On suurempi koti

Martta, Martta moninaisista…

Jalovaara, Ville: On suurempi koti. Martat 120 vuotta. Otava 2019. 287 s.

Marttaliikkeen synty liittyy läheisesti 1800-luvun lopun suomalaisen yhteiskunnan aatteelliseen liikehdintään ja yhdistystoiminnan voimakkaaseen nousuun. Tsaarin Venäjä kyllä valvoi tätä prosessia, mutta nokkelat suomalaiset osasivat peittää toiminnan. Syntyi mm. huomattava määrä uskonnollisia yhdistyksiä samoin kuin vapaapalokuntia, jotka itse asiassa olivat merkittäviä kulttuurijärjestöjä. Samaa tarkoitusta – itse raittiuden lisäksi – palvelivat moninaiset raittiusyhdistykset.

Kansanvalistusseura järjesti yleissivistävää koulutusta kaikelle kansalle ja työväenliikekin alkoi järjestäytyä – aluksi ns. wrightiläisenä ilmiönä. Nämä toimenpiteet olivat käytännössä pienen sivistyneistön alkuun panemia ja niiden tavoitteena oli luoda ilmapiiri kansalliselle, kulttuuriselle ja ehkä myös valtiolliselle itsenäisyydelle.

Naiset olivat aktiivisesti mukana tässä kansallisessa projektissa. Perustettiin rouvasväenyhdistyksiä sosiaalisia tarpeita varten, erityisesti tyttöjen koulutuksen parantamiseksi. Perustettiin Helsinkiin Diakonissalaitos vuonna 1876 ja vuonna 1884 Suomen Naisyhdistys, joka vaikka oli selkeä uskonnollinen liike, korosti naisen osuutta yhteiskunnallisessa työssä. Se oli suomenkielinen vanhasuomalaisen konservatiivinen ja sen rinnalle perustettiinkin vuonna 1892 kaksikielinen Naisasialiitto Union, joka edusti liberaalimpaa maailmankatsomusta.

Vuonna 1899 syntyi Sivistystä kodeille -järjestö, joka oli selkeästi poliittinen liike ja vastusti voimakkaasti venäläisten harjoittamaa kieli- ja kulttuurisortoa, ensimmäistä sortokautta. Kun senaatti ei poliittisista syistä vahvistanut sen sääntöjä, annettiin sille uudeksi nimeksi Martta-Yhdistys, mikä vaikutti valtiollisesti vaarattomammalta, viittasihan se Uuden testamentin Betanian Marttaan. Marttaideologia korosti perhekeskeisyyttä ja halusi valistustoiminnallaan vaikuttaa rahvaan elämään sivistämällä, opettamalla ja kouluttamalla kansaa.

Pääpaino oli kotien puhtauden, terveellisen ravinnon, sairauksien ehkäisemisen, oikeuden kunnioittamisen ja hyvien käytöstapojen opettaminen. Vaikka marttaliikkeen taustalla olivat säätyläisnaiset, kohdistui opetus- ja neuvontatyö alusta alkaen työläisnaisiin ja maalaisemäntiin.

Tästä lähtee Jalovaara liikkeelle kertomuksessaan marttaliikkeen 120 vuoden taipaleesta. Hän esittelee liikkeen tavoitteita ja toimintamuotojen muutosta suomalaisen yhteiskunnan kehityksen myötä ja samalla tarkastelee työnsä ydinkysymystä: marttaliikkeen perhekäsityksen muutosta. Kuitenkaan ei kirjoittaja voi olla esittelemättä – eikä pidäkään – maailmansotien välistä järjestökamppailua Marttojen ja muiden maaseudulla toimivien samanlaisia tavoitteita ajavien toimijoiden välillä. Kieliriidat nekin vaivasivat marttaliikettä samoin kuin poliittiset jännitteet. Kuitenkin Martat selvisivät suuremmitta kolhuitta ja sen perusajatus perhekeskeisyyttä korostavana aatteellisena yhdistyksenä vakiintui. Sotien jälkeen marttaliike kotitalousjärjestönä vältti lottajärjestön kohtalon.

1960-luvulle tultaessa yhteiskunnallinen radikalismi nosti päätään Suomessakin ja perinteiset arvot vähintäänkin kyseenalaistettiin. Martat eivät taipuneet vaan nostivat edelleenkin keskeisiksi arvoikseen kodin, uskonnon ja isänmaa. Ja tämä puri. Marttaliikkeen jäsenmäärä ponnahti kasvuun ja lähenteli radikalismivuosina sataa tuhatta marttaa. Pian seurasi kuitenkin jäsenmäärän hiipuminen, joka pysähtyi vuosituhannen vaihteessa ja lähti 2010-luvulla taas nousuun ja on nykyisin vakiintunut 45 000 jäsenen tasolle.

Marttaliikkeen yksi ongelma on juuri sen alkuaikojen aatteellisessa taustassa. Kun martat korostivat vielä 1970-luvulla perhekeskeisyyttä ja naisen roolia kodin rakentajana, jouduttiin aatteellisia rajoja venyttämään, kun naisten työssäkäynti lisääntyi, kun päivähoitokysymykset puhuttivat ja kun naisliikkeiden uudet aallot saapuivat Suomeen. Marttojen 2000-luvun perhe-elämäkäsitys on päivittynyt yhteiskunnan muutoksen myötä. Naisten työssäkäyntiä pyritään nykyisin tukemaan ja tarjoamaan perheneuvonnalla ratkaisuja naisen työ- ja kotirooliin.

Hurraaisänmaallisuus on lieventynyt globaaliin suuntaan, eikä uskonnollisuutta enää korosteta, vaikka marttayhdistykset tekevätkin yhä tiivistä yhteistyötä luterilaisen kirkon seurakuntatyön kanssa. Martat eivät enää korosta ydinperheen ensiarvoisuutta, mutta eivät sallivuudestaan huolimatta juurikaan markkinoi parisuhteen laillistamista samasukupuolisten kesken.

Kaiken kaikkiaan, vaikka Marttaliiton perhekäsitys on kuluneen 120 vuoden aikana muuttunut, koti ja perhe ovat sen toiminnan ydintä tänäkin päivänä, vaikka järjestö ei enää välttämättä haluakaan määrittää, millainen kodin ja perheen pitäisi olla.

Jalovaaran teos on monia ajatuksia herättävä myös miespuolisen lukijan mielessä. (Martoissa on myös tuhansia miehiä jäseninä.) Se herättää kysymyksiä itsenäistymistä edeltäneiden aatteellisten vaikutusten kestävyydestä maailman myrskyissä ja yhteiskunnan muutosprosesseissa. Se antaa samalla vastauksia siihen, mitkä arvot tuntuvat yhteiskunnassa loppujen lopuksi olevan varsin pysyviä, vaikka niiden ilmiasu ja käsitteistö onkin muuttunut.

Lassi Saressalo