Valtatien varrelta

Valtatien varrelta

29.1.2016

Valtatien varrelta – Tarinoita ja kuvia Leppävaarasta ja Harakasta

Julkaisija ja kustantaja: Leppävaara-seura ry

Espoon Leppävaara on nopeasti kasvanut Espoon suurimmaksi kaupunginosaksi. Leppävaara-seura on pyörittänyt pitkään kansalaismuistitoimintaa, jossa vanhat leppävaaralaiset ovat muistelleet alueen historiaa. Leppävaara-seura julkaisi kansalaismuistipiirin rikkaan aineiston pohjalta vuonna 2011 Leppävaaran ensimmäisen paikallishistorian nimeltään Albergasta Leppävaaraan. Vuonna 2015 seurasi jatkoa, kun sen jatkona ilmestyi uusi historiakirja Valtatien varrelta.

Valtatie
Alueen pääkatu Lintuvaarantie tunnettiin ennen 1960-lukua nimellä Valtatie. Tie syntyi vuonna 1907 alkaneen palstoituksen tuloksena ja johti nykyiseltä Vanhalta maantieltä aina Vantaan rajalle asti. Valtatie oli hienosta nimestään huolimatta aluksi pahainen kärrypolku, mutta vähitellen siitä muodostui Pohjois-Leppävaaran valtasuoni, jonka varrelle keskittyivät kaupat, palvelut ja elämä. Ja kauppoja riitti, parhaina aikoina niitä oli sadan metrin välein Valtatien alusta aina Jääskeläntielle asti.

Harakan elämää
Kirjan ytimessä on Harakan työläisasutuksen elämä. Kulloistakin ajankuvaa väritetään tarinoilla ja valokuvilla tapahtumista ja ilmiöistä, kaupoista, baareista ja kuppiloista, yrityksistä, yhdistyksistä ja kulttuurielämästä vuosisadan alkupuolelta aina 1960-luvulle eli jälleenrakennuskauden loppuun asti. Kirjassa on kymmeniä valokuvia, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Harakassa on asunut monia persoonallisuuksia. Esittelynsä saavat alueen ensimmäiset suurmaanomistajat, joista osa oli utopistisosialisteja ja osa kovia liikemiehiä. Aikansa superjulkkikset, Miss Eurooppa Ester Toivonen ja kohujournalismin luomus Tabe Slioor aloittelivat molemmat aikuiselämäänsä tiskin takan Harakan kaupoissa. Monet merkittävät kulttuurin tekijät kuten Hella Wuolijoki, Elli Tompuri, Katri Vala, Mauri Favén ja Jukka Linkola ovat tehneet osan taiteilijan urastaan täällä. Harakan elämä oli rouheaa, kirja kertoo myös unissasaarnaajasta, salametsästäjästä ja Harakan nuorimmasta lestiheittäjästä.

Kuvia, tarinoita ja tiukkaa tietoa
Tarinoiden ja mehevien valokuvien lisäksi kirjassa on runsaasti tiukkaa ja osittain uutta tietoa ensimmäisten asukkaiden asumisoloista ja toimeentulosta, huvilatonttien palstoituksesta, alueen yrityksistä ja merkkihenkilöistä, poliitikoista ja kulttuurintekijöistä. Kirjassa Harakan vaiheet asetetaan historiallisiin kehyksiinsä ja ne kuvataan osana Suomen vaiheita.

Kirja sisältää 336 sivua, sata tarinaa ja yli 600 kuvaa Leppävaaran ja Harakan työläisasutuksen, nykyisen Lintuvaaran elämästä ja ihmisistä. Valtatien varrelta on paitsi tukeva tietopaketti myös viihdyttävä lukukokemus, jonka taitto, kuvitus ja tarinat vievät lukijan matkalle Pohjois-Lepuskin menneisyyteen, siihen Harakkaan, jota monet siellä asuneet vieläkin kaiholla muistelevat. Lisätietoja kirjasta löytyy osoitteesta www.lepuski.fi.

Kirjoittanut teoksen päätoimittaja Markku Salmi

Tiedustelut: Kirjaa myyvät Sellon Suomalainen Kirjakauppa ja Espoon kaupungin yhteispalvelupisteet. Kirjavälitys välittää kirjan myös muihin kirjakauppoihin ympäri Suomen.

Kirjan toimituskunta:

Raija Ahonen, tekstit, Tapio Lipasti, kuvankäsittely, taitto ja kannen suunnittelu, Jarmo Oksanen, tiedonhankinta, Arja Salmi, tekstit, Markku Salmi, tekstit, päätoimittaja.

Kirjamakasiinissa on julkaistu myös Lassi Saressalon kirjoittama esittely teoksesta.