Lepakon vuosi

Ihmeelliset lepakot

Rönkä, Mia & Lilley, Thomas (tekstit), Sarell, Nadja (kuvitus) ja Kaakinen, Jussi (graafinen suunnittelu ja taitto): Lepakon vuosi. Sammakko 2020. 30 s.

Lepakon vuosi jakautuu neljään vuodenaikaan, kuten muidenkin elollisten vuosi Suomessa. Talven lepakot viettävät horroksessa, keväällä ne heräävät ja naaraat hedelmöittyvät syksyllä saamistaan siittiöistä, kesällä syntyvät uudet lepakot, joita emot hoitavat, kunnes ne syksyllä itsenäistyvät ja koko lepakkoyhteiskunnalle tulee kiire kerätä talvivarastoa kehoonsa talvihorrosta varten. Syksyllä lepakot myös parittelevat. Siinä yksinkertaistettuna suomalaisten lepakkojen vuosi.

Maailmassa on kaikkiaan 1300 lajia lepakoita. Suomessa on havaittu 13 lajia, joista yleisimpiä ovat pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Suomen yleisimmät lepakkolajit painavat 5–15 grammaa, mutta eteläinen samoanlentäväkoira saattaa paina jopa puolitoista kiloa ja sen siipien väli on jopa kaksi metriä.

Pienin tunnettu lepakko, kimalaislepakko painaa vajaan kaksi grammaa ja sen siipien kärkiväli on noin 14 senttiä. Lepakot ovat pikkunisäkkäiksi pitkäikäisiä: Suomen vanhimmaksi tiedetty, rengastettu vesisiippakoiras on ainakin 18 vuotta vanha. Mutta jotkut lepakkolajit voivat elää jopa kymmeniä vuosia.

Suomessa lepakkolajit ovat rauhoitettuja, niitä ei saa häiritä, vahingoittaa eikä tappaa. Niiden levähdys- ja pesimäpaikkoja ei saa vahingoittaa eikä tuhota. Lepakot talvihorrostavat luolissa, kallionraoissa, kellareissa, bunkkereissa, talojen ullakoilla, joissa talvilämpötilan pitäisi pysyä 4–7 astetta plussan puolella. Osa lepakoistamme matkaa talvehtimaan etelämmäksi, läntiseen Keski-Eurooppaan.

Lepakot ovat hyödyllisiä pikkunisäkkäitä. Ne saalistavat tutkansa avulla lennosta kaikenlaisia ötököitä, myös haitallisia tuhohyönteisiä. Yksi lepakko saattaa pyydystää yhdessä yössä jopa 2700 pikkuhyönteistä. Lepakot lähettävät lentäessään erikorkuisia ja eripituisia ääniä saalistaessaan ”tutkallaan” hyönteisiä. Näin voidaan lepakkolajit tunnistaa äänen perusteella. Lepakoita voidaan seurata myös erityisellä lepakkotutkalla eli lepakkodektorilla, joka muuntaa niiden kaikuluotausäänet ihmiskorville kuultaviksi. Lepakoita tutkivat lepakkotutkijat.

Tekijät

Nämä ja paljon muuta selviää Lepakon vuosi -teoksesta. Kirjoittajat Mia Rönkä ja Thomas Lilley ovat molemmat dosentteja. Mia Rönkä työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä. Hän on julkaissut runsaasti luontotutkimuksia ja -dokumentteja, mutta myös mielenkiintoisia luontoon liittyviä lasten tietokirjoja. Hän on myös tiedetoimittaja ja runoilija. Thomas Lilley työskentelee akatemiatutkijana Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Luomuksessa ja on nimenomaan erikoistunut lepakkotutkimukseen.

Hänet tunnetaan myös musiikkipiireissä säveltäjänä ja sanoittajana. Teoksen kuvittaja Nadja Sarell on freelance-kuvittaja ja on erikoistunut juuri lastenkirjojen kuvittamiseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän on myös tanssitaiteen maisteri. Jussi Kaakinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on valmistunut Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun osastolta. Kuvitustöiden lisäksi Jussi suunnittelee kirjojen ulkoasuja useille suomalaisille kustantamoille.

Tarina, faktat ja kuvat

Tämän tiimin työn tuloksena on syntynyt Lepakon vuosi. Sen kehyskertomuksena on kolmen lapsen kiinnostus lepakoihin, niiden havaitsemisen illan hämärtyessä syntynyttä jännitys ja näkemisen riemu. Kertomus etenee suojelulliseen suuntaan, kun lapset löytävät purku-uhan alla olevan hylätyn mökin, jossa on heidän ihmeekseen lepakoiden yöpymispaikka. Mukaan tuodaan lepakkotutkija, jonka avulla selviää, että moiset lepakkojen kodit ovat suojelukohteita ja näin mökki säilyy purkamiselta.

Lopulta lapset, heidän vanhempansa ja myös naapureiden perheet ryhtyvät rakentamaan lepakoille pönttöjä, jotta nämä saisivat suojaa alati muuttuvassa kulttuuriympäristössä. Teksti on sujuvaa, lapsille sopivan naiivia ja juonen käänteet tukevat ympäristönsuojelullista näkökulmaa, mikä on tuttu Mia Röngan aiemmista teoksista. Uskoisinkin, että juuri tämä teoksen juonellinen osuus on Mian käsialaa.

Kehyskertomuksen rinnalla kulkevat sitten faktalaatikot, joissa selkokielellä ja ymmärrettävästi kerrotaan lepakoista yleensä, lepakoista Suomessa, lepakkojen elämästä, niiden lisääntymisestä, saalistamisesta ja niitä uhkaavista vaaroista ympäristön muuttuessa niille epäystävälliseksi. Myös lepakkotutkimus saa oman osansa. Yllä olevat poiminnat ovat vain pieni osa kirjan faktalaatikoiden informaatiosta, jotka lienevät Thomas Lilleyn perustuotantoa.

Kun tähän lisätään Nadja Sarellin oivaltava kuvitus, joka personoi niin päähenkilöt kuin heidän kokemusympäristönsä selkeällä ja realistisella, mutta kuitenkin kerrontaan kuuluvalla ”lempeällä” otteella, ja tarjoa vielä faktalaatikoihin oman piirroslisänsä, ollaankin melkein valmiita.

Mutta unohtaa ei toki saa teoksen graafista suunnittelijaa ja taittajaa Jussi Kaakista, joka lopullisesti sinetöi tämän teoksen luku- ja katselemiselämykseksi, josta aikuinenkin saa itselleen lisätietoa lepakoista ja niiden elämästä.

Teos on osa Lepakot tieteen ja taiteen siivin -hanketta, jonka suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.

Lassi Saressalo