteella.

Itse kanavaan liittyy laajempi rakennushanke, joka usein jää huomaamatta; Saimaan vesistöalueen järvet kytkettiin yhdeksi kokonaisuudeksi lukuisilla pienillä kanavilla ja kaivanteilla, joita pitkin niin hyötykuormaa kuljettaneet ”tervahöyryt”, matkustajaliikenne ja myös raakapuun uitot mahdollistuivat.

Tämä vesiliikenneverkosto kiinnitti myös pietarilaisten ja laajemminkin venäläisen liikemaailman huomion Suomeen, joka vuonna 1809 oli liitetty Venäjään. Venäläiset sijoittajat kiinnostuivat mm. suomalaisesta järvimalmista ja perustivat ruukkeja jalostamaan malmia rautatuotteiksi – aivan kuten läntisessä Suomessa oli kehittynyt ruukkikulttuuri jo parisen sataa vuotta aiemmin.

Yksi näistä Kaakkois-Suomen ruukeista syntyi Oravin kylään, johon oli kaivettu kanava helpottamaan vesikuljetuksia jo vuonna 1859. Oravin ruukin perusti pietarilainen valtioneuvos, suurliikemies Nikolai Ivanovits Putilov, joka oli vuodesta 1858 hankkinut oikeudet 295 järveen tai lampeen järvimalmin nostoa varten. Tästä alkoi Oravin ruukkikylän nousu eläväksi, sen ajan merkittäväksi teollisuuskyläksi. Raudanjalostus Oravissa jatkui aina vuoteen 1901, jolloin masuuni ja sen liepeille rakennettu sahakompleksi lopettivat kannattamattomina toimintansa.

Kanava sen sijaan jäi eloon ja palveli Saimaan sisävesiliikennettä aina siihen asti, kun vesiväylä Suomenlahdelle toisen maailmansodan myötä sulkeutui. Se heräsi taas eloon vuonna 1968, kun Suomi vuokrasi kanava-alueen sen uudelta isännältä. Tämän uudiskanavoinnin myötä myös Oravin kanava jatkoi toimintaansa.

Tässä tiivistetysti Vesa Luukkosen kirjan alkulähteet. Se kertoo omalta osaltaan itäsuomalaisesta teollisuus- ja taloushistoriasta, kuvaa ruukkiyhdyskunnan nousua, elämää ja myös rappeutumista ehkä juurikaan erittelemättä alasajon syitä.

Kirja kuvaa sisävesiliikenteen nousua ja huippuaikoja ennen toista maailmansotaa, ennen valtateitä ja kiiltäviä rautatiekiskoja ja tietenkin ennen sitä, miten elämänlanka Saimaan talousalueelta Pietariin katkaistiin. Kirja pitää sisällään myös kyläkirjoille luonteenomaiset elementit, kertomukset kaupoista, yhteisöelämästä, koululaitoksesta, viranomaisista, postista, puhelimesta ja poliisista ja tietenkin muisteluja sodan ajasta. Se kertoo myös pienen, aikoinaan loistokautta eläneen kylän jäämisestä isomman elämän varjoon, mutta samalla toivosta löytää uusi elämä – nyt matkailuteollisuuden tuotteistamana osana kaunista saimaalaista kotiseutua.

Herättävä ja alkuosaltaan erinomaisen mielenkiintoinen kirja, joka loppusivuilla vaipuu tavanomaisuuteen. Mutta kirja herätti kuitenkin mielenkiinnon pysähtyä Oraviin, kun matka taas suuntautuu itäiseen Suomeen.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Oravin seudun Kyläyhdistys, oravinseutu.fi(a)gmail.com