Aikaansa seuraten

Sanoisinko painavaa asiaa

Mannonen, Marja-Liisa ja kirjatyöryhmä: Aikaansa seuraten: Kuusenmäen kylähistoria 1866–2016. Kuusenmäen kylätoimikunta 2020. 746 s.

Ilmeisesti minun kriitikkoaikani ennätys. Kirjan koko A4, sivuja 746, painoa 2374 grammaa. Ja aika tavalla täyttä asiaa. Kyse ei ole ihan tavallisesta Suomenselän harjanteella, Savon ja Pohjanmaan rajalla olevan Pyhäjärven (ennen Pyhäjärvi Ol) kylästä. Entinen maalaispitäjä koki kohtalaisen nousun vuonna 1958, kun sieltä onnekkaiden sattumien kautta löytyi huomattavan rikas kuparimalmiesiintymä ja Outokumpu Oy perusti sinne Pyhäkummun kaivoksen vuonna 1992.

Samassa tulevaisuuden huumassa kunta päätti ryhtyä vuonna 1993 kaupungiksi ja otti nimekseen Pyhäsalmi. Mutta tuo nimi ei maistunut ja jo parin vuoden kuluttua palattiin Pyhäjärveksi, jossa asuu pyhäkkäitä. Sen sijaan itäpuolella asuvat Kiuruveden savolaisasukkaat ovat kiurukkaita ja Pohjanmaan puolella Haapavedellä haapavetisiä.

Mutta tässä Pyhäjärven Kuusenmäen kylässä asuu kuusikkaita. He kertovat olevansa enemmän savolaisia kuin pohjalaisia ja murteeltaankin ovat selvästi savolaisia, vaikka kirjan mukaan eroavatkin Savon puolen kiurukkaista puheenparreltaan. Vakuudeksi tästä savolaisvaikutuksesta on kirjassa muutaman kymmenen paikallisilmaisun sanasto, jossa osa termeistä liittyy agraariyhteiskunnan elinkeinoihin, osa taas yhteisölliseen elämään.

Sanasto on selvästi jo poisjäänyttä käyttökieltä, mutta sellaisenaan mielenkiintoinen – siinä näkyvät entisen ajan kirjakieliset lainat ruotsin kielestä ja paikalliset arkikielen ilmaisut. Epäselväksi vain jää, miksei näitä sanoja ole voitu laittaa vaikkapa aakkosjärjestykseen, nyt ne ovat luettelona perusteettomassa järjestyksessä.

Mutta tämä luku on vain yksi monesta kymmenestä kylän puolitoistavuosisataiseen elämään liittyvästä historiallisesta dokumentista, luonnonkuvauksista, historiallisista tarinoista ja muisteloista.

Kirja rakentuu eräässä mielessä vakiintuneelle kaanonille. Aluksi sijoitetaan kylä kartalle, Suomenselän harjanteelle, kerrotaan luonnonolosuhteista – pistäydytään välillä Outokummun Pyhäsalmen kaivoksella, joka muodostaa erikoisen vaiheen agraariyhteiskunnan elämässä. Vilkaistaan, miten Iisalmen–Ylivieskan rautatie vaikutti elämään ja sitten lähdetään erityisesti paikallisia kiinnostavaan selvitykseen kylän synnystä, kantataloista ja niiden muutoksista.

Näissä kertomuksissa tarjotaan sekä lähihistoriaa taloittain, niissä eläneiden vaiheita ja myös muistoja entisestä elämästä. On oletettavaa, että kaikki kymmenet asukkaat, joiden sukujen ja elämän vaiheita kirjassa kuvataan, ovat antaneet suostumuksensa henkilökohtaisten elämänvaiheittensa kuvaamiseen.

Kun näin on kylä käyty läpi, lähdetään selvittämään kyläyhteisön vaiheita. Kerrataan laaja osuuskuntaprosessi, katsastetaan perinteen mukaisesti kouluolot, postit, pankit, sähkö- ja puhelinyhtiöt, eletään heränneitten kanssa ja osallistutaan kaikenlaisiin rientoihin eri yhdistysten tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti. Ja toki luetteloidaan kunnan luottamustehtävissä toimineet kuusikkaat samoin kuin seurakuntatyön aktivistit. Kirja päättyy katsaukseen sotavuosista, mikä on sekin varsin tyypillistä kyläkirjoille ja -historioille.

Mielenkiintoisia tarinoita saa lukea Amerikan kävijöiden kohtaloista samoin kuin Ruotsiin menneiden elämästä. Liikuttavat kertomukset hevosten paluusta sodasta nostavat kyyneleet silmiin. Ja erikoinen on moraalitarina Enkelinkalliosta. Tarinan mukaan joskus aikoinaan talon isäntä olisi lähtenyt pyhäpäivänä niittohommiin ja kohdannut matkalla enkelin, joka olisi rankaissut tätä pyhätyön tekemisestä niin, että mies oli vajoamassa sulavan kallioon.

Mutta sitten enkelille selvisi, että löytyy lieventäviä seikkoja – miehen oli pakko lähteä askareisiin, koska sadekausi oli tuhoamassa sadon ja aurinkopäivä sattui juuri pyhäksi. Ja kun vielä miehen vaimo oli pyhäkoulun opettaja ja lapset pyhäkoulussa, sai tämä armon. Kallioon jäi kyllä jälki miehen viikatteesta ja hangon piikeistä, hänen ja/tai enkelin jalanjäljistä ja ovat ne vieläkin näkyvissä. Kun kyläkoulu vielä oli toiminnassa (vuodesta 1898 vuoteen1969), tehtiin Enkelikalliolle kevätretki, jossa tarinaa kerrottiin ja näin se on säilynyt paikallisperinteessä.

Kirjan kuvat on lähdedokumentoitu ja niiden kertoma aika kylän elämästä selviää pääosin tekstistä. Kirjan lopussa on luvuttainen erittäin tarkka lähdeluettelo, nootitusta ei ole käytetty. Jarmo Pylkkösen taitto on rauhallinen, joskin yllätyksetön.

Merkittävä lisä suomalaiseen paikallishistoriaan.

Lassi Saressalo