Lykyn avain

Ovatko vanhat kansanuskomukset vain vanhoja kansanuskomuksia? Vai onko niissä jotain sellaista, joka on kantanut tähän päivään asti? Harrastaako nykyihminen taikuutta – edes ihan vähäsen? Juha Nirkon vuonna 1991 julkaisema vanhoja taikoja ja uskomuksia sisältävä aineskokoelma on nyt saatavana uusintapainoksena. Kirjaa ja sen sinänsä vanhahtaneita aineksia selatessa mieleen tulee väkisinkin ajatus – entäs jos…

Usko tai älä

Nirkko, Juha (toim.): Lykyn avain. 999 vanhaa taikaa ja uskomusta. Kirjokansi 207. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019. 176 s.

Kansanuskon maailma on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä osa kansanperinnettä. Kansanuskolla tarkoitetaan sellaisia ajatuskulkuja, kokemuksia, kokemusten kerrontaa, riittikäytänteitä ja ihmisen (ja hänen ympäristönsä) elämään liittyviä tapoja, joiden takana on ajatus jostain konkretiasta eroavasta vaikuttajasta tai tekijästä.

Uskomus terminä on hieman ongelmallinen; eivät ihmiset usko uskomuksiin, ihmiset tietävät, että asia on niin kuin on, ja kertovat sen, minkä tietävät, mutta heidän sanomiensa tulkitsijat käsittävät ne ja nimittävät niitä uskomuksiksi.

Suomalainen kansanusko on likeisessä yhteydessä kristinuskoon. Kristinuskon elementit – erityisesti piru, paholainen mutta myös enkelit, kohtaavat kansanuskossa luonnon ja luonnossa vaikuttavat voimat. Magia, valkoinen ja musta ovat kansanuskon ilmentymiä, samoin ajatus onnen rajallisesta määrästä (limited good), jota meille kullekin on jaettu osamme mukaan, mutta jota voidaan hankkia lisää varastamalla sitä eri tavoin toiselta ihmiseltä. Onni on kuin reikäleipä, jota on jaettu sektoreittain epädemokraattisesti ihmisten kesken.

Onnen epätasainen jakautuminen aiheuttaa kateuden tunteen, jonka voi poistaa hankkimalla itselleen osaansa enemmän onnea – ja samalla vähentämällä sitä toisen osasta. Onnen hankkimisen vastakohtana on onnen turvaaminen, erilaiset suojaumariitit, jotka tekevät tyhjäksi onnen varastajien katalat aikeet. Pikkunäppärät taiat joko vahingoittavat kanssaihmistä tai edesauttavat omaa hyvää. Taikojen avulla turvataan myös omaa menestystä ilman, että aiheutetaan toiselle harmia. Mutta ennen kaikkea uskomukset sisältävät enteitä ja merkkejä tulevasta ja niiden selityksiä.

Juha Nirkko on SKS:n Kansanrunousarkiston tutkija, joka ehkä parhaiten tuntee arkiston kokoelmat. Hän on julkaissut useita arkiston aineistoihin perustuvia teoksia mm. kalendaariperinteestä. Nirkko on valinnut käsillä olevan teoksen aineiston Kansanrunousarkiston laajasta uskomusperinnekokoelmasta ja ryhmittänyt sen ihmiselämän eri vaiheisiin liittyvien motiivistojen kategorioihin.

Kokoelman alussa kuitenkin vilkaistaan maailman olemukseen sekä eri elinkeinoihin, ennen kuin lähdetään tarkastelemaan ihmiselon käännekohtia. (Joissain seuraavissa näytteissä on terminologiaa hienosteltu ja näytteet ovat suurelta osin tiivistelmiä.)

“Taivaankansi se on semmoista kovaa, sinistä ainetta ja sen alapuolella tähdet kiertelee ratojaan, samoin kuin kuu ja aurinkokin ja pilvet. Se taivaan kansi on sitten tämän maan päällä kuin pata suu alaspäin.”

Metsästysmagiassa ja -uskomuksissa olisi nykyajan metsämielille ajattelemista. Niin kuin myös kalastajilla:

“Pyssyä ei saanut antaa toisen kotiin, sillä jos toinen puhalsi pyssyyn, paheni se. Toisen panema kuti piti ampua pois. Hyvä metsästysonni on, jos ei sinä aamuna, kun metsälle lähtee, aja       partaansa eikä pese kasvojaan. Kalamiehet kun lähtee kalaan, ei heille saa toivottaa onnea. Vaan täytyy antaa potku takapuoleen. Jos kalastaessa riitelee, ei saa kalaa. Jos on vaikka riitaisalla mielellä, ei saa kalaa. Kaloja ei saanut, samoin muutakaan saalista, kehua, ei edes näyttää toisille.”

Keskeisintä kansanomaisessa talonpoikaisessa ajattelussa (sitähän tämä kokoelma puhtaimmillaan edustaa) on jatkuvuuden turvaaminen – suvun jatkaminen. Puolison hankkiminen ja siihen liittyvä aktiivinen enteiden otto, lemmennostotaikuus, seurusteluun liittyvät tabut ja normit, häiden kriittisyys siirtymäriittinä, lapsionnen turvaaminen, raskauden vaaralliset ajat ja lapsen syntymään liittyvät enteet ja merkit ovat perustavaraa.

“Kun vappuna laskee 99 ylioppilasta, niin sadas mies, joka tervehtää, on tuleva sulhanen.
Jos toinen pyytää toiselta savukkeesta tulta suoraan savukkeeseen, sanotaan tulen saaneen vieneen antajalta myös akkalykyn.
Jolla on hyvin hikinen käsi, saa helposti toisen ihmisen rakastumaan itseensä.
Naisen saa kiintymään itseensä, kun ottaa häneltä jonkin pienen esineen ja pitää sitä taskussaan aina. Jos morsian ja sulhanen vihittäessä ovat hyvin lähellä toisiaan, tulee avioliitosta hyväsopuinen.”

Ristiäisiin liittyvä nimenantomagia, lasten hoitaminen ja varttumisen seuraaminen, koti ja kodin askareet, matkustaminen ja kyläily nekin vaativat omat varovaisuutensa. Ihmiselämän kaikki taitekohdat ja tavallisuudesta poikkeavat tapahtumat edellyttävät passiivista ja aktiivista enteiden ottoa ja merkkien havainnointia, ja kaikkeen voidaan liittää positiivista magiaa.

“Lapsesta tulee vasenkätinen ja rakastellessa nousee vasemmalta puolen naisen päälle.
Jos rakastelee päivällä ja erittäinkin auringon paistaessa, tulee kauniita lapsia.
Lapset tulevat kauniiksi, jos morsian näyttää kihlasormuksen ensiksi kauniille ihmiselle.
Kun tahdotaan vastasyntyneestä tulevan rikkaan, pitää sitä ensi kertaa pestessä laittaa pesuveteen raha.”

Arkielämässäkin oli (ja on) lukuisia tabusääntöjä, joita ei käy rikkominen.

“Kun naisväki leipoo ja mies tulee ja laskee, kuinka monta leipää tulee, leivonta epäonnistuu.
Leipää ei saa panna nurinpäin pöydälle.
Ensi kertaa uutisperunoita keitettäessä ei saa puhua, etteivät mene rikki keitettäessä.
Työmaalla, kun syödään omia eväitä, ei saa koskaan syödä kaikkia, mitä mukaan on otettu. Jos niin tehdään, loppuu ruoka kotoa.”

Mutta ihminen ei olisi ihminen, jos hän ei arvioisi kanssakumppaninsa luonnetta, etsisi syitä kummallisuuksiin, mietiskelisi kaverinsa ulkonäköä ja käyttäytymistä ja siihen liittyvää syykompleksia. Ja onneen niitä uskomuksia oikein riittääkin.

“Jos samaa paitaa pitää päällään seitsemän viikkoa ilman pesemättä, rupeaa paita jälleen valkenemaan!
Jos juo kahvin seisaaltaan, tulee kiukkuiseksi. Kun kulmakarvat ovat nenän kohdalta yhteenkasvaneet, on henkilö kiivasluonteinen.
Jos jotakuta ihmistä tervehtii kädestä huoneen kynnyksen yli, niin niistä tulee myöhemmin vihamiehet keskenään.
Punatukkaisesta sanotaan, että hän on hyvä luonteeltaan – tai sitten äärimmäisen paha.
Suurisuinen on hyvän laatuinen. Jolla on pikkuinen ruusun nuppu suu, se on pippuri luonteeltaan.
Kun aikoo johonkin lähteä, pitää ennen lähtöänsä vaatteissaan vähän aikaa istahtaa, niin tulee matkalle hyvä onni. Kun kupla kierii kahvikupissa ja sammuu kohdalle, ennustaa se rikkautta. Hiusten leikkaus tulee tehdä kuun kahdeksantena päivänä. Tukka kasvaa sitten hyvin.”

Unien maailma on jokaiselle tuttu ja unien selityksiä löytyy koko leegio niin, että sellaisesta on monelle ammatiksikin. Kunnes sitten elämä kääntyy joko rauhallisesti ehtooseen, havaitaan kuoleman merkkejä ja ennustetaan kuolemaa. Joskus toki äkillinenkin kuolema saa kansanomaisen selityksensä. Kuolema on viimeinen ihmiselon vaihe, jos hän ei sitten palaa levottomana vainajana etsimään hyvitystä tai katumaan tekojaan.

Siksipä maahanpanijaisissakin on rituaaleja – näkymättömiä ja tiedostamattomia, jotka takaavat vainajalle rauhan.
Norkon kokoelma kaapii vielä loppusivuillaan esiin tietäjien ja noitien maailman. Kansanuskon noidat eivät välttämättä ole roviolla poltettavia paholaisen kumppaneita vaan pikemminkin pikkutaikoja tekeviä onnen hakijoita tai toisen onnen pilaajia, jotka taikavälineillään pyrkivät heilauttamaan luojan luomaa tasapainoa ihmisten välillä.

Kalma ja kirkonväki ovat tuonpuoleisen ilmiöitä, pirukin kansanuskossa toki viihtyy. Lopussa ei välttämättä kiitos seiso vaan maailmanloppua ennustetaan ja siellähän sitten kaikki pahat työt kerätään vaakakuppiin ja ratkaistaan, kumpaa tietä iäisyyteen lopulta kuljetaan.

“Piru on siellä, joka hämmentelee ja kohentelee kekäleitä. Ihminen koittaa huutaa ja rukoilla tuskissaan luojaa, mutta kun se ei auta, kiroaa entistä kauheammin.
Taivas on taivaankannen päällä. Siellä on hyvin kirkasta ja siellä aina soitetaan ja lauletaan niin kauniisti, ettei täällä maan päällä ollenkaan osatakaan.”

Tällainen aineskokoelma, joka pohjautuu pääasiallisesti 1930-luvun puolivälin suureen uskomusperinteen keruuprojektiin, on luonnollisesti – kuten yllä on todettu – osa suomalaista agraarikulttuuria ja sellaisenaan jo käsitteellisestikin vierasta tämän päivän e-sukupolvelle.

Sen merkitys on kuitenkin siinä, että vaikkapa taitava opettajahenkilö voi käyttää aineistoa vertailumateriaalina nykypäivän vastaavanlaiseen uskomusperinteeseen ja tällä tavalla luoda syvyyttä nykykulttuurin eri ilmiöiden (myös nykyuskomusten) selityksille. On ehkä turha uskoa (luulla), että tämän päivän nuori tarttuisi tähän teokseen. Eikä se ehkä ole kokoelman uudelleen julkaisemisen keskeisin tarkoituskaan. Sen julkaiseminen käsille saatavaksi on osa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansallista kulttuuri- ja sivistystehtävää.

Lassi Saressalo