Elämää 1940-luvun Turussa

Vanhoja muistellessa

Lahtinen, Rauno: Elämää 1940-luvun Turussa. Turkuseura–Åbosamfundet 2018. 192 s.

Rauno Lahtisen julkaisuvauhti on uskomaton. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana hän on yksin tai osana kirjoittajajoukkoa tuottanut lähes neljäkymmentä teosta. Niistä suuri osa käsittelee Turkua, Lahtisen kotikaupunkia. Tunnettu kirjasarja ovat mm. Turun puretut talot 1–5, josta toki onkin riittänyt kirjoittelemista ja ehkä riittää tulevaisuudessakin.

Nyt Lahtisella on ilmeisesti tekeillä uusi turkulaisten vaiheita kuvaava teossarja, joka kuvaa elämää eri vuosikymmenten Turussa, josta vuonna 2018 ilmestynyt Elämää 1940-luvun Turussa lienee ensimmäinen. Ja tervetulleitahan tällaiset teokset ja teossarjat ovat. Ne dokumentoivat ajan kulkua, turkulaisia, kansallisia ja jopa kansainvälisiä arkipäivän ilmiöitä ja tarjoavat lukijoilleen (ja katselijoilleen) kuvan muuttuneesta maailmasta.

Vuosikymmenen mittainen otos turkulaiseen elämään 1940-luvulla mahduttaa mukaan kansakunnan ja kaupunkilaisten kannalta suuria mullistuksia, tapahtumia, jotka vanhempi väki vielä jaksaa muistaa, mutta jotka uusille sukupolville ovat vain kirjallisen kokemuksen kautta elävää menneisyyttä.

Ne tarjoavat nykyihmiselle jotain, jota ei enää ole, mutta joka on syytä tuntea. Eläminen Turussa on muuttunut, mutta kaupungissa on vielä riittävästi konkreettisia muistipaikkoja, jotka sitovat menneet tapahtumat tähän päivään. (Vaikka puretusta Turusta onkin saatu aikaiseksi mainitut viisi julkaisua.)

Lahtisen työskentelytapa on tuottava. Hän istuu sanomalehtiarkistoissa ja muissa lähdearkistoissaan kannettavan skannerinsa kanssa, kehittää tarinan juonta seuraamalla lähteidensä uutisointia ja kirjoittelua päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen ja kuljettaa omaksumansa tiedon kirjoitusvälineensä ääreen ja tuottaa tekstiä. Eteen tulee pieniä yksityiskohtia, jotka sulautuvat suurempiin tapahtumiin, paikallisiin ja kansallisiin kehitysprosesseihin ja tästä prosessista löytyykin taitavan kirjoittajan vahvuus.

Ei ole niin pientä asiaa, etteikö se aina jollain lailla liittyisi suurempaan ja näiden kokonaisuuksien kertominen lukijalle muodostaa kokonaiskerronnan juonen. Sen yleispiirteet paikallista ja valtiohistoriaa tunteva kyllä tietää, mutta jonka jalkauttaminen tavallisen ihmisen elämän arkipäivään on useimmalle tuntematonta.

Teos alkaa, aivan oikein jo vuodesta 1939, jolloin alkaa myös kertomus sotien aikaisesta Suomesta ja Turusta. Turussa talvisota koettiin konkreettisesti jo 19. joulukuuta, jolloin kaupunkia pommitettiin ensimmäisen kerran. Tuolloin myös peruutettiin turkulaisille tärkeä joulurauhan julistaminen Vanhalla Suurtorilla. Aiemmin se oli peruttu sekasortoisena jouluna 1917 ja sitä ennen isonvihan vuosina.

Toinen pommitusten aika koettiin joulupäivänä 1939, kun pommeja alkoi taas putoilla rauhallista elämää viettävien kaupunkilaisten niskaan. Pommitukset jatkuivat aina helmikuulle 1940. Turkuhan oli satama-, telakka- ja varuskuntakaupunkina oiva kohden punatähtisille lentokoneille. Suurin onnettomuus tapahtui 29. tammikuuta, kun Postitalon eteen osunut pommi tappoi 29 ihmistä. Sota-aika on luonnollisesti ollut lehdistön keskeisaineistoa aina vuoteen 1944.

Välirauhan aikana nousee esiin Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseuran esiintyminen ja siihen liittyvä hulinointi. Vuonna 1940 Turku, Helsingin, Salon ja Kuopion tavoin sai ottaa vastaan ns. ruotsalaistalot, Ruotsin valtion lahjoittamat talopaketit, jotka vieläkin muistuttavat turkulaisia sota-ajasta Kupittaan omakotialueella. Vuosi 1940 toi myös saksalaiset sotilaat Turkuun, syntyi Pikku Berliini, parakkikylä, joka oli käytössä vielä 1950-luvulle tultaessa – nyt suomalaisen sotaväen hatarina majoitustiloina. Myös jatkosodan aikana kaupunki kärsi pahoja vaurioita pommituksissa.

Kun miehet olivat sotatöissä, vastasivat naiset suurelta osin niin maatalouden kuin teollisuudenkin ja julkisten palvelujen tuotannosta. Lapsetkin saatiin mukaan puutarhatöihin, osa heistä lähetettiin sotalapsina Ruotsiin, mikä taas on ihan oma juttunsa. Mutta elämä jatkui säännöstelystä ja puutteesta huolimatta. Turun Yliopistossa oli vuonna 1942 peräti 122 opiskelijaa!

Sodan päätyttyä alettiin teollisuudessa valmistaa sotakorvausmateriaalia – nyt sodan aikana välttämätön naistyövoima ”palautettiin” takaisin hellan ääreen, kotiutettujen miesten vallatessa työpaikkansa takaisin. Sodan päättyminen toi mukanaan poliittista epävakautta, mm. alkoholin aiheuttamia sosiaalisia ongelmia, sodassa nuoruutensa menettäneiden miesten juurettomuutta ja syrjäytymistä. Mutta kaikesta huolimatta vuosikymmenen lopulla saavutettiin väestön lisääntymisen ennätykset. Saivat alkuunsa suuret ikäluokat.

Ensimmäinen kahvilaiva saapui 1946, nähtiin ensimmäiset mustaihoiset. Josephine Baker vieraili Turussa tuona vuonna ja amerikkalaisia mustia merimiehiä tuijotettiin kadulla niin, että Turun Sanomat äityi moittimaan turkulaisia ”kiusallisesta töllistelystä”. Vuonna 1948 pidettiin Lontoossa olympialaiset, joissa Suomi voitti kaikkiaan 20 mitalia! Mutta kun Berliinissä vuonna 1936 Suomi oli mitalitilastossa viides ja nyt vasta kuudes, oli Turun Sanomien mukaan ”maineemme eräänä maailman ensimmäisistä urheilukansoista kärsinyt pahanlaisen kolauksen”.

Vuosikymmenen loppuvuodet olivat selviytymisen aikaa, elintaso alkoi nousta, poliittinen tilanne vakiintui. Tsekkoslovakian tie ei ollutkaan Suomen tie korpilakkoaalloista huolimatta. Sotakorvauksia maksettiin työllä, joka sittemmin muodosti perustan suomalaiselle raskaalle teollisuudelle, odotettiin omia olympialaisia. Työtä vieroksuvat toimitettiin pakkotöihin rakentamaan infrastruktuuria maanteille ja lentokentälle. Valtakunnassa – ja Turussa – alkoi kaikki olla hyvin – tai ainakin paremmin.

Lahtisen kirja on täynnä kaikenlaista tilpehööriä, lehtileikkeitä, mainoksia, pikakuvia. Ne ovat kuitenkin olennainen osa valittua esitystapaa ja tarjoavatkin herkullisia hetkiä lukijalle – ei vähiten mainion vanhahtavan mainoskielen ansiosta. Valokuvamateriaali on pääosin ennen julkaisematonta. Merja Otronen, Lahtisen julkaisukumppani, on vastannut selkeästä taitosta.

Lisää tällaista!

Lassi Saressalo