Suursaari

Menetetty kotisaari

31.3.2016

Röyhkä, Kauko (teksti), Metso, Juha (kuvat): Suursaari. Like kustannus Oy. Keuruu 2016. 154 s. Toinen, uudistettu laitos.

Nykypolvelle ehkä outoa on, että Suomenlahden itäisessä osassa kartoissa näkyvä Гогланд, Gogland, on suomeksi Suursaari ja se on kuulunut Suomelle aina vuoteen 1944, jolloin se sodanjälkeisten alueluovutusten myötä siirtyi Neuvostoliitolle, nykyiselle Venäjälle. Saari sijaitsee 43 kilometriä Kotkasta etelään ja Viron rannikolle on matkaa 53 kilometriä. Suursaari on osa Suomenlahden ulkosaaria, jotka luovutettiin Neuvostoliitolle, joka tarvitsi ja tarvitsee niitä toisaalta Leningradin ja siellä olevan laivastoasemansa suojeluun ja toisaalta turvaamaan Leningradin/Pietarin sotasatamassa olevien alusten pääsyn Itämerelle. Suursaari on pinta-alaltaan 20,7 neliökilometriä ja sen pituus on 11 kilometriä ja leveys 1–3 kilometriä. Saari sijaitsee pohjois– eteläsuunnassa keskellä Suomenlahtea. Saaren korkein kohta, Lounatkorkea, yltää merenpinnasta 176 metriin ja kolme muutakin kallionhuippua yltävät yli sadan metrin. Suomesta saari näkyy nykyisille ulkosaarille ja joillekin etelärannikon korkeimmille kalliomäille silhuettina.

Tälle saarelle matkaavat teoksessaan Kauko Röyhkä ja Juha Metso. Röyhkä tunnetaan muusikkona ja kirjailijana, Metso taas on ammattivalokuvaaja, joka on kuvannut Venäjää laidasta laitaan. Teoksen pääosissa ovat siis teksti ja kuva. Teksti alkaa sotatapahtumasta, kun pieni suomalainen osasto miehittää puna-armeijan jättämän saaren talvella 1941. Röyhkä kertaa lähdeaineistoonsa tukeutuen saaren asutushistoriaa, väki saarella on ollut aina suomalaista, sukulaiskontaktit suuntautuvat nimistöstä Virolahdelle (ei siis Vironlahdelle kuten Röyhkä ja monet muut erheellisesti kirjoittavat) ja toinen suunta hakea puolisoa oli Viron koilliskulmilla, jonne muinoin käytiin ns. seprakauppaa (viron kielen sanasta sõber, ystävä). Saarelta vietiin silakkaa ja muuta kalaa ja mantereelta tuotiin viljaa, hedelmiä ja muita ruokatarvikkeita. Suursaari pysyi suomalaisena myös Venäjän vallan aikana aina toiseen maailmansotaan saakka. Asukkaat evakuoitiin mantereelle lokakuussa 1939 eikä paluuta sen jälkeen enää ollut. Puna-armeija miehitti saaren joulukuun alussa 1939 mutta jätti sen joulukuussa 1941, kun saksalaisten hyökkäys läheni jo Leningradia ja saari jäi rintaman selustaan. Suomalaiset joukot palasivat saarelle, mutta vetäytyivät sieltä jo tammikuussa 1942 neuvostohyökkäyksen jälkeen. Parin kuukauden jälkeen suomalaiset valtasivat saaren takaisin ja pysyivät siellä välirauhaan asti. Viimeinen taistelu Suursaaresta käytiin saksalaisia vastaan, jotka syksyllä 1944 pyrkivät saamaan saaren haltuunsa, mutta epäonnistuivat.

Liennytyksen aikana vuonna 2004 käytännössä autio Suursaari avattiin rajoitetusti turisteille, mutta se on taas vuodesta 2008 ollut suljettu sotilastukikohta. Turismivuosina Juha Metso vieraili saarella ja otti teoksessa olevat näyttävän taiteelliset valokuvat.

Röyhkä käy tekstissään läpi saaren ja saarelaisten historiaa, sen kulta-aikoja 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin se oli suosittu turistikohde kasinoineen, hotelleineen ja seuraelämineen. Parhaina kesinä saarella vieraili yli 10 000 turistia. Ehkä olisi kaivannut vielä lisää selkeätä etnografista kuvausta elämästä saarilla, nyt tekstin painotus on takapainoinen ja keskittyy puolivälistä kirjaa toisen maailmansodan sotatapahtumiin. Mutta kyllä alkupuolen kuvauksista lukijan ymmärrys ulkosaaren noin 750 asukkaan elämään kahdessa kylässä, Suurkylässä ja Kiiskinkylässä, lisääntyy ja tuohon elämään liittyvät erilaiset sattumukset, kuten vaikkapa haaksirikot ja salakuljetusseikkailut tulevat hyvin esiin.

Kun kerran teos on kahden taiteilijan, kirjoittajan ja kuvaajan yhteisteos, ei siihen ole otettu muuta kuin Metson valokuvamateriaalia. Vaikka Röyhkä käyttää lähteinään ja tekstissään jonkin verran lainauksia ja haastattelumateriaalia, ei kirjaan ole otettu tätä tekstiä kuvittavaa etnografista kuvamateriaalia. Kirjan luonteen huomioon ottaen, tämä on ymmärrettävää, mutta informaation kannalta olisi odottanut edes muutamaa kuvaa elävästä Suursaaresta nykyisen luonto- ja rappiokuvituksen rinnalle. Kirjan etu- ja takasisäkannessa olevat kartat tukevat tekstiä, kunhan lukijalla on riittävän hyvä suurennuslasi käytettävissään.

Tommi Tukiaisen taitto on yllätyksetön, mutta kirjan henkeen hyvin sopiva.

Lassi Saressalo

P.S. Kannen kuva on otos saaren rantaan hinatusta haaksirikkoutuneesta venäläisestä risteilyaluksesta.