Kahden kuvan aika

Ajankuvat rinnakkain

Haavisto, Mika, valokuvaaja; Stenroos, Leila, kirjoittaja; Evilampi, Petteri, valokuvaaja; Johansson, Emil, kääntäjä; Kokkonen, Jüri, kääntäjä: Kahden kuvan aika: Pori. Satakunnan Museo 2019. 183 s. + karttaliite.

Uuden kirjan saatuaan, tulee aina ensin katsoa kansikuvaa ja sitten sisällysluetteloa. Niin nytkin. Kannessa meillä on kaksi kuvaa kaupungista, jonka nimi on Pori. Tarkemmin katsoen kuvat ovat identtisiä, paitsi että ne ovat melkein kokonaan erilaisia. Miksi – se selviää sisäsivuilta.

Sisällysluettelossa viimeisenä tässä kuvateoksessa lukee ”Kartta”. Ja se onkin hyvä kartta. Se kertoo, missä mikäkin kuvauskohde sijaitsee Porin kaupungissa. Ja vielä tarkemmin. Se kertoo, mistä suunnasta mikäkin kuva on otettu. Tämä antaa kirjaa käyttävälle mahdollisuuden käydä toteamassa kuvakohteet juuri samasta näkövinkkelistä kuin kirjassa on ne haluttu nähdä. (Itse muuten käytin samaa dokumentointimenetelmää kirjassani Talvadas vuodelta 1982.)

Itse kirjan idea ei sinänsä ole mikään uusi ja ihmeellinen. Haetaan kuva-arkistoista vanhoja kuvia ja otetaan kustakin kuvassa olevasta kohteesta vastaavanlainen kuva tänä päivänä. Ja todetaan joko nostalgiaa uhkuen tai modernisaatiota ihaillen, miten kulttuurimaisema, ihmisen kognitiivinen todellisuus on muuttunut. Nyt käsillä olevassa teoksessa tämä rinnakkaisuus on viety äärimmilleen. Valokuvaajat Mika Haavisto ja Petteri Evilampi ovat vaivojaan säästelemättä kyykistelleet, varvistelleet, suunnistaneet, kiipeilleet, seisoneet keskellä liikenneympyrää ja hakeneet kiinnekohtia kadonneen ja nykyisen maiseman välillä.

Ja melkein millintarkkuudella – no ehkä metrien – löytäneet saman kuvakulman, jonka joku aiempi kuvaaja on löytänyt. Aina se ei ole ollut mahdollista, eihän kuvaaja vaikkapa voi roikkua ilmassa kohdassa, jossa edellinen kuvaaja on ollut jo puretun rakennuksen katolla. Mutta ihmeen paljon mahdollisuuksia on löytynyt. Kun sivun 106 Toejoen kuvassa vuodelta 1955 pientalojen editse kulkee joki, on sen paikalla vuonna 2019 asvalttikatu. Vain yhden pientalon pääty muistuttaa menneestä. Muutos on totaalinen. Kun porilaisrykmentin rumpalipoika seisoo jalustallaan 1960-luvun kuvassa, on hän varsin vakuuttavasti esillä, nyt häntä peittää osittain sähkökaappi, jossa on kaupunkirunon teksti. Ja taustan puutalot ovat nyt Ratsulan kauppakeskus.

Kuvat ovat verrattavuudessaan herkullisia. Katsokaamme vaikka kadulla kulkijoiden vaatemuotia. Katsokaamme ajan autokantaa. Muistatteko vielä, kun autoissa piti olla takana kuraläpät. Kävittehän vuonna 1953 Maito-Ruoka ja Sekatavarakaupassa. Mihin hävisi Pohjolan talon kello, joka vuonna 1983 vielä näytti aikaa 14.36. Vuonna 1968 pinkkiin pukeutunut nuori nainen kulkee rautaportin ohi oikealle, mustavalkokuvassa samana vuonna vanhempi rouva kulkee vasemmalle, vuonna 2017 neitokainen legginsseissään ja Nike-tennareissaan kulkee saman portin ohi.

Takaa on hävinnyt niin Ulvilan Vakuutus kuin Porin Pikatoimista sekä Korona-Baari. Tilalla ovat Open Market ja Dallas Pink ja Kiinteistötoimisto. PikkuFiat on nyt farmariBemari. Mutta portti on sama. Kuvia on mielenkiintoista lukea, vaikka ei olisi porilainenkaan. Ja porilaisia tämä varmaan koukuttaa. Nämä niin sanotut etnografiset preesensit, tilanteet, joihin aika on pysäytetty, ovat pysähtyneisyydessään ja vertailtavuudessaan vaikuttavia.

Kuvien kontekstia valottaa Leila Stenroosin lyhyet napakat, mutta tarkat tekstit, jotka on käännetty ruotsiksi (Emil Johansson) ja englanniksi (Jüri Kokkonen). Näin kirja on ilmiselvästi tarkoitettu myös laajempaan levitykseen.

Lassi Saressalo