Vesiystäviä

Vesi on uimarin rakkaus

Vuoksenmaa, Johanna: Vesiystäviä, Lakefriends. Otava 2019. 130 s. Englanninnos Pat Humphreys.

Johanna Vuoksenmaa tunnetaan valokuvataitelijana, elokuvaohjaajana, käsikirjoittajana, laulujen sanoittajana ja – uimarina.

Hänen monivuotinen harrastuksensa on kohdata vapaita luonnonvesiä ja uimarantoja ja kokea ne fyysisesti, uimalla. Nyt hän on koonnut näistä luontoelämyksistään kirjan, joka on sekä kaunis että sisällöltään mielenkiintoinen.

Kaikki alkoi siitä, kun Johanna kesällä 2011 oli SPR:n yleiskokouksen yhteydessä esittelemässä turvatalon toimintaa. Ohjelmaan kuuluva iltagaala oli paitsi juhlava iltapukuineen myös kuuma. Johanna oli varannut iltalaukkuunsa uimapuvun (joko suuri laukku tai pieni bikini) ja pulahtikin erään toisen saman ajatuksen saaneen kanssa Vesijärveen uimaan. Seuraavan aamun uinnille sattui kaveriksi toinen kokousosanottaja, jonka kanssa päätettiin kilpailla siitä kumpi sinä kesänä ehtisi uida useammassa eri vedessä. Siis luonnonvedessä.

Tästä alkoi Johannan uintipaikka- ja uimavesibongaus. Hänelle oli tärkeää paitsi tutustua vesielementtiin fyysisesti ja henkisesti myös valokuvata sitä ja sen yhteydessä jotakin itsestään, vaikka vain varjohahmonsa, hiussuortuvansa, heijastuksensa. Kyse oli elementtien kohtaamisesta. Näitä kuvista syntyi Vesiystäviin loistelias taidekuvitus.

Johanna Vuoksenmaa päätyy uintikuvauksissaan personifioimaan kohtaamansa vesielementit, järvet ja joet. Mereen hän ei matkojansa ulota – ehkä sitten joskus. Hän jakaa kohtaamansa viiteen toisistaan poikkeavaan kokonaisuuteen. “Ensimmäisenä tulevat Ystävät ja ymmärtäjät. Sitten Arkiset ja vaatimattomat – vetten varpuset, joita seuraavat Yksinäiset, itsenäiset ja erakot. Laulajat ja lumoojat saavat omat kohtaamisensa niin kuin viimeisenä Suuret ja omanarvontuntoiset – vesiklassikot.”

Ensimmäisestä kategoriasta otettakoon Konnevesi. Kirkas, värikäs ja eloisa vesi. Näyttävä ja uhkeapovinen kypsä nainen. Pyörittää keskisuurta yritystä ja muutamaa keskisuurta miestä. Hiukan epäluotettava tai nätimmin sanottuna vaihtelevasti luotettava. Tykkää kukkakuoseista. Äänekäs, kaikissa tilanteissa.

Vuoksenmaa lähestyy vettä ja suomalaisuutta toteamalla, että toisin kuin vaikkapa Keski-Euroopassa, vesi, järvet ja joet ovat Suomessa jokamiehen ja -naisen oikeuksiin kuuluvaa yhteistä kansallisomaisuutta. Jokaisella meillä on oma järvemme, johon liittyy erityisiä muistoja ja tunteita, Johanna kirjoittaa. Mutta samalla vetemme ovat osa kulttuurista kehitystämme, vesireittien äärelle ovat syntyneet kylät, teollisuustaajamat ja kaupungit, ne ovat olleet kulkureittejä ammoisista ajoista lähtien, ne ovat olleet kulutustavaraa ja kärsineet ihmisen piittaamattomuudesta, mutta nyt taas saaneet oikeutta ja ovat elpymässä takasukupolvien saastekuormasta.

Vetten varpunen löytyy vaikkapa Lempäälän Höytämönjärveltä. “Kun tulee keikka, niin Höytämö on valmis hommiin. Työskentelee rakennusalalla, on isokokokoinen ja lihaksikas. Hyvin suoraviivainen kaveri niin toimissaan kuin kosketuksessaan, ei ole esileikkimiehiä. Hommat tulevat rivakasti tehdyiksi, nekin hommat.”

Vedet ovat myös ihmisen muisti. Jokainen varmaan tuntee sisimmissään jonkin veden omakseen, jokaisen taustahistoriaan liittyy jonkinlainen vesielementti, jokainen vesielementti on pysyvä ja näin luo sillan menneisiin (tässä Johanna unohtaa järvenlaskuprosessit edellisen vuosisadan vaihteesta, jolloin ihmisen toimesta järvimaisemia kuivattiin viljelysmaaksi satoja neliökilometrejä). Uidessaan tutuissa vesissä Vuoksenmaa tietää esivanhempiensa koskeneen, tunteneen ainakin symbolisesti samaa vettä kuin hänkin. Vesi tuo historian iholle.

Espoon Korpilampi edustaa yksinäisiä, itsenäisiä ja erakoita: “Luonnonkaunis, pienikokoinen ja todella ujo vesi. Pakkonaitettu alaikäisenä ruman hotellin kanssa. liitto ei ole täysin onneton, mutta puoliso on kovin omistushaluinen eikä lammella ole juuri sosiaalista elämää. Suloinen, hellä ja siisti, suree lapsettomuuttaan.”

Vedet ovat Johannalle myös ennakkoluulottomia. Vesi ei erottele rikasta tai köyhää, ei kilttiä tuhmasta, ei tunnusta ihonvärejä, sukupuolia, ei tee eroa viisaiden ja tyhmien välillä. Vesi on rohkea, se antautuu kontaktiin kenen kanssa vain, se on fyysinen, intiimi ja puhtaan seksuaalinen. Se tarjoaa kosketusta niitä kaipaaville, se on uskollinen odottaessaan sinua juuri siellä missä sen pitääkin olla ja juuri silloin, kun sitä tekee mieli.

Hämeenlinnan Aulangonjärvi täyttää kirjailijan uimarin ja kokijan mielen laulajana, lumoajana – maagisena vetenä.”Kirkas, suorastaan lasinen järvi. Katsoo tulijaa suoraan ja väistelemättä, näkee läpi toisen valheiden. Koskee lujasti, puhuu helisevällä äänellä viisaasti ja rehellisesti. Mielipiteissään ehdoton. Vanha ja kaunis, ylväsryhtinen. Ei kumartele ketään.”

Pispalassa toista kotiaan pitävä Johanna Vuoksenmaa on järviensä perässä kuljetuttanut itseään ympäri Suomen. Kuljettajansa dekkaristi ja TV-persoona Matti Rönkä on kärsivällisesti poikennut halutuille sivuteille ja uskollisesti kääntänyt auton keulan aina sinne, minne viitta ”Uimarannalle” ja Johanna häntä opastavat. Kirjan järvistä pohjoisimmat sijoittuvat eteläiseen Lappiin itäisimmät Ilomantsiin, läntisimmät ja suurin sukellus Pirkanmaalle ja etelässä dominoi pääkaupunkiseutu. Pohjanmaan joet ovat ainakin vielä jääneet flirttailematta.

Pispalalainen joutuu valitsemaan kahden järven välillä, etelässä tarjoutuisi kaunis Pyhäjärvi ja pohjoisessa houkuttaa laaja Näsijärven selkä. Vaikka Johanna asustaakin Pyhäjärven puolella, on rakkaaksi valikoitunut Tampereen Näsijärvi. “Hurja ja raamikas rakastettuni. Kukaan ei koske yhtä villisti, määrätietoisesti, vahvasti ja hellästi kuin hän. Kenenkään syleilystä en nouse niin suurta mielihyvää tuntien kuin tämän. Kaikkien aistien vesi. Pauhaa ja helisyttää vesikeijujen kelloja, tuoksuu havumetsältä ja tuulelta, maistuu mahlalta, näyttää pakahduttavan komealta ja tuntuu syvällä!”

Pat Humphreysin englanninnos noudattaa Vuoksenmaan tekstiä loogisesti ja tyylillä. Kaksikielisenä teos sopii erinomaisesti myös lahjakirjaksi.

Yksinkertaisen lukijan mieltä jää askarruttamaan etusisäkannen kartan loogisuus. Kun kohdatut järvet tekstissä ovat numeroimattomia, on kartassa ne sijoitettu numerojärjestykseen pohjoisesta etelään. Numerointia seuraa järven tai joen nimi ja sitä sitten sivunumero. Kun hakee vaikkapa Äijävettä, täytyy kahlata epäaakkosjärjestyksessä olevat nimet läpi löytääkseen sieltä kyseisen kohteen ja sen numeron, joka sitten viittaa kartalle. Tai kun lähtee kartan numeroinnin mukaan liikkeelle löytyy numerosta 7 Iijoki ja se taas sivulta 75.

Parasta onkin tyytyä lukemaan ja ihastelemaan tekstejä, kohteiden sijoittuminen kartalle ei ole mitenkään ratkaisevaa tässä kauniissa verbaalisessa ja visuaalisessa elämyksessä.

Lassi Saressalo