Ja alussa oli järvi. Vaskijärvi ja vaskijärveläisiä

Muinaisen Meritien kylä

Lumia, Margit (toim.): Ja alussa oli järvi. Vaskijärvi ja vaskijärveläisiä. Vaskijärveläiset ry 2020. 592 s.

Vaskijärven kylä on nykyisen Karkkilan kaupungin, entisen Pyhäjärven kunnan vanhin kylä. Vaskijärven asutuksen oletetaan saaneen alkunsa jo 1300-luvulla, ja ensimmäiset asukkaat ovat eittämättä olleet Janakkalan seutuvilta tulleita hämäläisiä. Vaskijärven perinteinen kyläyhteisö on muotoutunut aikojen myötä korkean Vartianmäen kupeeseen. Tämä mäki puolestaan lienee ollut osa muinaista 1200–1300-lukujen merkkitulijärjestelmää. Korkeille paikoille rakennettiin vartio- ja vartiotulijärjestelmä näköyhteyden päähän toisista samanlaisista, ja näin voitiin varoittaa vihollisen tulosta.

Keskiajalla ja jo ehkä varhemminkin kaupankäynti edellytti yhteyksiä Hämeen sydänseutujen ja läntisen Uudenmaan rannikkoseudun välille vesiteitä pitkin ja vedenjakajan alueella maitse. Yksi kulkutie oli ns. vanha Meritie, joka kulki Hämeestä Lopen kirkonkylän kautta Vaskijärvelle ja sieltä Vihtiin ja edelleen merimaahan.

Tätä ja muutakin Vaskijärven seudun taustahistoriaa selvitetään perusteellisesti kirjan toisessa pääluvussa, ensimmäinen kertaa lyhyesti teoksen syntyhistorian ja Vaskijärveläiset ry:n aktiivisuuden ja sen toimet saada Margit Lumia, kokenut kirjoittaja koordinoimaan aineiston keruuta ja lopulta toimittamaan koko teoksen.

Samainen toinen pääluku on kooste erillisartikkeleista, joiden kautta seurataan Vaskijärven tapaisen kylän kehitystä, modernisaation vaikutusta kylän ihmisten elämään, kommunikaatioiden kehittymistä, postin, puhelimen, maanteiden ja julkisen liikenteen alkua, ohimenevää kautta vuosina 1911–1967, jolloin junakin kulki Vaskijärven kautta, kauppaliikkeiden syntyä ja katoamista, kyläkoululaitoksen syntyä– ja lakkaamista 1970-luvulla, vuosikymmenellä, jolloin kaikki tuntui menevän alaspäin.

Sotavuosia katsastellaan, maatalouden koneistuminen hävitti pikkutilat ja väki väheni. Modernisaatio edellytti taloudellista keskittymistä ja se taas sivuseutujen palvelujen heikentymistä. Myös Högforsin kaivos- ja teollinen historia liittyy Vaskijärveen. Kirjan ajankohtaisuutta kuvaa se, että vuoden 2020 koronapandemia ja Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta on ehditty saada mukaan.

Ulkopuolisen lukijan kannalta ehkä mielenkiintoisin artikkeli tässä osiossa on Seppo Partasen pientutkielma otsikolla Oliko Impivaara Vaskijärven naapurissa? Siinä kirjoittaja kyseenalaistaa Nurmijärven oikeuden adoptoida Aleksis Kiven omaksi pojakseen ja Seitsemän veljeksen sijoittamisen Nurmijärvelle. Menemättä tässä syvemmin artikkelin sisältöön, siinä esitetyt argumentit tukevat vahvasti Impivaaran sijoittamista Vaskijärven naapuruuteen ja Jukolan olemista Keijäsjärven talo Läyliäisissä. No, asiasta voi ja kannattaakin kiistellä niiden, joille se kotiseutuaatteen kannalta on tärkeätä.

Teoksen kolmas pääluku on ulkopuoliselle raskasta luettavaa, eikä se tietenkään sellaisenaan luettavaksi ole tarkoitettukaan. Siinä esitetään kylän kuuden kantatalon asutus- ja henkilöhistoriaa, seitsemäntenä on vielä kruununmaista syntynyt uudistila. Kunkin kantatilan esittelyn jälkeen on esitelty siitä lohkotut kiinteistöt. Lähdemateriaalina ovat olleet vuodesta 1539 lähtien verotustietoihin perustuva Suomen asutuksen yleisluettelo ja 1700-luvulta lähtien kirkonkirjat. Lisäksi on käytetty runsaasti asukastietoja sisältävää muuta arkistomateriaalia, joista kirjan lopussa on erillinen lähdeluettelo.

Kuivahkoa faktaproosaa keventävät lukuisat henkilö- ja ajankuvaukset, jotka antavat luettelomaiselle esitykselle hieman inhimillisyyttä. Tämän luvun suurin ansio tietenkin on se, että tällainen koko kylää ja sen kantataloja ja niiden jakoja esittelevä tutkimustyö on ensiksikin paikallishistoriallisesti tärkeä dokumentti ja toisaalta se, että siinä ikään kuin ohimennen tuodaan esiin pien- ja paikallishistorian liittyminen suuren historian kontekstiin. Samalla selviää käsitteiden talo, torppa, kruununtorppa ja sotilastorppa merkitys, ja niiden asukkaiden asettuminen kylän sosiaalihistoriaan.

Neljäs pääluku tarkastelee kyläkirjoille ominaisesti kylän yhteisöllistä toimintaa. Osansa saavat niin luonnollisesti vielä toimivat yhdistykset, Vaskijärven Vastus edustamassa liikuntasektoria, vielä elävä Marttatoiminta, kuin ammattiyhdistysliikkeen entiset ja jäljellä olevat toimijat sekä Vesiosakaskunta, jonka merkitys vesialueiden hoitajana on keskeinen.

Mutta unohdettu ei ole VPK:n toimintaa, tanssien järjestäjiä, ei edelleenkin aktiivisia Hirvimiehiä, ei lakastunutta raittius- ja nuorisoseuratoimintaa, saati suojeluskuntaa ja poliittisia yhdistyksiä. Näistä useimmista jäljellä on vain hajanaisia arkistotietoja, muistoja ja lahoamassa oleva palokalustovaja tai Santalan lato, jossa tansseja ennen järjestettiin.

Viimeisessä ja viidennessä pääluvussa marssitetaan lukijan eteen monella tavalla merkittäviä vaskijärveläisiä. Ulkopuolisen on tietenkin vaikea arvioida, kuka on päässyt tähän merkittävien persoonien matrikkeliin ja miksi, mutta sieltä löytyvät muiden muassa taiteilija ja hänen muusansa, murhamies, kyläoriginelli, kulkukauppias, liikkeenharjoittaja, kaiken osaava mies, kansanedustaja ja kartanon pehtori, kaikki paikallisesti siis tunnettuja persoonia. Kun vielä lisätään muutama muistelosivu entisestä elämästä, onkin paketti valmis.

Teoksen lähdeluettelo on vakuuttava ja antaa lujasti lähtökohtia sille, joka haluaa saada lisätietoa kirjan muutenkin lihavasta sisällöstä. Lähdeviitteistöä ei ole käytetty, mikä onkin yleinen tapa kyläkirjallisuudessa. Kiitoksen ansaitsee kuvatekstien kuvaajien tai kuvanhaltijoiden huolellinen dokumentointi sekä talo- ja henkilöhakemisto, jossa huolena on ollut vanhemman aineiston sukunimettömyys, nämä ovatkin erillisenä luettelona sukunimihakemiston edellä.

Sen sijaan kirjasinkoko on pieni ja saattaa huononäköisemmän silmiä rasittaa – tässä lienee aineiston laajuus suhteessa järkevään sivumäärään asettanut selkeät reunaehdot. Muutenhan Nina Heinosen/Karkkilan Painopalvelu Oy:n taitto on asiallisen selkeä.

Lassi Saressalo