Luodon kirous

Kattavasti Hailuodosta

Kirjaesittely 13.10.2016

Paulaharju, Jyri & Paulaharju, Marjut (toim.): Luodon kirous. Ahti Paulaharjun topografis-asutuksellis-kansatieteellisiä tutkimuksia Hailuodossa. Omakustanne 2016. 240 s.

Luodon kirous -teos on Ahti Paulaharjun vuosien 1948–1951 aikana tekemän Hailuodon kenttätutkimuksen esiinnosto. Asialla ovat Paulaharjun lapset Jyri ja Marjut Paulaharju. Tutkimuksen tausta yltää toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, vuoteen 1947. Tuolloin topografikunnan päällikkö, eversti Ahti Paulaharju, kävi heinäkuussa kartoitustiedustelumatkalla Pohjois-Suomessa. Pienestä pitäen Ahti tutustui kenttätöihin isänsä Samulin kanssa. Paulaharju teki peruskartoituksen Hailuodosta ja inventoi sen asutuksen. Kunnianhimoinen tavoite oli inventoida Hailuoto neljässä vuodessa. Alkuperäisenä tarkoituksena oli julkaista lähes 800-sivuinen teos, mutta erinäisistä syistä johtuen niin ei tapahtunut. Jälkisanoissa Jyri ja Marjut Paulaharju kertovat Hailuoto-hankkeen olleen liian laaja ja kunnianhimoinen, mutta he mainitsevat tutkimuksen kuitenkin onnistuneen erityisesti topografiseen kartoitukseen liittyvissä sisällöissä. Näihin sanoihin voi yhtyä: karttoihin ja asutukseen paneutuva osa tutkimuksesta tuo menneen nykypäivään, tarkasti piirrettynä.

Jyri ja Marjut Paulaharju epäilevät Hailuodon – paikallisten kesken Luodon – vaanineen tutkijaa kuin kirous vuosina ennen kenttätutkimuksen toteutumista. Vuosina 1948–51 tämä tavoite toteutui. Teoksen toimittaneiden Paulaharjujen tavoite on ollut tuoda isänsä työn tulokset esiin mahdollisimman alkuperäisinä, niin paikallisten kuin muiden kiinnostuneiden tavoitettavaksi.

Maantieteellisistä ja topografisista lähtökohdista johtuen Luodon kirous -teoksessa on runsaasti kartta-aineistoa. Eri aikakauden karttoja vertaamalla voi tutkia tiettyjen ilmiöiden ja asioiden historiallista kehitystä. Armottoman meren vaikutus näkyy: pinnanmuodot muuttuvat jopa verrattain lyhyessäkin ajassa merenpinnan kohoamisen ja merituulen seurauksena. Tutkimustyö ja kirja eivät keskity ainoastaan karttoihin, vaan Ahti Paulaharju on dokumentoinut myös Luodon asukkaita, tiloja ja kartanoita. Paulaharjun työprosessi on myös dokumentoitu kirjassa.

Saaren rantaviivasta asutukseen
Teoksessa käsitellään ensin saaren rantaviivaa ja sen karttakuvan kehitystä, ja kerrotaan tuulisen saaren kehityksestä ja maaperän muokkautumisesta. Teoksen topografiseen luonteeseen sopii hyvin, että kartta-asiaa käsitellään historiallisin katsauksin. Sivulta 16 alkaen saadaan ihailla vanhoja karttoja. Vanhin kartta (Olaus Magnuksen valmistama Carta Marina), jossa luoto nähdään, on vuodelta 1539. Ensimmäistä kertaa Hailuotoa käsitellään nimettynä saarena vuonna 1611 – nimellä Carlö. Hailuoto oli hylkeenpyytäjien ja kalastajien saari, jossa vietettiin eristäytynyttä elämää. Kirkkonsa saari sai karttojen perusteella 1600-luvun puolivälissä, jolloin saaressa oli kyläkin. Hailuoto on ollut merenkulullisesti tärkeä saari purjehdusväylällä matkalla Ouluun. 1600-luvulla saaren merkitys kasvoi, kun Oulun tervaporvarit aloittivat tervanviennin ulkomaille. Ensimmäisessä luvussa käsitellään myös saaren kasvillisuutta.

Kirjan toisessa luvussa käsitellään saaren asutusta, joka on jakautunut kahteen kylään, Kirkonkylään ja Ojakylään. Paulaharju on dokumentoinut asutuksen piirrosten ja muistiinpanojen muodossa. Merkittävimmät kohteet Paulaharju on tallentanut asemapiirroksina. Teoksesta löytyy asutukseen liittyvää, kansatieteellistä materiaalia muun muassa valokuvina puurakennusten salvoksista. Sää on ollut saarella ankara, ja mielenkiintoisena seikkana mainitaan, että mantereen puu on ollut saaren puulaatuja halutumpaa rakennusmateriaalia. Asuintalot ja -tilat on dokumentoitu asukkaineen, joista osa on myös valokuvattu. Mielenkiintoisen, paikallisen lisän valokuvineen tuovat tuulisen saaren ominaispiirre, tuulimyllyt. Teoksen mukaan tuulimyllyjä on aikoinaan ollut lähes joka kartanolla. 1950-luvulla kunnossa olevia tuulimyllyjä on ollut vielä muutamia.

Elinkeinoja
Tyypillisen kylä- tai paikkakuntakirjan mukaisesti myös Luodon kirouksessa käsitellään paikkakunnan elinkeinoja. Paulaharjun tekemään saaren inventointiin on kuulunut tärkeän elinkeinon, kalastuksen, käsitteleminen. Kalastuksen eri muodot saavat osansa etnografisessa kartoituksessa. Kalan pyytämiseen ja käsittelyyn liittyvää perinnetietoa on jaettu ja siirretty eteenpäin. Esimerkiksi Malurin saarta hyvine kalavesineen ja historian käänteineen käsitellään. Oulun ja Hailuodon välinen laivaliikenne käydään läpi – meren äärellä kun ollaan.

Karun luodon (Luodon) viljelyselinkeinot ja viljan käsittely käydään läpi etnografisella tarkkuudella. Käy ilmi, että Hailuodossa ei ole ollut petoeläimiä, joten karja on voinut laiduntaa vapaana. Lampaat ovat olleet lukumääräisesti tarkastellen erityisen pidettyjä eläimiä. Maatalouteen ja seuraelämään liittyen nuorisolle keino tutustua toisiinsa on ollut kesänavettatoiminta, johon on liittynyt vuotuisjuhlien ja -tanssien viettäminen. Työ ja huvi ovat yhdistyneet.

Arkielämää ja juhlien viettoa
Folkloristia kiinnostaa erityisesti Luodon kirouksen loppupuoli, jossa sivutaan kansanperinnettä ja siihen liittyviä rituaaleja. Esimerkiksi ruumiin pesemiseen liittyvistä hailuotolaisista käytännöistä ja kirkonväkeen liittyvästä uskomusperinteestä kerrotaan. Ruumiin käsittelemiseen liittyvä rituaalinen toiminta on ollut kuvausten mukaan tarkasti määriteltyä Luodossakin: on haluttu varmistaa, että ruumis siirtyy tästä maailmasta tuonpuoleiseen, eikä jää kummittelemaan jäljelle jääneitä. Myös häiden vietosta on teoksessa muistitietoa, mutta ristiäisistä puolestaan ei. Hautajaisten vietto on etnografisen tutkimuksen perusteella kestänyt monta päivää, ja konventioiden mukaisesti tarjottavaa on pitänyt olla paljon ja riittävästi. Peijaisia varten paikallisten kerrotaan paastonneen jopa päiviä, sillä muistojuhlassa on tiedetty olevan ruokaa yllin kyllin.

Suullista perinnettä on tietenkin Luodossakin kerrottu: kirjan loppupuolella tarkastellaan ylös kirjattuja outoja tapahtumia ja erikoisia luotolaisia henkilöhahmoja. Suomalais-karjalaiseen kansanperinteeseen liittyvät uskomustarinat ovat värittyneet Luodon tuulisin maustein. Verrattain syrjäinen sijainti on edesauttanut saarelaisten perinteen säilymistä. Kummitukset, pirut, rauhattomat vainajat ja aarrevalkeat ovat olleet osa kuvastoa. Myös tietäjät ja parantajat mainitaan nimeltä tunnettuina paikallisina henkilöinä, jotka ovat omanneet erityisiä kykyjä. Voimia on käytetty niin hyviin kuin kyseenalaisiinkin tarkoituksiin; metsänpeittoon on pantu niin lapsia kuin karjaakin.

Aivan viimeisenä osiona teoksessa on luettelo niin paikannimistä syntytarinoineen kuin luotolaista sanastoa. Myös mainittuja tuulimyllyjä esitellään piirroskuvina. Teos palvelee hailuotolaisesta elämänmenosta kiinnostunutta, ja esimerkiksi paikkakunnalla sukujuuria omaavaa tai taustoittavana materiaalina tutkimustyötä suunnittelevaa.

Marianne Parvinen
FM

Tiedustelut: Kirjaa voi tilata Marjut Paulaharjulta: marjut.paulaharju @ kolumbus. fi. Kirjan hinta 30 euroa + toimituskulut.